Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Hän seisoi tirkistellen vähäistä huonetta, johon oli nähnyt Annan katoovan. «Se olisi pirua, jos en tänäänkään onnistuisi saamaan häntä puhutella«, ajatteli hän ja kirosi ilmaa, joka sateella uhkasi. Kauvan on hän jo tuossa seisonut tahi kävellyt edestakaisin, aina tarkoin silmällä pitäen porttia, josta Annan pitäisi tulla. «Tuhannen perhana! Eikö hän jo tule!
Peggotty sanoi hänen olevan ylhäällä lukuhuoneessani, jota hän, ylpeänä tästä toimesta, aina piti valmiina ja järjestyksessä minua varten. Me tapasimme hänet valkean edestä istumasta, lasisilmät päässä. "Hyvä Jumala!" lausui tätini, tirkistellen pimeän läpi, "kuka se on, jonka tuot muassasi?" "Agnes", sanoin minä.
Tirkistellen katselivat he valoa, juoksivat huumautuneina ja villeinä häntä pystyssä, eivätkä tienneet mihin mennä. Joukossa oli myös kaksi vasikkaa. Ne rupesivat laukkaamaan minkä pääsivät pitkillä, honteloilla jaloillaan. Härkä oli siellä myös. Siis yksi härkä, seitsemän lehmää ja kaksi vasikkaa, ne piti Syynen muistaa, ettei hän antaisi jonkun niistä eksyä metsään.
"Osaanpa minäkin lukea vaimopuolen silmistä, vieläpä paremmin kuin sinä; vaan en minä hänestä tuommoista voi nähdä. Hiisi vieköön! Tuossa sinä makasit niinkuin suuri herra karmituolissa, sikeässä unessa niinkuin tuomari, kun sinä, jos sinussa olisi ollut vähänkin rakastajan tulta, olisit pitänyt silmät auki, lakkaamatta tirkistellen itäänpäin, eikö jo auringon ensimmäinen säde alkaisi koittaa.
Eikö Stefan ennen ollut toisen siiven alla? Ja nyt oli hän täällä läheisyydessäni ja ennen pitkää olin kuuleva hänen äänensä ja näkevä hänen muotonsa. Päivä kului Stefania odottaessa, tirkistellen ja kuunnellen häntä. Kahdesti tai kolmasti tuli Fede luokseni, rauhatonna ja levotonna niinkuin nuoret ainakin, tiedustelemaan, oliko Stefan tullut.
Hän istui tuijottaen ja tirkistellen niin vaaleana ja kamalan näköisenä, että Hans Mikkelsen rupesi pelkäämään ja lähti pois. Moisista surkeista naisista en minä ensinkään pidä, virkkoi hän itsekseen, mutta arveli samalla, että kyllä hän on kertonut jo enemmänkin, kuin tuo sairasmielinen rouva halusi kuullakaan. Sitten meni Gunhilda vielä kerran papin pakinoille. Poika on pelastettava.
»Onpa niinkuin tuolta päivä pilkkis», virkkoi Virokannas ihmetellen, tirkistellen kohti taivon kantta, kuusten latvain lomi kurkistellen. Vaan kun katse valon tietä seuras päästä päähän, maahan taivahasta, huomasi hän kahvan kankahassa, hieroi silmiään ja tuumi silloin: »Eihän liene vanha Väinön miekka!»
Hänen silmänsä olivat suuret ja viattomat kuin äskenheränneen lapsen. "Mitä?" kysyi hän, tirkistellen ihmeissään, "sanoinko, että rouva Blum ... kenties ... en todellakaan muista enää ... ajattelin niin yksinomaan sairasta äitiparkaani." Ja hän huokasi ja katsoi uneksien eteensä.
Päivän Sana
Muut Etsivät