Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
»Kaikki sinun tähtesi kaikki, Olavi!» sanoi hän lämpimästi. »Ei ihminen saa aina kaikkea, mitä toivoo, ja jos me emme voineet olla hääyönämme sulhanen ja morsian, niin voimme olla ainakin tovereita.» »Onnettomuustovereita...!» huokasi Olavi raskaasti, ja he puristautuivat yhteen niinkuin kaksi orpoa, rikkirevittyä sielua, jotka voivat turvautua ainoastaan toisiinsa.
Tyttö toisti vaan vielä kerran: »Sinä olit vallan kiltti, kun tulit», johon Aleksis aivan tyynesti vastasi: »Ole rauhallinen, Regina, ja voi nyt hyvin. Minä tapaan kai sinut pian taas.» Paluumatkalla kohtasi Aleksis tovereita, jotka hänen kanssansa riensivät kotiapäin Mustialaan.
Kukapa sen tietää, tuskin tutkimistakaan asia tuo sietää: kuihtuu kukka, kaatuu puu, linnun laulu lakastuu. Niin käy elävitten. Mikäs tulee sitten? En löytänyt henkiheimolaisuutta. Tovereita oli, mutta ei ystäviä eikä yhteisymmärtäjiä.
Ensi keväänä toukokuun lopussa kutsun teitä kaikkia viettämään juhlaa Helsingissä, tai vielä paremmin meidän huvilassamme saaristossa, katsokaa, minun ylioppilasjuhlaani. Silloin on minulla valkolakki kultalyyryineen ja aijon kutsua muitakin tovereita sinne. Ja silloin ovat isä ja äitikin kotona iloitsemassa minun onnestani ja silloin tulette sinne kaikki!
Elämä piilopirtissä muodostui minulle sangen onnelliseksi. Tosin me kyllä työskentelimme kovasti ja teimme pitkiä päivätöitä, mutta me työskentelimme yhdessä. Kahdeksantoista kuukautta me elimme yhdessä, emmekä olleet yksinämme, sillä myötäänsä tuli ja meni tovereita, jotka toivat terveisiä ja asiallisia tietoja taistelurintamassa olevilta tovereilta ja kumouksellisten johtajilta.
Turhaan vannotti harmaapäinen kulkulaitosministeri, ruhtinas Hilkov joka kerran oli ollut reipas kaartinupseeri, sitten veturinkuljettajana Amerikassa, lukkoseppänä Englannissa, ministerinä Bulgariassa "tovereita", turhaan "entinen rautatieläinen" Witte lupasi lakkokomitealle sen taloudellisten vaatimusten tinkimätöntä täyttämistä.
Pari päivää sitte olivat eversti ja hänen rouvansa palanneet ulkomaamatkaltaan, ja he tahtoivat nyt, niinkuin Arvi oli toivonut, pitää pienen juhlan hänen ylioppilastutkintonsa johdosta. Siinä istuivat koko Leenin seura, muutamia Arvin tovereita sekä Aini ja Elsa, kaikki mitä iloisimmalla tuulella.
Olihan se tietysti kaikki hyvästä tahdosta suotua ja annettua, olimmehan tovereita, veljiä, miksei voisi veli veljeltä ottaa, kun veli veljelle antaa? Niinpä niin, mutta sittenkin... Hän oli ollut niin komea ja olisi saanut semmoisena pysyä. Ja kuinka perinpohjaisesti minä hänestä sittenkin erehdyin! Kuinka väärä olikaan arvioni hänestä!
Olisi niin hauska tavata jälleen tovereita, mutta turhaan minä aina päivällisajan mentyä odotan, että tultaisiin hakemaan pöytäkirjojen ääreen. Vilkuuna, kirkkoon! ilmottaa sen sijaan eräänä päivänä tammikuun lopulla vartia Savitajev, pistäen ruokaluukusta päänsä näkyviin. Kirkkoon? ihmettelen minä toverilleni.
Niin, minä olen matkustavainen. Nähdäkseni palvelette jossain rykmentissä... Olemme siis tavallaan tovereita. Luultavasti. Nimeni on Ell, toisen henkivartiokaartin luutnantti. Sangen mieluista! Entä te, jos saan luvan... Kreivi Cronhjelm ... luutnantti ... luutnantti Skoonen rakuunarykmentissä. Nöyrin palvelijanne... Onko kreivi ollut kauan tuttava neiti Palmin kanssa?
Päivän Sana
Muut Etsivät