Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Hiljalleen hehkuvaan hiillokseen hengähti nyt kevään lämmin tuulahdus, niin täynnä rakkautta, siitä tuntui kihlattujen elämä kaikessa viattomuudessaan ja puhtaudessaan olevan niin täynnä lemmen iloa ja autuutta siihen koski vielä myrkyllisempi viima.
Puolipimeässä, jossa vahakynttiläin valot loistivat kuin tähdet, kuoleman ja raskaan ruusujen tuoksun turmelemassa ilmassa, oli lapsi kuin raikas tuulahdus keväästä ja elämästä. Siinä oli uusi lisä hedelmällisten äitien voitoille: lapsen lapsi, Marianne hedelmällisenä lapsensa kautta. Marianne oli hymyillen sanonut olevansa isoäiti.
Siellä oli tyttöjä monenkinlaisia, oli hienohipiäisiä, hoikkaisia kaupungin neitejä, oli maalaistyttöjä, pullevia ja tukevia. Soudeltaessa, käveltäessä ja leikittäessä järjestyttiin aina tietysti parittain, ja kukin valitsi toverikseen oman mielitiettynsä, jota hän enemmän kuin muita piteli hellänä. Minun osalleni lankesi nuori ja näppärä maalaistyttö, tuores kuin keväinen tuulahdus.
Suurta, mieltäylentävää aavistusta elämän suloudesta lauloi tuulahdus, joka hiljaa suhisten liikkui puiden latvoissa, tuikki tähdissä ja verkalleen eteni avaruuteen. «Oi! elämä, elämä!» huudahti nainen levittäen kätensä kohti avaruutta ikäänkuin tahtoen sitä syleillä. «Tenhotar!» vastasi mies tarttuen hänen käteensä, «elämäni on sinun!»
Se oli hullutusta, epäiltävää, mahdotonta, mutta oliko se sittenkin totta vai valetta? Tuntui kuin jääkylmä tuuli olisi puhaltanut Mathieun ohitse, tuulahdus siitä tuntemattomuudesta, jota ihminen ei tunne eikä saa koskaan tuntea. Boutan kuiskasi Mathieun korvaan: "Kahdeksan päivän perästä on hän tukkihullu ja sulettu hulluinhuoneen koppiin."
Nyt sitä vastoin hän liikkuu siinä kuin kotonaan, painaen peukalonsa vain milloin mihinkin kohtaan kuin taitava kuvanveistäjä kosteaan savikimpaleesen. Samoin: jos Lönnrotin oma personallisuus olisi ollut vähemmän humaaninen, puuttuisi sen lempeä tuulahdus myöskin Kalevalasta.
Minä näin tässä seitsenkymmenvuotisen kodin, missä tottumusta, tuota suloista, tyyntä olemisen muotoa ei ulkonaisen maailman levoton tuulahdus vähintäkään ollut häirinnyt, missä intohimot, niin jaloimmat kuin alhaisimmatkin, olivat ventovieraita, missä kaikki ilmaisi keskinäistä luottamusta.
Minä taistelin vast'ikään voittaakseni kuningattaren kruunun kutreillesi. Taistelu on menetetty: minä olen lainsuojaton; joka tuulahdus, joka painaa sadekuuroa tätä ikkunaa vastaan, tuo vainolaiseni lähemmäksi minua. Tule! Ei mitään epäröintiä!
Taivaalla loisti Herran Sebaotin nimi, olihan äärettömyys, joka painosti yksinäistä vaeltajaa, tuulahdus hänen hengestään; myöskin yön pyhä hiljaisuus näytti kuiskaavan Jumalasta, mutta kaikki oli niin korkeaa, niin suurta, että sydän sitä turhaan tavoitteli.
Kuu oli juuri laskenut ja korkeimmilleen oli kohonnut aamutähti, jonka loistoa ja suuruutta Roomalainen oli joka yö ihmetellyt, siitä asti kun hän oli tullut pyramiidien kaupunkiin. Viileä tuulahdus puheli nuorukaisen otsaa, ja hänen vilusta väristen vetäessään viittaa rinnallensa, hänen mieleensä heti juohtuivat kylmään aamu-ilmaan lähtevät sisarukset.
Päivän Sana
Muut Etsivät