Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Tällainen »kiitosrukous» vastasi jossain määrin meidän aikanamme käytännössä olevia nekroloogeja, vainajan elämäkerrallisten tietojen julkaisua ja muistosanojen kirjoittamista manan majoille muuttaneesta, jollaista ei siihen aikaan koskaan tapahtunut.
Ja mitä enemmän hän syventyi tähän tehtävään, sitä hartaammin hän alkoi tuntea olevansa yhtä vainajan kanssa, sitä enemmän tottui hän siirtämään tunnon omasta syyttömyydestään isäänsä. Hänen mielensä oli niin täynnä suunnitelmia, ettei hän voinut öisin nukkua, ja päivin hän harppaili kuin vimmattu ympäri lumen peittämää puistoa.
"Tottapa isä sanoikin", sanoi viimein vanha rusthollin emäntä tyttärelleen, "Amrei näyttää tosiaankin kuin olisi sinun sisaresi, mutta oikeastaan hän on vielä enemmän Liisa vainajan näköinen". "Se on totta se. Jos Liisa eläisi, niin olisi omaisuuskin yhtä osaa vähempi", sanoi isä, ja äiti lisäsi: "Nyt on hän meillä jälleen".
Luovuta siis hänet koht', ota vastaan vainajan lunnaat!" Hällepä vastasi näin uros askelnopsa Akhilleus: "Olkoon siis! Ken lunnaat tuo, pois vainajan vieköön, niin jos on itse Olympon Zeun vaka tahto ja käsky."
Toinen muistomerkki esittää vainajan lepäävässä asennossa suuren marmorilohkareen päällä, jonka sivuihin on hakattu koko hänen perheensä suremassa. Perheen jäsenet ovat kuvatut marmoriin täysissä vaatteissaan, joka nappi, jokainen pitsi on siihen kaiverrettu.
Se oli ensiksikin semmoinen, että oli kuin olisi ollut tuossa silmien edessä nelipyöräiset vaunut, joissa oli isot pyörät ja pienet pyörät, ja ne tahtoivat aina näyttää samanlaisilta kuin ne rovasti vainajan vanhat vaunut.
Hänen pitäisi varoa vainajan salaisuutta, tuota kiusaavaa salaisuutta, jonka hän oli niin suurella vaivalla saanut viedyksi kanssansa hautaan. Ja kuitenkin, pitihän hänen sentään saada tietää, kuka se oli tuo Darja Mihailovna, joka oli rakastanut ja hoidellut häntä koko hänen elämänsä ajan.
Ne ovat niitä, joissa esitetään tuota likeistä yhteyttä vainajan ja häntä suremaan jääneiden välillä, mistä jo edellisessä kuvauksessani huomautin. Suremaan jääneet sukulaiset eivät ole hennoneet jättää rakastettuaan yksin kuolon käsiin, vaan ovat seuranneet häntä hänen viimeiseen lepopaikkaansa ja jääneet sinne.
Mailman oloissa täytyy olla semmoinen veijari, kuin Petrovitsch, yhtä hävytön, itara, ahne, armoton ihminen, mutta näitä sanoja minä, totta puhuen, en pane vainajan suuhun, hän ei puhunut pahaa yhdestäkään ihmisestä; vaan ne sanat olivat omasta päästäni ja minä olen ne lausunut ja minun suustani ne ovat tulleet maalle, eikä hänen, vainajan.
Hän kokoeli kalleutensa, ne kortit, joihin vainajan kuolonhikiset sormet olivat piirtäneet viimeisen rakkauden tervehdyksen, sitten astui hän ulos ja meni Annemiedel'in luo kyökkiin. Minä jatkan nyt matkaani sanoi hän vähän rauhoittuneena. Minä pyydän ainoastaan että kerrotte minulle mitä kaikkea tapahtui Luckard'in ja ylimys-talollisen välillä, hän ei enää nimittänyt häntä isäksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät