Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Emäntä oli aivan itkettynyt, ja vanha wieniläinen huojuttelihe levottomana edestakaisin Mon Dieu, Mon Dieu, niin julmaa, niin sydämetöntä! Herra Hutz oikaisihe. Julmaa ja sydämetöntä, miten te käytätte sellaisia sanoja? Raukkamaisuutta se on, ei muuta. Helppoa kuolla, hetken työ. Elämä kysyy rohkeutta ja voimaa. Mitä on tapahtunut, kysäisi Toini. Neiti Toll avasi samassa oven. Hän oli myöhästynyt.
Mutta Toini hääti nämä kysymykset luotaan niinkuin nukkuva, joka vastustaa häntä häiritseviä vaikutuksia. Käsin ei voinut tarttua siihen kirkkauteen, jota auringon valossa kylpevät lumihuiput heijastivat, käsin ei käynyt saavuttaminen alppien hehkua.
Kun Toini ei vastannut, jatkoi neiti Toll hetken kuluttua: Heillä on lapsia, vieläpä useita. Te tiedätte, että paha aina helpommin periytyy. Lapset ovat ihmisten puheitten mukaan kaikki äitiinsä. Vanhin poika, joka jo on kouluijässä, eroitettiin äsken koulusta. Ajatelkaa, sellaisen miehen poika!
Entisyyden raunioilla orastaa uusi elämä. Meillä on suuren rakkauden suuret juhlat, sanoi neiti Toll säteilevin silmin. Toini nousi lähteäkseen. Eilert Olsenkin heitti hyvästit. He olivat kumpikin vaiteliaita kotimatkalla. He eivät nähneet luonnon kauneutta eivätkä kuulleet sen säveleitä. He kuulivat vain oman sydämensä vaativan, voimakkaan äänen. Kirje oli kotona odottamassa Toinia.
Kiitoksia kaikesta! Syvä, säteilevä katse oli viimeinen, minkä Toini näki. KUN TIET YHTYIV
Rouva Hägg oli jo puolitiessä menossa sairaan luokse. Toini valvoi myöhään sinä iltana. »Paras, mitä meillä on» ja se paras oli ränstynyt mies raukka, jonka hänen omaisensa olivat hylänneet. Sellaista oli elämä ja sellaista rakkaus!
HEIKKI. Anteeksi, neiti, en tunne teitä Neiti Sidensnöre, luvallanne. HEIKKI. Mahdotonta! Neiti Sidensnöre, vanha ja ruma, te Nuori ja kaunis! HEIKKI. Ja oikea nimenne? TOINI. Toini Manner, Kertun paras ystävä ja kihloissa hänen veljensä kanssa. HEIKKI. Tämä on hävytöntä! KAUPPANEUVOS. Ai, ai, ai, ai! Tytöt veitikat, te pidätte miehiä pilkkananne! Siinä nyt on naisemansipatsionin seurauksia.
Ruokasalista kuului gongongin ääni. Toini kääri paperit kokoon, järjesti hiukan pukuaan ja kiirehti sitte aamiaiselle. Ruokasalissa oli jo useita koolla.
Toini lähestyi hiljaa, sanaakaan sanomatta. Hän tunsi sitä kunnioitusta, jota suuri suru herättää. Vasta kun nyyhkytykset vähän hiljentyivät, laski hän kätensä itkevän olalle. Neiti Toll nosti päätään. Te tulitte? Jos voisin, tahtoisin niin mielelläni Te voitte, neiti Toll tarttui kiihkeästi hänen käteensä. Menkää, kysykää. Ehkä joku tietää hänen nimensä hänen, joka ampui. Minä en voinut.
Toini livahti huoneesta, kysyen itseltään, oliko hyvillään vaiko pahoillaan siitä että toinenkin pohjoismaalainen oli osunut tänne. Pari päivää sen jälkeen, kun Toini ja tohtori Olsen olivat tehneet tuttavuutta, lähti Toini iltapuolella löytämälleen mielipaikalle metsään. Hän istui siellä kirjoineen, kun yhtäkkiä kuului askeleita läheisyydessä. Hän käänsi päätään ja näki tohtori Olsenin tulevan.
Päivän Sana
Muut Etsivät