Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. toukokuuta 2025
Silloin tällöin hänkin vilkaisi minuun, mutta minä aina vältin hänen katsettaan. Minulle oli jokainen hänen silmäyksensä vain uusi synti, samoin kuin jokainen pyhä sana, minkä kuulin, lisäsi minun syntitaakkaani eikä minulle siten mitään siunausta tuottanut.
Lopuksi löi professori Donner pöytään vielä viimeisen valtin, joka usein ennen on kaatanut koko pakan. Puhui hän myöskin jotakin pappissäädyn »valistuneesta mielestä». Nämä kiitokset tuntuivat kuitenkin edellä käyneen keskustelun jälkeen ilmeiseltä ivalta. Ja eivätkö liene papit niitä siksi käsittäneetkin, koska vastustus siitä vaan kiihtyi. Ja kiihtyessään muuttui se samalla hyvin hauskaksi.
OTHELLO. Ha, ha! Viekas mulle? JAGO. No, herra kenraal', enempää ei siitä! OTHELLO. Pois! tiehes! Piinapenkkiin minut kytkit; Parempi suurin pettymys, sen vannon, Kuin pienin tieto. JAGO. Kuin? OTHELLO. Nuo salanautteet Mua mitä koski ne? En nähnyt mitään, En luullut mitään, tuskat vältin, nukuin yön, Söin hyvin, pidin hauskaa, Cassion muiskuj' En hänen huulillansa tuntenut.
Ainoa työni oli ko'ota puita ja virittää tulta joka ilta. Minä vältin ajatella kotia, sillä pelkäsin joutuvani epätoivoon ja sen kautta kykenemättömäksi kestää loppuun saakka niinkuin mies. Samasta syystä en tohtinut ajatella mahdollista pelastustakaan, joka herättäisi turhaa toivoa minussa. Mitä siis voin ajatella? En mitään muuta kuin saaren toisella puolella olevaa miestä!
Otimme me eteemme tien saaristoon päin, ja tiesin minä hyvin missä ryssiä oli, ja vältin niin paljon kuin mahdollista oli senkaltaisia seutuja. Siis me usein ylitse niittyjen ja järvien kuljimme, joissa vahva jää oli, vaikka ei siinä tietä käynyt ja kuljimme me halukkaimmin siellä, jossa autioita taloja teiden vieressä oli, koska me sillä tavalla helpommin löytämyksiltä turvassa olimme.
Mitä rivaalisuutta tuommoisessa tapauksessa saattoi tulla kysymykseen? Tuoko lienee kumminkin vaikuttanut minuun, en tiedä, mutta vaistomaisesti vältin neiti Strömiä, jonka avuttomuus suorastaan tympeytti minua. Hän ei näyttänyt uskaltavan sanoa sanaakaan tai ajatella ajatustakaan, ellei neiti Västman sitä ollut ensin hyväksynyt. Ja sitten hänellä oli alituinen suutelemisinto.
Ei, kyllä se menee ohitse ... kun pääsen kotiin. Kyllä se menee ohitse toisti Agneskin. Antti ei enää vastustanut. Hän laski rantaan ja saattoi minut ylös laivalle. Voinko nyt olla levollinen? hän kysyi, kun oli saanut minulle mukavan istuinpaikan. Voit. Minä vältin katsoa häneen, en vastannut hänen käden puristustaan, enkä jäähyväisiään. Emme mekään enää kauvan viivy, hän vakuutti viimeiseksi.
Allapäin pahoilla mielin kulin eteenkäsin ja vältin visusti ihmisiä. Metsissä, ihmisten ilmoista kaukana, oleilin enimmäkseen; päästäkseni jonkun paikan poikki, missä päivä paistoi, piti minun toisinaan tuntikausia odotella, kunnes ihmiset olivat sieltä poistuneet, että ei vain kukaan näkisi minua, varjotonta miestä. Hämärän tullen vasta uskalsin kyliä lähetä.
Minä vältin sekautumista näihin rähäjäviin ihmisiin. Tänä iltana astuin siis sivu salongin oven, menemättä sisään, kun yhtäkkiä kuulin vihaisia kiljahuksia ja kovin loukkaavia sanoja. Minä seisahduin ja kuuntelin. Hetkisen hiljaisuuden perästä luulin suureksi hämmästyksekseni eroittavani Fabianin äänen. Mitä teki hän siinä paikassa? Oliko hän mennyt sinne vihollistansa etsimään?
Ja niin nytkin. Aivan huolimatta minun suurista tiedoistani ja siitä oppineen nimestä, jota olin oikeutettu kantamaan, hän alkoi kun alkoikin lähestyä ainettansa Tolstoista. Selitteli sieltä aivan kuin muka sivumennen »paikkoja». Minä huomautin hymyillen muutamia erehdyttäviä käsitteitä siinä ja vältin ylemmyydellä kaikkea lähempää keskustelua tästä aineesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät