Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Kuitenkin he pelkäsivät Tristanin vihaa; mutta vihdoin voitti heidän vihansa heidän pelkonsa; ja eräänä päivänä kutsuivat nuo neljä paroonia kuningas Markin neuvossaliin ja Andret puhui hänelle näin: "Jalo kuningas, epäilemättä tulee sinun sydämesi suuttumuksesta riehahtamaan ja kaikki me neljä olemme siitä suuresti pahoillamme; mutta meidän täytyy sinulle paljastaa eräs asia, jonka olemme saaneet ilmi.
Valitukset ja huudot kaikuvat kautta kaupungin; kaikki rientävät palatsiin. Mutta niin hirvittävä on kuninkaan viha, ettei kenkään parooneista saa kootuksi itselleen niin paljon rohkeutta ja voimaa, että uskaltaisi ainoatakaan sanaa Tristanin puolesta. Uusi päivä lähestyy, yö hälvenee.
Hän tulee Tristanin vuoteen ääreen ja sanoo: "Ystävä, Kaherdin palaa. Olen nähnyt hänen purtensa merellä: se saapuu hitaasti, kuitenkin tunsin sen heti; tuokoon se teille parantajan!" Tristan säpsähtää: "Ystävä ihanainen, onko se varmasti hänen laivansa? Minkälainen on siinä purje?" "Erotin sen vallan hyvin, he ovat hilanneet sen hyvin korkealle, kun tuuli on niin heikko. Se on aivan musta."
Rinta paljaana teki Tristan miekallaan vielä uuden hyökkäyksen ja iski petoa kylkeen niin ankarasti, että ilmankansi jymähti. Turhaa sekin: hirviötä oli mahdoton haavoittaa. Silloin lohikäärme syöksi sieraimistaan ilmoille kaksinkertaisen patsaan myrkyllisiä liekkejä: Tristanin rautapaita mustui ja raukeni niinkuin sammuva hiillos, hänen hevosensa kaatui kuolleena maahan.
Silloin Kaherdin alkoi tarjotella kuningattarelle hienosta kullasta silattua solkea: "Kuningatar", sanoi hän, "tämä kulta on arvokasta", ja vetäen sormestaan Tristanin sormuksen hän asetti sen koristeen rinnalle. "Katsokaa, kuningatar, kulta tässä soljessa on uhkeampaa ja kuitenkin on tämänkin sormuksen kulta erittäin suuri-arvoista."
Mutta nuo kolme paroonia ovat jo sitoneet köysiin Tristanin ja kuningattaren. Ah, jospa hän olisi tiennyt, ettei hän saisi todistaa viattomuuttaan yksityisessä taistelussa, olisivat he mieluummin saaneet vaikka silpoa hänet elävältä, ennenkuin hän olisi antanut sitoa itseään kurjan uhrin tavoin!
Kuningas, rangaistuksen lykkäystä ja armoa pyydämme heille!" Mark vastasi vihan valloissa: "Ei, ei lykkäystä, ei armoa, ei puolustuspuheita, ei tuomiota! Sen Herran kautta, joka loi maailman, vannon, että jos vielä joku rohkenee anoa minulta jotakin sellaista, ovat hänen luunsa hiiltyvät ensimäiseksi tällä roviolla!" Hän käskee sytyttämään tulen ja tuomaan linnasta vangit, Tristanin ensiksi.
Minä surmasin hänet tällä miekalla. Poikani, hän oli sinun vihollisesi!" Riemu täytti Tristanin mielen: se, joka vihallaan vainosi häntä, pahin kaikista, Guenelon, oli lyöty. Senjälkeen ei kukaan enää uskaltanut tunkeutua aarniometsän syvyyteen: pelko estää ketään sinne yrittämästä, ja rakastavaiset elävät kahden sen valtiaina.
Salli minun taistelussa puoltaa oikeuttani: jos tulen voitetuksi, niin polta minut tulikivipätsissä; jos taas voitan, ota minut palvelukseesi, tai jos et tahdo minua pitää luonasi, lähden kauas vieraisiin maihin." Ei kukaan ottanut vastaan Tristanin haastetta. Silloin Mark vuorostaan tarttui Isolden ratsun suitsiin, antoi ne Dinaksen huostaan ja siirtyi itse syrjemmälle neuvottelemaan.
Erakko luki kirjelmän sisällön: Mark myöntyi, kaikkien parooniensa suostumuksella ottamaan takaisin Isolden, mutta kieltäytyi ottamasta vastaan Tristanin alamaista palvelusta. Tristanin oli purjehdittava meren yli, sen jälkeen kun hän kolmen päivän kuluttua oli jättänyt kuningattaren Markin käsiin Surman Kaalamon luona. "Jumalani!" sanoi Tristan, "miten julmaa kadottaa teidät, armas ystävä!
Päivän Sana
Muut Etsivät