Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Olimme istuneet keskustellen, ja alkoi olla aika, jolloin perheenemäntä aamuisin tavallisesti näyttäytyi. Salista soi pianonsoittoa. Sävelet vierivät pitkin, pehmein juoksutuksin. "Luulen, Malmfelt, että eukkosi on oikein parhaalla pyhätuulellaan", sanoi herra Ruuth, nousten nojatuolistaan. Lähdimme saliin.
»Tottapahan joskus toisten mietin asiata tarkemmin», ajatteli hän, kun hänen ajoneuvonsa, aivan jo äänetönnä, vierivät oikeuden asfalttiselle ovenedustalle. »Nyt minun on omantunnonmukaisesti, kuten olen aina pitänyt velvollisuutenani, täyttäminen yhteiskunnallinen tehtäväni. Ja onhan se usein huvittavaakin», ajatteli hän itsekseen, astuessaan ovenvartijan ohitse oikeuden eteiseen.
Vaunut vierivät eteenpäin leveää puistotietä sivuuttaen sotilasryhmän; toiset olivat asettamassa telttaa kuntoon, toiset keittämässä illallista.
Tasaisesti vierivät vaunut erinomaisen hyvää tietä myöten, jonka molemmilla puolin kasvoi lukematon joukko viljeltyjä, kukoistukseensa paraillaan puhkeavia kaktuskasveja.
"Ei", huusi hän; "ei, se on mahdotonta! Se ei voi olla niin! Minun aistini pettävät minua, kirjaimet keikkuvat silmissäni. Tahdon vielä kerran lukea kirjeen läpi." Samalla vierivät vaunut aika jyrinällä ulos linnan-pihasta. Klairon ei sitä huomannut.
Vieläpä kreivin vanhat sotilaatkin, jotka hänen kunniakseen vakavin kasvoin ja liikkumattomina seisoivat kunniaa tehden, vuodattivat kirkkaita kyyneliä, jotka vierivät pitkin heidän parrakkaita poskiaan. Siegfried ja Genoveeva elivät mitä onnekkaimmassa sovussa. Mutta tämä autuus kesti vain muutamia viikkoja.
Punaiset postivaunut, jotka ovat täynnänsä punaisiin paitoihin puetuita päivettyneitä matkamiehiä, katoovat parikymmentä kertaa näkyvistä sillaikaa kuin vierivät polvikasta tietä myöten alas; ne ilmautuvat taas äkisti semmoiseen paikkaan, ettei sitä olisi voinut aavistaakaan ja näyttävät viimein peräti katoovan, kun katselija luulee, että ne ovat ainoasti muutaman kyynärän päässä kaupungista.
Ja suurella komeudella vierivät vaunut eteenpäin, vaikka sateen pelosta oli jo vedetty verhoksi korkeat, valkeat liinauutimet, niin että vaunut etäänpää näyttivät myllärin kuormalta. Vaunujen jälkeen tuli pieni joukko jalan: Blaise ja Denis, rouva Desvignes ja hänen molemmat tyttärensä, Charlotte ja Marthe.
Hayes päästi ilonhuudon ja tarttuen vieraan käteen kiinni, painoi hän päätään rintaa vasten ja rukoili anteeksi sen hirveän vääryyden, jonka hän oli tehnyt. Muutamat kyyneleet vierivät alas pitkin vanhan soturin ruskettuneita poskia, kun hän tarttui Hayestä kädestä kiinni ja vakuutti hänelle antaneensa kaikki anteeksi.
Alli alkoi itkeä, mutta ilon kyyneliä ne olivat, jotka hiljaa vierivät pitkin poskia, ja hiljaa hän myöskin vastasi: »Vankiraukkojen rukouksiin ja omaan hätään oli kyllin sanoja, mutta nyt on minulla teille ainoastaan kyyneliä. Minä en osaa kiittää teitä, niinkuin ansaitsisitte.»
Päivän Sana
Muut Etsivät