Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Tuokko kuuli pojan selityksessä niin paljon itseäänkin, että hän uutena lasten kasvattajana aikoi panna kasvatustoimensa alulle, mutta vasta oli hänen sormensa sitä suuntaa kohden haran, mistä pojan tukan olisi pitänyt löytyä, kun kompastui reen aisaan ja siihen se tämä ensimmäinen yritys raukesi.
Pappilaan ... viimeinen penni... Tuo nyt ei ole aikamiesten puhetta, sanoi Arolainen. Suututtaa, kun aina törmätään viimeiseen penniin, vaikka ei keskimmäistäkään tarvitsisi mainita. Joku sata jos tuhansista menisikin, mitä tuo on. Mitäs vielä, sanoi Tuokko halveksivasti. Ei se tunnu mennessä miltään. Ja mitä sillä sen enemmällä viisaudella tekee, kunhan osaa lukea? Jos ei tehne.
Tuostakin vähästä koulun käyttämisestä oli Esan lankomies Tuokko juonissaan, eikä sitä sopinut hyvin suututtaa, olisi alkanut vaatia saalistaan pois. Viijaa itseäkään ei haluttanut paljon käydä koulussa, hän kun näki, että hänet huomataan ilman sitäkin. Sekin selvisi, mikä hänen arvoaan kohotti toisten samanikäisten rinnalla. Se oli tuo entinen kotipaikka, Rasila.
Maamiehen kun ma kuulin sitte siellä Kulkeissaan työhön riemull' laulavan, Yömatkan päästä matkamiehen vielä Kun tervesnä näin tietään kulkevan, Niin vielä muistin, pait sen muinaisuuden, Sen suojaks' olevan maan rauhaisuuden. Tuokko. Ilkka. Viel' elää Ilkan työt, kenties Kauanki, kansan suussa. Hän eli niinkuin Suomen mies Ja kuoli hirsipuussa.
Täällä on muitakin, virkkoi hän ja työnsi ovea enemmän auki. No, mennäänpä sitten. Tule Santtukin tänne, puheli Tuokko ja holhosi mukaansa poikaa, joka yritti tupaan mennä. Kotaniemen Tuokko oli ruumiinrakennuksensa puolesta tuollaista tanakkaa tekoa. Vartalo sellainen kuin tulisi vähällä veistelemisellä paksusta koivun tyvestä, kun panisi pari vantteraa jalkaa astua jaappaisemaan.
Santtu ei joutanut enää niitä kuuntelemaan. Hän laitteli suurella huolella kellonsa peräimiä liivin napin läven kautta kaulaansa, etteivät kai siitä saa otetuksi. Tuokko yritti leikillään neuvoa Santun antamaan kellon hevosesta, mutta Reeta tuli siihen parhaiksi, eikä Tuokko tahtonut hänen kuullen siitä leikilläänkään mainita.
Voipihan tuollekin Viijalle olla kirjoitustaito vielä hyvin tarpeeseen. Selitäpä milloinka, sanoi Tuokko ja nauroi koko naamallaan. Kyllä selitän. Oletko, Viija, niin nokkelajalkainen ja käyt katsomassa, ettei siat liene nousseet rekeen ... ennätin sinne viedä lasten eväslaukun. Viija lähti heti. Nyt minä selitän, jatkoi Arolainen.
Päivän Sana
Muut Etsivät