Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Sopivampaa ainetta tuskin voinet löytää." Niinpä istuin kirjoituspöytäni ääreen ja kirjoitin seuraavan kirjoituksen: Palvelijat ja palvelus.
Huomasin muutamain lasien ja lautasten laidasta halkeilleen ja harmittelin ihmeesti palvelijain huolimattomuutta siinä oli nyt sukainen astiasto miltei yhettömiin turmeltu. Kun kerran aukaisin kirjoituspöytäni laatikon, älysin, ettei Jennyn langoille enää yksi laatikko riittänytkään, vaan tarvitsi hän niitä nyt yksin lukien pari kolmekin. Jenny näkyi heittäytyvän huolimattomaksi.
Tuolla näkee hän oman arvoisan tätinsä, ennen niin ylpeä aateluudestaan istuvan maitokuorman päällä; täällä piiskaa hevoishuijari hänen omaa uljasta "Veikkoaan", ja tuossa hän tunsi sen ihan tarkkaan on hänen oma kirjoituspöytänsä myytävänä. "Mitä tämä meriksee!" kiljasee hän. "Kenen luvalla olette minun kirjoituspöytäni tänne tuoneet?"
Minä istuin kirjoituspöytäni ääreen ja kirjoitin hänelle wastauksen, mutta siinä tunnustin hänelle rakkauteni. Minä luulen, ettei koko maailma olisi woinut saada minua toisin tekemään, sillä hän oli saanut semmoisen arwon ja sijan sydämessäni, etten mitään maailmassa olisi woinut hänen rinnallensa asettaa. Ihme kumma!
Tätä kertomusta alotin kaksi vuotta hääpäiväni jälkeen. Kätkyt seisoi kirjoituspöytäni vieressä ja tyynyjen välissä nukkui pieni olento minun kaunis vaaleaverinen esikoiseni. Tälle pienelle ihmeelle, jota minun alinomaa täytyi katsella, tahdoin kirjoittaa elämäni vaiheet.
Mutta iltapuolella, tuskallisimpana ja vaikeimpana hetkenä, mitä siihen asti olin kokenut, istuin kuitenkin niiden vieressä, sillä ne puoleksi varjosivat minun kirjoituspöytäni... Minun kirjoituspöytäni!
"Ahaa, pikku naikkoseni, niin pitkälläkö sitä ollaan?" ajattelin; ja sisässäni päätin voimaini takaa hajoittaa tämän salaliiton. "Jos aijotte muuttaa kirjoituspöytäni tästä nurkasta, olkaa hyvät ja ilmoittakaa minulle ensiksi." Niin puhuin sokeudessani ja hulluudessani.
Toisella puolella uunia oli kirjahyllyni ja kirjoituspöytäni sekavine papereineen, toisella puolella vaimoni suuri, tilava sohva ja kodikas työpöytä; siinä istuin ja kirjoitin artikkeleita aikakauskirjaani, ja siinä hän käänteli, ratkoi ja paikkaili vaatteitaan, siinä oli virkkaus, kudin ja koruompelu parsimakorin vieressä, sisarellisessa sovussa kirjakauden viimeisen kirjan kanssa, jota vaimoni selaili, levätessään päivällisen jälkeen sohvallaan.
Sitte menin kirjoituspöytäni luo ja kirjoitin punaisiin vihkoihini seuraavaa: »Kuolemantuomio on julistettu, nyt jälleen otetaan satatuhatta ihmistä hengiltä. Tuleekohan Fredrik olemaan niiden joukossa? Siinä tapauksessa minäkin! Miksi en minäkin saisi samaa kohtaloa, kuin nuo satatuhatta? Oi, toivoisin jo olevani kuollut.»
Mutta lanka on kallista ja tytöt tuntuvat voivan hävittää sievosen omaisuuden tekeleihinsä, joista ei kuitenkaan ole vähintäkään hyötyä. Entäs Marjetta sitten! Kolme kertaa on hän pannut tohvelini vaatekaappiin, vaikka minä tahdon ne pitää kirjoituspöytäni alla. Vaimoni täytyy ruveta paremmin pitämään palvelijoita silmällä. Ihmeellistä, ettei hän näe, vaikka koko talo on nurin närin.
Päivän Sana
Muut Etsivät