Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Lääninvankila jylhine seinämineen kaupungin laidassa, oli vaan omiansa vaikuttamaan vakavia tunteita, etenkin sen kaupungin osan asukkaissa, jossa sijaitsi, siitä, mitä heidän rauhaansa tämän hyvin järjestetyn yhteiskunnan jäseninä sopi. Samaisena sunnuntaiaamuna narahti avain äkkiä vankilan portin suuressa ruosteisessa lukossa.
En ole nähnyt häntä kymmeneen vuoteen... Hän ei ole vieläkään tahtonut tunnustaa rikostaan, vaan häntä on pidetty yksinäisessä kopissa kymmenen vuotta ... hänen luonaan ei saanut käydä muut kuin vankilan saarnaaja ... mutta Stiina-muori kävi usein viimemainitun puheilla, tuoden sitä tietä minulle tietoja surkuteltavasta äidistäni. Kysyikö hän koskaan tytärtään?
Kun joku meistä tietää vankilan varastohuoneen, menemme sinnekin katsomaan. Mutta se tarjoaa vieläkin toivottomamman näyn: paljaat, nokeentuneet tiiliseinät ja lattialla metriä vahvalti tuhkaa! Viimeisimpänä toivonani on osastonvartia. Kun saisin hänet käsiini, että voisin kuulla käsikirjotuksistani!
Javanin vaatimuksesta lisättiin, että heidän ruumiinsa ensin ripustettaisiin vankilan muurille ja sitte vietäisiin Hinnomin laaksoon, sekä siellä heitettäisiin niihin yhtämittaa palaviin valkeisiin, joilla poltettiin kaikki kaupungista tuleva lika ja tunkio.
Aadolf riensi avaran palatsin linnanpihaan, missä tiesi vankilan olevan, ja toivoi saavansa nähdä Ellin ja Inkerin, jotka vähää ennen häntä lienevät saapuneet surulliseen määräpaikkaansa. Mutta se toivo ei toteutunut; raskaat rautaovet olivat jo teljetyt heidän jälkeensä.
"Kaikki on hukassa! "Hetki sitten prefekti tuli kuninkaan luo. "Tavallisuuden mukaan avasin hänelle käytävän ja vankilan ovet, kun " "No?" "Kun hän pyysi minulta molempia avaimia säilyttääkseen ne itse." "Annoitko sinä ne", kysyi Rautgundis raivoissaan. "Enhän voinut sitä estääkään. "Tein mitä uskalsin. "Pitelin avaimia kädessäni ja sanoin: "'Etkö luota enää minuun, herra?
Aina ääntelevät kyyhkysetkin ovat vaienneet, merkitsevä hiljaisuus vallitsee vankilan piirissä ja selvästi kuuluu vesipisarain tipahtelu räystäistä. Laukaukset ja kohina lähenevät kuin kaamea myrskynpuuska... Kohta koppiin palattua saamme päivällisen. Toverini ei kajoakaan ruokaan, vaan avaa telefoonin ja alkaa kiihkeästi keskustella alhaalla olevien kanssa.
Sen sijaan koettivat santarmit nyt tukahduttaa vangeissa kaiken itsenäisyyden; varsinkin heikkojen sairasten puolesta puhumista ei tahdottu sallia ja vähimmin kaikkea, että se tehtäisiin yksimielisesti. Mitä julmimmassa vihan vimmassa tavallisesti tällöin vankilan päällikkö kiljui: "kuinka uskallat puhua toisista: se ei ole sinun asiasi, täällä ei ole 'toisia'!"
Erään kerran yltyi hälinä niin kovaksi, että vartijain tuli kutsua avukseen aseellisia sotamiehiä, ensi kerran minun kaksitoistavuotisena vankeusajallani. Sotamiehiä ei kumminkaan tuotu vankilan sisään, koska pelättiin tulevan vakavamman yhteentörmäyksen. Nytkin oli kiihtymys noussut jo siihen määrään, että eräs vanki kohotti kirveen, jos ken vartijoista "vielä yhden loukkaavan sanan lausuu".
Olette keskellä todellisuutta, sanoi Drake. Ja olen vapaa... Vankila ja yhteiskunta eivät enää ole haittananne. Ja ovatko he vapaat kaikki? Minä vakuutan, ettemme ehtineet valikoida niitä jaloja helmiä, joita vankilan muurit kehystivät, puuttui toinen luutnantti puheeseen. Me hellitimme kehystä, ja helmet kimposivat joka suunnalle ... yksi tänne veneeseenkin, ja se helmi olette te.
Päivän Sana
Muut Etsivät