United States or Cook Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuonnempana tulemme näkemään missä määrin tämä arvelu on oikeutettu. Kun sanoin että olen oppinut itse luonnosta pitämään mielteitä ulkopuolellani olevia esineitä vastaavina, niin tarkoitan sillä ainoastaan että joku luontainen viettymys vetää minua tähän arveluun enkä suinkaan että luonnollinen järki osottaisi arveluni todeksi, mikä tietysti olisi kokonaan toinen asia.
Edellä sanotusta selviää ettei tähänastinen uskoni siihen, että ulkopuolellani on olemassa esineitä, jotka aistielimien kautta tahi jollakin muulla tavalla lähettelevät minulle mielteitä itsestään eli kuviansa, perustu mihinkään varmaan loogilliseen päätelmään, vaan yksinomaan johonkin sokeaan luonnon viettymykseen.
Kevät on kuin minun ulkopuolellani. Minun ohitseni, editseni vaeltavat nykyisyyden ihanuudet, ne jättävät minut. Kaihoa herättää minuun kevätpäivä. Minun täytyy juoda sammuksiin tämä keväinen kaiho. Täytyy tuntea jälleen omaa elämääni. Minun kevääni on tulevaisuudessa.
Minulla ei siis ollut muuta tehtävää kuin antaa kriisin kehittyä kaikessa rauhassa ja odottaa. Mutta tällä kertaa näkyi tuo toivottu aallonharja todellakin antavan odottaa itseään. Kului päiviä, viikkoja ja kuukausia, eikä vieläkään mitään merkkiä ilmapuntarin kohoamisesta. Vierähti vuosi, vierähti parikin vuotta, aina vain sama kiristyvä perikadon tunne sisälläni ja ulkopuolellani.
Mutta ennenkuin otan pohtiakseni kysymyksen, onko mitään sellaisia kappaleita minun ulkopuolellani edes olemassa, on minun hiukan lähemmin tarkastettava näiden kappalten mielteitä, mikäli niitä tajunnassani on tavattavissa, nähdäkseni mitkä niistä ovat selviä ja täsmällisiä, mitkä sekavia.
Mutta yhtä välttämätöntä kuin minun näin oli löytää uutta esinettä arvostelulleni sen sisällisen arvostelun sijaan, joka minussa oli vaijennut, yhtä välttämätöntä oli löytää ulkopuolellani alaa, jossa olisin voinut olla jalo, suurimielinen, rakastavainen, hyvä sen sisällisen hyvään-pyrkimisen sijaan, jonka olin jättänyt. Ja tähänkin tarjoutui tilaisuus.
Sitäpaitsi me olimme kumpikin vielä aivan liian nuoret sellaisia edes ajattelemaan. Siitä on kauan? Parikymmentä pitkää vuotta. Paljon on tapahtunut niiden kuluessa sekä sisälläni että ulkopuolellani. Etkä vieläkään ole voinut häntä unohtaa? En. Hän oli ensimmäinen rakkauteni. Ja sinä hänen? Niin. Minä viettelin hänet, kuten sanotaan. Ja tuoko nyt painaa omaatuntoasi?
Mutta vielä on olemassa eräs toinen keino, jonka avulla voin tutkia onko todella minun ulkopuolellani olemassa mitään niistä esineistä, joiden mielteet tapaan itsessäni. Mikäli nuo mielteet käsitetään ainoastaan mieltämisen muodokkeiksi, ei niiden kesken ole mitään erilaisuutta huomattavissa, ja kaikki näyttävät ne saavan samalla tavalla alkunsa minusta.
Nyt, kun minulla ei enää tätä ristiriitaisuutta ole olemassa, voin vaan sanoa, että koko tuo vaatimus saada perinjuurin, täydellisesti puhdistetuksi maailma ulkopuolellani syntyi siitä sanattomasta, itsellenikin tunnustamattomasta sisällisestä tiedosta, että ainoastaan perinjuurinen, täydellinen muutos olisi voinut auttaa minua itseäni, ja että minä, seuraamalla kirjan neuvoa, olin oikeastaan vaan siirtynyt toisesta pahasta toiseen, siitä tiedosta, että olin kesken jättänyt sisälliset taisteluni, suhteeni jumalaan ja sen kanssa aikeeni muuttua perinpohjin.