United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Työ kävi jotenkin vaivaloiseksi voimain vähyyden tähden, mutta kumminkin se tuntui hyvältä, kuin elämä oli niin huoletonta; ei tarvinnut koskaan peljätä: mitä nyt syödään, sillä ruoka oli pöydällä aina valmis aterian aikana. Tuntuipa siltä että olin tullut yhden luokan korkeammalle, sillä enhän enää »kerjäläispoika» ollut. Niin kuluivat vuodet.
Hei, miten ämmää tuolla sisällä harmittaisi, jos hänestä tulisi kelpo mies. Entäs tuo mokoma sitten, joka oli ennustanut häntä vankeuteen hän oli kuullut joka ainoan sanasen. Hän puristi nyrkkiänsä vihasta. "Pyri hyväksi pojaksi", oli kuoleva äitinsä sanonut, mutta hän ei ollutkaan pyrkinyt hyväksi, tuntuipa kamalalle pimeässä kulkea kirkkomaan ohitse.
Mutta nuori vaimo kutsui hänet luoksensa ja suuteli häntä, ja tämä oli ensimmäinen äidin suutelo, jonka pikku Jussi oli saanut moneen Herran vuoteen, tuntuipa siltä, kuin auringon säde olisi suudellut kauan unohdettua kukkasta ja loihtinut sen valon iloon.
Voi kuinka hyvältä heistä nyt tuntui tuo avara asunto ja murheetoin toimeentulo; tuntuipa heistä siltä kuin he olisivat omalla ohvakkuudellansa väkisin anastaneet itsellensä itsenäisen toimeentulon ja siinä samassa yhteiskunnallisen aseman. Olipa heidän asukaslukunsakin lisääntynyt monella lailla. Heille oli, näetten, syntynyt kolmas lapsi, ja he elivät kaikin terveinä ja hyötyisinä.
Mutta pienestä Amandasta, se oli kapteenille vaikeampi. Kun hän, lähtö mielessään, syleili pientä tytärtään, niin tuntuipa hänestä kuin uhkaisi hänen armasta lastaan ainoata elävää, mitä hän maailmassa rakasti joku suuri vaara. Päivä hänen lähdölleen oli jo määrätty. Perämies Turk, vanha 60 ikuinen ukko, oli luvannut vielä viimekerran koettaa seuraisiko vanha onni häntä.
Tuntuipa vielä ikäänkuin tulivirta olisi juossut hänen suonissaan muistellessa noita silmiä, joihin hän hetkeksi oli katsonut, silloin kuin Saara oli hänen vallassaan; ja katsomattakaan Saaraan tunsi hän samaa tulta kun he tapasivat toisiansa rukoushetkinä. Heidän oli eroaminen, se oli selvä asia; sitä hän kertoi kertomistaan itsekseen, eikä kuitenkaan lähtenyt.
Koetti pehtori arvata alustalaistensa aatokset, mutta niiden silmä oli suljettu, eikä kasvojen jäykkä pinta mitään ilmaissut. Vasta kun olivat herran edestä poistuneet, piha-aidalle istuneet ja piippuunsa pistäneet, lausui muuan miehistä mielipiteensä siitä, mitä oli tapahtunut. Tuntuipa tietävän, sanoi hän. Päivän vasta talon tiloja katseli ja paljon näki puutteita ja neuvoja tiesi.
Hän jokelti ja lauleli kävellessään metsän läpi tunturille. Päästyään sen selänteelle, täytyi hänen vähän huo'ata. Hän istui sammaltuneelle kivelle ja otti esiin viulun. Hän soitti morsiusmarssia. Nuorta elämäntoveriaan soitti hän kirkolle. Vaan tuntuipa kuin säveleet eivät soisikaan siellä ylhäällä; hän katseli viuluaan ja lykkäsi uudestaan ei. Sitte hän pani sen koteloon takaisin.
Tuntuipa minusta lapsena kuin olis pyhäpäivien ilmassa värehtinyt jotakin pyhempää kuin arkeina. Sellainen pyhyyksiin ylentävä päivä oli sekin keväinen sunnuntai, jona kansa oli tulvinaan kokoontunut kirkkoon uutta apulaista kuulemaan. "Hän on tullut", kuiskittiin jo kirkonmäellä. "Kuuluu olevan nuori, naimaton mies", tiesi joku. "On siinä jonkun tyttären osa", vakuutti muuan emäntäihminen.
Ehtimiseen tervaili ja paahteli hän niitä, tarkasteli mäystimiä ja sauvoja. Tallin nurkkauksessa oli niiden siapaikka ja siellä kävi hän niitä tavan takaa tarkastelemassa; tuntuipa siltä, ettei hän olisi niistä luopunut, vaikka olisi lehmän saanut.