Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Olin kuullut kerrottavan, että tuo yksinäinen vanhus, lihaansa rasittaakseen, tällä paikalla polvillaan rukoellen oli rautasiimaisella ruoskallansa selkäänsä piessyt, kunnes veri alkoi virtana juosta ja hän vaipui maahan hermotonna. Raunio oli ollut hänen makuusijansa, kivi hänen päänalaisensa.
Se tuli kamalana kipuna, mutta samalla vastustamattomana: Kristus on itse kuollut tuskassa ja ahdistuksessa, tässä seuraavat nyt tuhannet Hänen jälkiään, veri valuu virtoina mitä merkitsee asiain niin ollen yksi veripisara lisää? Vinitius tunsi, että olisi ollut syntistä ruveta rukoilemaan armoa.
Tämä poika saattaa meidät perikatoon juuri viisas käsi meidän särkynyttä valtikkaamme pitelemään. Minun silmäni ovat seuranneet häntä hänen lapsuudestansa asti; hänen olisi tarvinnut asua Babelissa. Vanhan Alroy'n veri juoksee hänen suonissaan kankeaniskainen suku. Nuorena minä olin ystävyydessä hänen iso-isänsä kanssa; minä itse haaveksin silloin moninaisia.
Varo kostoa valkean vainajan: vie toisen meistä hän hautahan, ei koskaan me kirkkoon tulla....» Ritari hurmehen-punainen näin huus: »Vaikka henkeni hinnan se maksais, niin sua suutelen ja kuolleiden haamuja pelkää ma en!» Kävi ritari syliksi morsiameen: sai suihkavan surman sydämeen, veri purppuroi rohkean rinnan.
Täys veri, jota juo ei koskaan suonet janoiset, vaan mi jälelle on jääpää kuin ruoka, pöydältä mi korjatahan, saa sydämessä luomisvoiman luoda jäsenet kaikki, niinkuin niiden veri vain siltä muoto-luovan mahdin saapi. Se vielä hienostuu ja painuu paikkaan nimettömään ja siitä vereen toiseen se sekoittuvi luonnon astiassa.
Juken liurosteleva puhe ja se, kun näki aitassa hinkalot tyhjinä näillä vuosin, vaikutti Anttiin katkeran vihan ja harmin, että tuskin olisi veri lähtenyt, jos olisi puukolla pistänyt. Mutta puri hampaansa yhteen eikä päästänyt sanaakaan, vaan meni kylän tielle käyskelemään kunnes povi hiemankaan huoppeneisi, että voisi palata perheensä luokse puhumaan niitten kanssa muutamankaan sanan.
Sentähden vainajatkin, ilmestyessään kuolinhetkellään tai myöhemmin jollekulle omaiselleen tai muuten herkälle henkilölle, ovat samannäköisiä kuollessaan: hukkuneista valuu vesi, murhattujen haavasta virtaa veri, taudin tappamat ovat laihat ja kalpeat. Väinämöinen on vain tyyppi tietäjästä, joka kuolleitten valtakunnassa kulkee.
Olimmehan me sopineet kahdesta koetusvuodesta, ja olihan siihen nähden siis kaikki välillämme selvää, niin että me nyt täysikasvuisina sopivassa tilaisuudessa saatoimme hyvällä omallatunnolla laskea leikkiä koko asiasta. Veri kuohui päässäni ja tunsin, että minun täytyi kostaa.
Olo siinä tuntui lystiltä, hauskalta, ettei itsekään tiennyt minkä tähden se niin hauskalta tuntuu. Rinta hieman hytkähteli ja suonissa virtaili lämmin veri. Kiertyipä ajatukset niihin päiviin, jolloin se ahjoraunio oli lämmin, jolla istui. »Vuosikymmen taaksepäin kevään auer siniverhoonsa vaatehti kaukaiset vuoret. Etelän lenseä tuuli raskaasti puhalteli auringonpaisteisessa ilmassa.
Hän työnsi hänet kynnyksen toiselle puolelle ja sulki oven. »Vanha piika!» He olivat uskaltaneet sanoa häntä »vanhaksi piiaksi»! Veri kuohahti ylös aivoihin, jänteret jäykkenivät, kädet kouristuivat suonenvedon tapaisesti nyrkkiin. Sydän survi, valtasuonet ja ohaukset takoivat. Ei hänellä ollut käsitystä mistään, ei saanut selvää ajatusta päähänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät