Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. toukokuuta 2025
Vaikka päivän koittoon olisi hän siinä ehkä saattanut istua, ell'ei karsinapuolelta tupaa olisi alkanut kuulua hiljaista vikinää ja ripinää ja kaksi hiirtä juosta piipertänyt yht'äkkiä hänen eteensä. Ne taisivat kummastella, miksi ei ennen unelias isäntä tänään vielä ollut maata mennyt.
Meille ei vielä ollut mitään vastausta tullut, ja kerran toisensa perään olimme toinen toisellemme muistuttaneet, kuinka luonnollista oli, että kirjeet eivät voineet kulkea niin pian, kuin toivoimme. Postit olivat niin epäsäännöllisiä, ja saattoipa ilman sitä ajatella sata eri tapaa, joilla kirjeet taisivat mennä hukkaan.
Lapset saivat syödä yksin, ja piiat sumppusivat heidät maata niinkuin parhaiten taisivat. Kauppamies söi Mikon kanssa kahden vaikka ei heillä paljo syötävää ollut: leipä oli homehtunutta, voi talinsekaista, sillinpalat kovia ja kuivia, perunat ihan kylmiä.
"Jumala ei hänestä perusta enempi kun lehtikerpusta seipään nenässä". "Ja variksen pelätistä kaurahalmeella." Nyt pojat päästivät yhteisen naurun niin ivallisen ja ilkeämielisen, kun vaan osasivat ja nauroivat niin kovasti kuin vaan taisivat ja jatkoivat matkaansa.
Menin minä sitten sisälle pöydän viereen istumaan, kuitenkin niin että minä luukusta saunan oven nähdä taisin, ja rupesin minä äitini noitumisista kertomaan juttuja, toinen toistansa hassumman, ja kuultelivat kasakat päälle, kuin he ehtoollistansa söivät, niin hyvin kuin he suomea ymmärtää taisivat.
Parvikunta näitä miehiä läksi väijymään onnetonta kruununmetsän ylikaitsijaa, karkasi hänen kimppuunsa, kun hän kerran oli metsästämässä yksinään ilman palvelijoita, ja surmasi hänet julmimmilla kidutuksilla, mitä taisivat keksiä. He leikkasivat pään irti rungosta ja päättivät uhallakin viedä sen näytteeksi hänen lankonsa linnaan.
Oli selvää, että kun Miila itse ei koskaan ollut kärsinyt "lasivauvaa", joksi hän veljensä vaimovainajaa nimitti, niin ei hän luullut hänen kuolemansakaan kehenkään koskevan. Mutta niinhän taisivat kaikki muutkin ajatella, että lesken suru oli enemmän jotakin ulkonaista kuin todellista ja sisällistä sydämen surua.
Kun vihollisia vuonna 1714 tulvi maahan, ja kaikki, jotka paeta taisivat, pakenivat ja pakenivat niin, että mies, joka avopäin oli mennyt veräjälle, ei ennättänyt palata lakkiaan ottamaan, ja vaimo, joka oli mennyt kaivolle vettä noutamaan, ei ehtinyt muuta kuin huutaa lapsia mukaansa silloin kätkettiin paljon arvokkainta tavaraa, jota ei voitu muassa kuljettaa, ensimmäisen sopivimman kiven, tai ensimmäisen sopivimman puun ja mättään tahi pientaren alle.
Miehen toimet oli aina käyneet ala-mäkeä, hän oli epäkäytännöllinen ja herkkäuskoinen. Hyvä mielensä oli mennyt samaa tietä kuin toimensakin, ja niinpä terveyskin. Kuolinvuoteellansa oli hänellä vielä puoli-tusina ala-ikäisiä lapsia ympärillänsä. Mutta nyt ystävät ja sukulaiset riensivät avuksi ja auttoivat miten taisivat.
Tästä ihastuneina nämä mieltyivät häneen ja antoivat hänelle kaikkia tietoja mitä suinkin taisivat. Sebituane ei laskenut ainoatakaan muukalaisparvea luotansa menemään antamalla heille jokaiselle, yksin heidän palvelijoillensakin, jonkun lahjan, ja täten levisi hänestä hyvä maine laajalta ympäri. Jokainen ihaili hänen hyvää sydäntänsä ja viisauttansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät