United States or Bouvet Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minusta on yhdentekevää, nousenko siitä vain makaanko, yhdentekevää, ryhdynkö töihini väkisin ponnistamaan jotakin, josta ei kumminkaan mitään synny, ja joka ei huvita ei hyödytä, ei minua eikä muita, vai heitänkö kaikki ja herkeän aatteettomaan, autioon tylsyyteen; se ainakaan ei rasita, jos ei innostakaan.
Irene matkustaisi nyt ensin sukulaistensa kera Wiesbadeniin ja kirjoittaisi sieltä Johannekselle, mitä hänen äitinsä asiasta arvelisi. Sitten he rientäisivät yhtä matkaa kotimaahan. Johannes jäi vielä pariksi viikoksi Berliniin. Hän kulki samoja katuja kuin ennenkin, söi samoissa ruokapaikoissa ja tunsi vaipuvansa joka hetki syvemmälle ehdottoman sielullisen yksinäisyyden tylsyyteen.
Toisella puolen rahvaan suuri, avuton joukko, kuihtunut kansa, aseeton joukko, kadotuksen kansa vaipui eläimelliseen tylsyyteen, tyytyen kurjuuteensa.
Ja toden totta täytyy sanoa, muistaessaan sitä puolelle ja toiselle pälyilevää, hiirenhiljaista varovaisuutta, jota meillä kuluneena aikana on niin paljon nähty, että vielä vuosikymmenkään samanlaista ulkonaista sortoa, niin toinen puoli Suomen kansasta olisi vaipunut toimettomaan tylsyyteen, toisen puolen arkana nuollessa sortajan kättä.
Itsekin tottui Jeriko pitämään itseänsä jonkinmoisena liikalaisena ja vajosi vähitellen huolimattomuuteen ja tylsyyteen. Vihaa ja katkeruutta kasvoi hänen pieneen sydämeensä ja hän inhosi noita renttuja, joita lakkaamatta tuli ja lähti, sillä Kissa-Kerttu harjoitti yhä kapakoitsemistointansa. Isä oli erotettu kellonsoittajan toimesta ja häntä käytettiin vankien piiskurina.
ARISTARKUS. Suus kiin, »Titus tienvieressä». Tommi, »ilonen mieli elää kauvan». TOMMI. Kaikki menköön hiiteen! ARISTARKUS. Tunsinpa kerran erään miehen, jonka mielilause, elämän päästin oli tämä, »ilonen mieli elää kauvan, kauvan elää ilonen mieli». TOMMI. Kuinka kauvan meidän sitten pitää elämän täällä? ARISTARKUS. Oi, Tommi! pianpa sä peräyt istumaan epäilyksen tylsyyteen.
Samassa hän taas vajosikin entiseen tylsyyteen, näki kaikki, mitä tapahtui, eikä nähnyt, kuuli, eikä kuullut, kärsi eikä kärsinyt, eli kuin huumeessa eikä välittänyt mistään mitään. Hellu tuli kotiin; toisessa kädessä riippui täyteläinen pussi, toisella hän kurotti avainta vetääkseen ovea kiinni. »Makuluuta sain keitoksi», hän riemuitsi. »Hiljaa, hiljaa», kuiskasi isä ja osoitti kätkyeen.
Oli kuin olisi hänessä mennyt rikki jotakin. Hän puutui kuin puuksi vähitellen, vajosi välinpitämättömään, typerään tylsyyteen, jossa eivät mitkään yksilölliset ajatukset ja tunteet enää menestyneet. Näön vuoksi palveli hän vielä saunapahaisessaan. Tylsästi hän täytti toimensa, tylsänä hän söi, joi ja meni levolle, joka ei aina ollut vain unta varten. Hänelle oli jo kaikki samantekevää.