United States or United States Virgin Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Epätoivo, jota hän viimeksi kuluneina tunteina oli kokenut, sai hänet pitämään tätä suloista suruttomuutta, tätä paisuvaa kevätvoimaa jonakin ihmeellisen kauniina ... jonakin, joka muistuttaa auringonnousua, kun kaste kimaltelee ja elämän ihanuus avautuu ihmiselle synkän, unettoman yön jälkeen...
Yhäti katkeroittuen riiteli Sakari: »Se on suruttomuutta, kuule sinä Jussi Punnitun akka, se että ylpeilet, ettei liika viisaita ole!... Pirun hierin, kuule akka, sinun sielussasi häklättää!» Maija oli aivan leipomisensa keskeyttää. »Niin liika viisastako?» tapaili hän ymmällä.
Vähemmin jyrkkänä lankesi tuo surullinen varjo muinaisuudesta isän muistolle. Hän ei ollut niin kulunut kuin äiti, eikä hänen vartalonsa saanut tuota tuskallista väristystä, joka häntä niin vaivasi äitiä ajatellessa. Mutta kyllä hänenkin kuvansa oli huolestuneen näköinen, otsa syvillä juovilla, ja silmissä katse, osaksi epätoivoa, osaksi suruttomuutta, joka todistaa alkujaan iloisen luonteen taisteluita vastoinkäymistä ja kärsimystä vastaan. Ja pikku siskot ... ja koko koto, jokaiseen nurkkaan siellä oli kiinnitetty muisto aineellisista huolista. Jokaisen kohtauksen hän muisti heidän kotielämästään! Ja miten hän muisteli kuluneita huonekaluja, hajallisia vaatteita, joita hän ja äiti istuivat ja paikkasivat myöhään yöhön! Miten hän muisteli noita surun hetkiä, kun joku tarvitsi uuden hameen.
Sitten he ajaa jytyyttivät puuvieterisillä istuimilla, jotka eivät paljoa tärisemistä vähentäneet, muuta kuin nakkasivathan hyvästi ylöspäin, kun pyörä isossa tiensyöpymässä jysähti. Tämänlaiset piti isännän mielestä olla kirkossa käynti-istuimet, jotka eivät nuojuneet heiluvain rautain päällä, mikä olisi muka ollut suruttomuutta.
Ainoastaan silloin oli vähän äänekkäämpätä kulkua, kun ruuna ei ottanut juostakseen ja Hemmo sitä pätki kylille tien vierestä katkaistulla patukalla. Nahkaista piiskaa ei hänellä koskaan ollut, sillä sekin olisi ollut suruttomuutta. Lähempänä kirkkoa asuvaiset olivat töissään, he kun ennättivät pyhänäkin.
Ja kirjeen sisältö täynnä vallatonta hurjistelua, täynnä keveää suruttomuutta, joka ei tiennyt mistään vaikeuksista eikä sydämen sisäisistä taisteluista! Se liikkui kuin vilpoisemmissä ilmakerroksissa. Elämän iloa henki joka rivi. Kuinka paljon muistoja sai lyhyessä hetkessä kohennetuksi tämä kirje, Heikin sitä seisten lukiessa tuvan pitkän pöydän päässä!
Se kuvasi ihmisen huoletonta tilaa, sitä suruttomuutta ja pimeyttä, jossa he vaeltavat kadotuksen partaalla, niinkuin olisi joka päivä viimeinen päivä ja niinkuin ei toista elämää olisikaan. Se meni luihin ja ytimiin, mitä hän puhui. Kaikkea hän ei ymmärtänyt, mutta se häneen jäi, että heillä oli tosi hätä.