Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Knuuti oli varreltansa pitkänläntä, hiuksensa olivat vaaleat, mutta karkeat, nenänsä lyhyt, suunsa suuri, huulet paksut ja silmänsä tummansiniset, mutta rohkeat. Ei hän paljon sisarestaan muistuttanut, ainoastaan suun ympärillä oli jonkinmoista yhtäläisyyttä; hänellä oli myöskin sama suora otsa, ehkä matalampi; samoin muutkin piirteet olivat sisarella paljoa hienommat.
Posket punaiset, otsat rypyttä, rehellisyyttä merkitsevät, silmät kirkkaat, taivaan siniväriset; varreltansa suorat kuin kuusi metsissänsä, olivat he komeat katsella. He menevät nyt työhönsä takasin, Aato kirjoituspöydälleen ja Elias kirjoihinsa. Me emme heitä seuraa, sillä merellä aaltojen keskellä häilyy paatti ja paattia me tahdomme seurata.
Lyhyt onpi elämänsä juttu: Pitkä tiensä, ahdas maailmansa, Muust' ei huolinut kuin lauluistansa. Nuori oli. Tuoni isän vei. Peri maan ja tuli isännäksi. Teki lauluja, vaan työtä ei. Vietiin maa. Hän mieron tielle läksi. Vanhaks tuli, käyräks varreltansa, Sama vaan ain' oli luonnoltansa.
Hän näyttää jotenkin sievältä, vähän kelmeä, vähän muodostumaton varreltansa, mutta saattaa tulla ajalla paremmaksi; kauniit silmät ... eikö totta? ... varsin kauniit silmät ja hyvänluntoiset sitten, niin todellakin. Hänellä on viehättävä ulkomuoto. Viehättävä? Miten tahdotaan ... sinä tarkastat kaikkea niin filosofillisesti. Minä en saata huomata, että se on filosofiaa.
Mies sitävastoin oli pieni varreltansa "ympärileikatussa heiluviitassa", joka riippui hänen yllänsä luonnollisissa laskoksissa, jonkavuoksi notarius matkan päästä näytti peltin nyöristä vapaalta, alituisesti liikkuvalta tupsulta.
Hänen hiuksensa olivat ruosteenkarvaiset, katsanto viekas ja terävä, suu myös sulava, ehkä melkein liian leveä. Varreltansa oli hän lyhyt, mutta harteva ja palleroinen, ja vahvaksi sanottiin häntä myös. Tämän kaltainen oli veljesten lempilintu männistön suojassa.
Hän oli pulska, tuore tyttö, se Mari, sorea varreltansa ja kirkas kasvoiltansa, niinkuin se suvinen sunnuntai-aamu, jonka kauneutta hän varhain oli noussut ihailemaan ja askareillansa pyhittämään. Hän lypsi lehmät ja saatti ne veräjästä lähellä olevaan hakaan. Hän laski lampaat karsinasta samaan hakaan.
Päivä hämärään jo vaipui, Minä unelmihin jäin: Käten' immen vyölle taipui, Pääni rinnoillensa päin. Ah, kuin armasta! "No varsa! Juokse, ethän seistä saa!" Käten' impi varreltansa Päästi pääni kohoaa. Sydämeni sulaa aivan, Koht' on matka päättynyt. Suutakaan en saanut! taivaan Kadotan! Jo päättyi nyt! KES
Näiden joukossa näkee punatulkun, vaalean punaisiin sametti-liiveihin ja harmaasen hännystakkiin puettuna, ja ristinokan, joka on hyvin vaatetettu, vaikka jokseenkin kömpelö varreltansa, ja tuon ihanan tilhen, joka tuon tuostakin pöykeilee pehmeistä höyhenistänsä ja loistavista väreistänsä.
Muutamana kauniina kesä-iltana istui mainitun niemen päässä mies ongella. Hän oli pitkä ja laiha varreltansa, hyvässä asussa, joka osoitti, ett'ei hän ollut talonpoika. Hänen silmänsä olivat terävät ja katselivat kolkolla levottomuudella ympärilleen. Muuten näkyi hänen kasvoillansa se kamala muoto, joka on omituinen vanhoille kuuromykille.
Päivän Sana
Muut Etsivät