Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Kauan oli ukko köyhänä, heikkona halvattuna elänyt, hän ei voinut kättänsäkään heidän suojellukseksensa kohottaa; mutta hän erinomaisesti heitä rakasti ja aina ystävällisellä hymyilyllä heitä kotia tultua tervehti. Lohduttamattomina kaipasivat ja surivat ystävykset ukkoa, saattaessansa hänen ruumistansa harmaan kappelin kirkkomaahan.
Hän alkoi puolustella: »Kukapa se ei nuoruudessaan koiruutta tee. Mutta tasaantuipa tuo Antti vanhempana ja niin on ollut hyvä mies, ettei ole pahaa sanaa kuulunut koko talossa...» Surulliseksi kävi olo talossa. Kanasen Maija Liisakin kätki kasvonsa esiliinaan, ja pois lähti Huttunenkin. Kauvan surivat molemmat vaimot kahden kesken. Turhaan koetti Maija Liisa viihdyttää.
Yhdessä he iloitsivat jokaisesta näennäisestä parantumisesta. Yhdessä surivat, kun tauti kovasti kouristi. Yhdessä he sitten kotimatkalla tekivät pitkiä hiihtoretkiä. Kun tuli kierä jää, ratsastivat he pitkin Pielisen jähmettynyttä pintaa. Hanget sulivat. Lieksanjoki loi jääpeitteensä. Koski kohisi entistä kovemmin, ja aallot loiskivat Kaupunkiniemen rantaa vasten. Kevät oli tullut.
Mutta huhu osottautui todeksi, nuori tyttö oli langennut, tuo iloinen, kaunis seitsentoistavuotias, jonka osaksi oli tullut niin paljon auttavaisuutta ja rakkautta, oli saattanut itsensä ja äitinsä häpeään. Hänen suojaajansa surivat ja itkivät, hekin olivat entistään rakastavaisemmat, osaaottavaisemmat ja keksivät yhä uusia keinoja, miten auttaa ja nostaa.
Sukulaiset surivat ja tekivät niinkuin täällä usein tehdä saadaan: he menivät papin luokse, kertoivat asian ja pyysivät hänen tekemään kiitoksen heidän menostansa toiseen elämään. Pappi teki mitä pyydettiin, mutta samana sunnuntaina tulivat nämät kaivatut ihmiset kotiin ja laskivat rantaan aivan kirkon lähellä; sillä Kökarin kirkko on saaren rannalla.
Töin tuskin se saatiin pysymään palatsin porttien ulkopuolella. Joka silmänräpäys kasvoi kansan luku ja melu. Honoriuksen torilla tunkeilivat ravennalaiset, jotka samalla kun surivat suojelijatartaan toivoivat, että tämän tapauksen johdosta barbaarivalta kukistuisi.
Niinpä tapahtui että he surivat itsekukin erikseen; heidän epätoivonsa kasvoi noin rajuksi, luonnottoman kiihkeäksi, jota aivan tietämättämme häpeämme näyttää muille, yksin likimäisiile ystäville.
Mutta taivaan enkelit tiesivät kyllä, minkä tähden kaikki oli näin tapahtunut, eivätkä itkeneet, he hymyilivät vain niin laupeaasti ja niin suloisesti, kuin ainoastaan autuaat hymyilevät. He istuivat eräänä iltana kirkkaan tähden reunalla, ja nuo neljä vasta tullutta lasta istuivat valkoisissa vaatteissa heidän keskellänsä ja katselivat niitä, jotka surivat maan päällä.
Ei tuota tapausta muut huomanneet, kuin aina vaaniva varis, jolla läheisessä kuusessa oli pesänsä, minkä aukosta katsellen hän koko kohtauksen näki. Hämpä nyt metsässä rähinän nosti ja pian surivat kaikki luonnon elävät kielokaisen katoa. Etäällä metsän sydämmessä oli sini salon suojassa talo, talossa ihmisiä asui niinkuin on tavallista maan päällä.
Kuningas ja kuningatar surivat lohduttomasti. He käskivät koko valtakuntansa pukeumaan murhevaatteihin ja kuuluttivat kaikissa kirkoissa, että se, joka voisi saada selvän Adalmina prinsessasta, saisi prinsessan vaimoksensa, jos ei vähempään tyytyisi, ja lisäksi puolen valtakuntaa kaupan päällisiksi. Se oli tapana siihen aikaan, kuten jokainen tietää.
Päivän Sana
Muut Etsivät