Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Se ei ole totta! Kosmin. Jatka! Vouti. Minä käskin viedä hänet arestiin, mutta silloinkos tuo tuossa antaa minulle aika läimäyksen vasten nenää niinkuin näette. Kosmin. Kuinka tohditkaan olla niin hävytön? Kyllä saat sitä katua. Viekää hänet arestiin! Matti. Mutta kuulkaa! Kosmin. Ei sanaakaan. Juhana. Hän valehteli. Kosmin. Vait, sanon minä! Viekää heidät molemmat arestiin! Juhana. Herra!
Minussa ei ole mitään ihailtavaa, hän virkahti ulkokultaisesti. Olen vain koettanut elämässäni olla tosi ja oman sisäisen vakaumukseni mukaan ulkonaiset olosuhteeni järjestää. Hän tunsi hyvin, miten verisesti hän valehteli. Mutta hän ei suurin surminkaan olisi voinut olla sitä sanomatta.
Vielä muitakin muistoja heräsi hänen mielessään: muistot hänen omasta elämästään, Rosalie, Gilberte hänen sydämensä katkerat pettymykset. Kaikki oli siis vain kurjuutta, surua, onnettomuutta, kuolemaa. Kaikki petti, kaikki valehteli, kaikki tuotti kärsimyksiä ja kyyneleitä. Missä oli löydettävissä hiukankaan lepoa ja iloa?
Se valehteli: ajan tunnein se jakoi tasamittaisin aivan kuin muka olisi aika aamusta uuteen aamuun joka kerralla yhtä pitkä, kuin ei muka oiskaan tämä tunti tuhannen kertaa tuota ikuisempi. Niin valehteli kelloni mun. Ei valehtele enää. Saa riippua seinällä joutilaana. Saavat ruostua rattaat. Mitä tunneista minä!
Hän puki pyhävaatteet ylleen. Hän tarkasteli, mitä saattoi vielä sydämen ja aivojen komeroissa olla tallella hänen entisestä nuoruudenaikaisesta aatevarastostaan. Paljon siellä ei ollut enää. Ja sekin, mikä oli, oli vain vanhoja, koinsyömiä riekaleita, joilla tuskin enää sopi päivän valossa totuuden sankarina esiintyä. Mutta kun hyvin valehteli, kävi sekin päinsä.
Mutta erittäinkin kotinsa ulkopuolella käyttäytyi hän halpamaisesti; siellä antautui hän roskaväen hurjisteluihin, joihin hänellä aina oli ollut halua. Nyt kun hänestä kotona ei paljoakaan välitetty, haki hän korvausta mitä julkeimpain katutyttöjen seurasta. Hän katosi kotoaan, oli poissa koko öitä, valehteli sitten kömpelösti tai ei edes välittänyt ryhtyä siihenkään vaivaan.
"Mitä sinä nyt ajattelet? Luuletkos että isä vainajasi valehteli ... hän itse kertoi minulle sen monta kertaa." "Mutta mitä meidän on tekeminen?" "Niin, katsos, minä olen miettinyt sinne tänne, ja niin muistin ukko Löfstedtin tuolla alhaalla, halonhakkaajan. Saatuaan muutaman lantin, menee hän ympäri ja koettaa lainata jonkun riksin sapelista." "Mutta uskotaanko se olevan hänen omansa?"
Ei, lähetä, Aapelus, joku hakemaan lääkäriä... Jos se on sydän ... koetapas, kuinka se lyö ... oksennuttaa niin ... joku hakemaan lääkäriä. Oi, että täytyykin olla täällä metsässä! Jos, jos tämä on ... lääkäri valehteli ehkä, kun sanoi, että ainoastaan sydänhermot... Ehkä se on muutakin. Ei, älä lähetä hakemaan lääkäriä! Nyt se jo tulee ulos. Ei, ei se tullutkaan!
No saakoon Sivelininsä, sanoi hän viimmein, tuon jäykän, harvasanaisen vanhan pojan, mutta tunkeutukoonpas vähääkään minun ja Kokan väliin, niin kyllä minä hänelle näytän. Mutta mitä nyt ihmiset sanovat. Jokohan isä valehteli vai eiköhän todella enempää tiedetä.
Työnhalu ei siis ollut suinkaan mitään hänelle ominaista, myötäsyntynyttä? Hänen oli ollut vain pakko tehdä työtä enemmän kuin monen muun ja hän oli tehnyt. Ja kuvitellut tekevänsä sitä mielellään! Ei, työtä ei kukaan tehnyt mielellään. Jos joku sanoi niin, hän valehteli tai hän ei ollut syvemmin asiaa ajatellut. Kaikki tahtoivat vähemmän työtä ja enemmän palkkaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät