Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
»Isä!» kuului uunin luota ja äidin kasvoilla oli sellainen ilme kuin hän pelkäisi onnettomuuden lähenevän. Peräpenkiltä kimmahti kylmä, vihainen silmäys uunia kohti. »Ja tuoda ne tänne, vanhempiesi ruokittaviksi?» Harmin puna lensi nuorukaisen kasvoille. Hän pelkäsi veren tipahtavan poskistaan: onko se hänen isänsä tuo, joka tuollalailla puhuu?
»Joutaahan sitä, kun lähtee», virkkoi Jukke. »Sitten minulla on toinen kimpeli. Kun nuo toisen pirttiläiset eivät luvanneet pirttinsä uunia huomenna minulle leipiäni paistaa, niin saisinkohan tulla sinne Vaaralaan?» »Sinne saat tulla», vastasi Jukke kiltisti.
Herman aukasi sen, näki kapeat kiertoportaat, jotka veivät kasvattiraukan huoneesen... Mutta hän palasi ja meni pimeään työhuoneesen. Aika kului hitaasti. Kaikki oli hiljaa. Vierashuoneessa löi kello kaksitoista, ja kaikki vaikeni taas. Herman seisoi, nojaten kylmää uunia vastaan.
Ja se teki niin hyvää, että kasvoissa silloin tällöin vähän värähtelikin. Toinen mies istui pöydän päässä ja poltteli hänkin ja puhalteli laiskoja savuja huolettomasti milloin minnekin päin. Suoraan hän eteensä katseli, vasten uunia toiselle puolen huonetta ja siveli verkalleen viiksiään. Ei näyttänyt tarpeesta polttavan, mutta muuten vain jotain tehdäkseen. Mitäs arvelet?
Mutta kun siitä mielen ensimmäisestä huimauksesta oli suurin osa sulanut sieluun, niin puheen aluksi oikein syvästi kummastellen virkkoi Jukke: »Vai niin ne toisen pirttiläiset rupeavat teitä ahdistamaan, etteivät anna pirtin uunia. Varsanko se siinä tekisi, jos tuossa nyt leivät paistaisi... Noo, ei sillä pitkälle pääse. On meillä uuni, jossa paistuu.
Nuori ylioppilas seisoi käsivarret ristissä nojaten kevyesti uunia vasten. Eikö hän mahtanut tietää, että hän siinä asennossa näytti somalta, ajatteli Helka. Hänellä nähtävästi ei ollut mitään sitä vastaan, että hän juuri oli valittu kertojaksi; päin vastoin näytti siltä, kuin hänellä olisi ollut kertomus valmiina.
Tällä kerralla ei muuta kiusaa osanneet, niin eivät luvanneet pirtin uunia, että saisi huomenna paistaa leipätaikinuksensa, vaikka hän olisi sen omilla puillansa lämmittänyt. Tästä oli Hannan lasten äidin mieli nurpea koko illan ja toivoi että isä viimeinkään tulisi kotiin ja laittaisi oman pirtin asuttavaksi, ettei tarvitseisi edes uunin puutoksessa olla.
Toisella puolella uunia oli kirjahyllyni ja kirjoituspöytäni sekavine papereineen, toisella puolella vaimoni suuri, tilava sohva ja kodikas työpöytä; siinä istuin ja kirjoitin artikkeleita aikakauskirjaani, ja siinä hän käänteli, ratkoi ja paikkaili vaatteitaan, siinä oli virkkaus, kudin ja koruompelu parsimakorin vieressä, sisarellisessa sovussa kirjakauden viimeisen kirjan kanssa, jota vaimoni selaili, levätessään päivällisen jälkeen sohvallaan.
Mutta ennen pitkää huomasin ensimäiset havaintoni erehdyttäviksi, samoin toiset ja kolmannet, niin että mitä yhtenä päivänä panin paperille, sen jo toisena heitin "uuniin", olin vähällä sanoa, vaikka täällä ei ole yhtään uunia koko valtiossa, ainoastaan "stouveja". Lähdetäänpä esimerkiksi siitä päästä: lämmityksestä.
Salissa ei ollut ketään; Elisabet oli mennyt kaupungille, kertoi palvelustyttö, joka tuli uunia kohentamaan. Hän asteli edestakaisin lattialla. »Mutta Alette, kuulehan», hän avasi kärsimättömänä kyökinoven, »kestääkö nyt näin kauan, ennenkuin saa hiukan ruokaa kokoon? Ja lähetä joku sytyttämään lamppu!» »Kohta, ystäväni, kohta on kaikki kunnossa; kun et vain pitkästy, Jakob!»
Päivän Sana
Muut Etsivät