United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oikeastaan on turhaa nyt enää kirjoittaa ainoatakaan riviä suomenkielellä, sillä nykyään voimme me suomalaiset 1 markalla 25 pennillä oppia toivomaan ja rakastamaan ja innostumaan. Ja mitäpä meillä muuta on tarvis? Suomalainen kirjallisuus hamasta Agrikolan ajasta tähän päivään asti ei ole nähnyt toista semmoista protestia.
Vai kuinka? Löytyy niitäkin, jotka väittävät, että parempi on taitaa äidinkielensä kelvollisesti kuin osata vähä kutakin ja vierailla aineksilla turmella kieliaistiansa. Parempi yksi ainainen armas kuin monta hetkellistä lemmittyä. Mutta vaikka tämä ajatustapa muualla pitäisikin paikkansa, ei suinkaan suomenkielellä saa olla niin suuria vaatimuksia.
Mutta jokin pysyy hänessä samalla täydessä levossa, keinuen vain hiljaa ja tasaisesti tämän ihanan runollisen kielen tahdissa. Sellaisia lauseita kuin monet »Juhan» sisältämistä, ei ole vielä koskaan ennen suomenkielellä kirjoitettu. Katsokaa esim. kuinka kirja alkaa, huomatkaa ensimmäisten lausejaksojen suunnaton taiteellinen varmuus ja sopusointu!
Minä kirjoittaisin suomenkielellä, jos osaisin, sanoi hän. Sillä kansanelämää kuvatessani minä ajattelen suomenkielellä. Siitä onkin seurauksena, että kielessäni on paljon suomalaisia käänteitä ja että taitavan suomentajan on helppo saada esille ajatukseni aivan yhtä hyvin kuin ne itse olen kirjoittanut.
Kun Maria ja rouva Löfving saapuivat linnaan, otti heitä vastaan vanhanpuolinen nainen venäläisessä kansalaispuvussa. Murteellisella suomenkielellä pyysi hän vieraita sisään pieneen saliin ja saattoi sitten kummankin omaan huoneeseensa. Kamareita erotti sali, mutta naiset saivat mielensä mukaan pitää ovet auki tahi suljettuina.
Konstikos häneltä olisi ollut napatakin, kun hän oli kulkenut kuin unessa, palttoo auki, ja kukaties ehkä ääneensäkin ajatellut! Tehnyt tietysti tollon tai humalaisen vaikutuksen, joka on ensi kertaa suurkaupungissa. Perkele! pääsi häneltä aivan selvällä suomenkielellä niin kovasti, että ohikulkijat kääntyivät taakseen katsomaan. Tuo mies sen oli sittenkin siepannut!
Suomalaisten iloisen hurraan seuraamana ratsasti kuningas pois heidän luotaan. Stålhandske kääntyi väkensä puoleen ja kertasi kuninkaan sanat suomenkielellä. Reippaiden ratsumiesten kasvot loistivat ylpeydestä ja ilosta.
Kolmen ikäluokan elämän iloineen, taisteluineen, sortumisineen näemme tuossa sarjassa, se on sekä ulkonaisesti että psykoloogisesti laajimpia kaunokirjallisia yrityksiä, mitä suomenkielellä on.
Käyskentelin tuossa jonkun matkaa, niin näinpäs muutamien sotamiesten tulevan vastaani. Tulin lähemmäs. Neljä venäläistä sotamiestä vetää kelkassa pitkää likasista laudoista hätimmiten kokoon kyhättyä pitkulaista kirstua. "Mitä teillä tuossa kirstussa on?" kysyin venäjäksi. "Toverimme ruumis!" vastasi yksi miehistä murteellisella suomenkielellä.
Venäläisen upseerin astuessa sisään tunsi Löfving tempovaisen pistoksen sydämmessään, mutta kohta oli se voitettu, ja vähintäkään mielenliikutusta ilmaisematta kohtasi hän varmalla katseella vieraan silmää. Asutteko täällä, kysyi Attila, vähän murtavalla suomenkielellä, katsellen ympärillensä huoneessa. Asun. Suvaitseeko luutnantti istua?