Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Minä hain ilossani suuren kiven ja iskin sillä häntä päähän, jotta hän heitti henkensä. "Minä palasin jälleen rantaan päästyäni vapaaksi tuosta hirviöstä ja tähystelin alati merelle. Söin hedelmiä, jotta pysyisin hengissä ja toivoin alati pelastusta. "Eräänä päivänä näinkin suureksi ilokseni laivan ulapalta lähestyvän saartani. Se laski rantaan, ja minä menin miehistön luo ja tervehdin heitä.
Juopunut oli selvinnyt pahimmasta humalastaan. Hän lähti itkien ja aamukylmässä hikotellen kulkemaan kaupunkiin päin. Hän itki kahden ihmisen pilattua elämää. Ja itki ääneensä, kun kirkastuvalta ulapalta näki valkeita purjeita paistavan ja merenpinnan hopeisena välkkyvän. SALAPER
Ani harvoin kuohutti rajutuulet lahden tavallisesti tyyntä pintaa, harvoin eksyi tänne ulapalta yksi ja toinen vaahtoava aalto muistuttamaan että, vaikka täällä olikin tyyntä ja hiljaista, tuolla ulompana kuitenkin meurusi myrskyt ja vihaiset vihurit. Lahti oli pitkä ja soukka.
Mutta vasta sitten, kun olin saanut nähdä runoilijan itsensä omassa ympäristössään, oli minusta kuin olisin hänet oikein ymmärtänyt. Oli iltapäivä syyskuun alkupuolella, kun itäisen saariston vartta noudatteleva höyryvenhe poikkesi ulapalta lahtea kohti, joka näytti tunkeutuvan tavallista syvemmälle mantereen sisään.
Taivas on tyven ja sininen ja meren pinta sileä. Maininki vain silloin tällöin loiskahtelee kaukaisia kareja vastaan kuin unissaan huoahdellen, sillä meri ei koskaan nuku eikä koskaan rauhoitu. Loivan kallioniemen liepeitä nuoleskellen virtailee hiljainen merivuo ulapalta tullen ja ulapalle mennen.
Meri milloin mustenee, milloin lentää maisema kullan kiiltäväksi, ja uusia ilmiöitä ennustava kohina kuuluu taas kaukaa ulapalta. Samassa soi outoja ääniä, kaukana salamoi, ja silloin tällöin pamahtaa, niinkuin kävisi sota tuolla taivaanrannan takana. Pilvet joutuvat päällekkäin, painiskelevat korkeudessa ja putoavat alas mereen.
Heräävien lintuparvien hiljaista viserrystä kuului metsästä, aaltojen kaukaista kohinaa ulapalta aukealta ja tuulten huminaa keskeisten rämetten laajoilta aloilta. Minusta oli kuin en olisi muuta saarnaa tarvinnutkaan.
Tunnittain hän näin makasi, silloin tällöin vain nosti päänsä, naksutellakseen hampaitaan turkissansa ja silitelläkseen sitä kielellään missä tarvittiin; sitten taas huokasi, nielaisi nautinnosta, ja painoi silmänsä umpeen. Vasta kun päivä jo alkoi kallistua iltapuoleen, avasi Virkku yhtäkkiä silmänsä. Kaukaa kaukaa ulapalta, kotiniemen takaa kuului hänen korviinsa airojen loiske.
Tuuli huoahteli raskaasti ja kosteasti pimeältä ulapalta. Tornikello löi viittä. Koko kaupunki oli pimeä, vain joku työmiehen ikkuna jo valaistu. "Minne se nyt juoksi? Siinähän se tulee. Missä sinä?" Hevonen odotti jo valmiina valjaissa. Seurasi pitkä matka nytkyttelevän, ritisevän reslan pohjassa.
Sillit olivat poikenneet ulapalta ja vetäytyivät linnut yläpuolella ja valaat jäljessä lukemattomissa joukoissa matalikkoa kohti kutemaan. Kaukana niiden takana, niin pitkälle kuin silmä kantoi, kulki valasjono, purskuttaen sateen toisensa perästä melulla, joka oli höyrykoneiden käynnin kaltainen! Ne oli isovalaita ajamassa ja ahdistamassa silliä maata vasten.
Päivän Sana
Muut Etsivät