Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Tahdin kiihtyessä hän näytti istuvan kuin tulisilla hiilillä, ja paljon ennen kuin kappale oli lopussa, oli jo viimeinenkin vihan väre hänen kasvoiltaan haihtunut ja hän näytti olevan kokonaan soiton hurmaama. »Robin Oig», lausui hän kappaleen loputtua, »te olette suuri soittoniekka. Minä en ole kelvollinen soittamaan edes samassa kuningaskunnassakaan kuin te. Voi minua!
Hän katsoi aina puihin, eikä hakkaajaan, ikäänkuin olisi tahtonut laskea, kuinka paljon hän oli hakannutkaan... Vaan Rejer huomasi kyllä, että hän kummasteli häntä... Omituinen väre oli hänen suunsa ympärillä, melkein kuin hän olisi tahtonut sanoa, ett'ei hän todellakaan voinut ymmärtää, kuinka niin pitkä matruusi oli voinut joutua heidän vajaansa!
Hän oli tällä soitolla jättävinään ikihyvästit Martalle. Suruahan se oli, synkkää surua, niinkuin oli alunpitäin aijottukin, mutta sittenkin joku merkillinen, surua korkeamman innostuksen väre rupesi erittäinkin oikean käden voimakkaasta kosketuksesta tuntumaan pohjalta, kehittyi kehittymistään, kunnes lopulla muutti koko sävellyksen kahleista vapautuneen sielun nousuksi ylimpiin korkeuksiin.
Tuore väre kulki kasvojeni ylitse. Minä avasin silmäni: aamu koitti. Ruskoa ei vielä näkynyt mistään, mutta jo kuulsi vaaleana itä. Ympärillä eroitti jo kaikki esineet, vaikka himmeästi. Kalpean harmaa taivaan kansi alkoi vaaleta, kylmetä, sinertää.
Ja yhtä iloton, kuin talon ulkopuoli, oli vanhan herra von Weissenbachin elämäkin. Aarre, jota hän oli luullut loppumattomaksi, oli tyhjentynyt; viimeinen ilon väre oli hänen elämästään sammunut; sauva, johon hän oli aina lujemmin nojannut, oli murtunut; sielun suloinen juoma oli hänestä tullut karvaaksi ja katkeraksi tyttären rakkaus häneen oli poissa.
»Jopa sinä olet sievä, aivan kuin herraspoika», sanoi äiti hymysuin. Mutta vähän pitempään katsellessaan laskeutui hänen kasvoilleen surunomainen totisuus, levisi hiljalleen kuin vieno väre lammen tyynelle pinnalle. Sillä aikaa kuin Aappo oli poissa ollut, oli hän jo näkemällä nähnyt miten tarpeellinen Aappo oli. Käsityönsä oli hänen pitänyt jättää kerrassaan ja antautua siivon tekemiseen.
Kun lapsi ristittiin, nimitti hän sen Eeroksi, Leenan isän muistoksi, jota emäntä hartaasti oli rakastanut ja kunnioittanut, ja kun Lauri sitte tämän nimen lausui, kuului aina hänen heleässä, syvässä äänessään tavattoman hellä väre. Sitte kului taas yksi vuosi, jolloin onnen aurinko valaisi Laurin kotoa ja tulevaisuuden toivo yhä syvemmäs juurtui hänen sydämeensä.
Mutta kun rouva Angelin oli mennyt, ei Constance voinut olla ajattelematta sitä, mitä hän oli puhunut. Hän kummasteli sitä, että heidän ijällään ei voinut saada lasta, vaikka he sitä halusivat. Ja mistä tuli se kylmä väre, jonka Constance nyt tunsi kulkevan läpi ruumiinsa? Mikä tulevaisuuden aavistus se oli, joka oli saanut hänen sydämensä arimmat kielet väräjämään?
Päivän Sana
Muut Etsivät