United States or Bahamas ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sillä hän ei lemmi eikä pelkää. DARNLEY. Sinä olet oikeassa, olet oikeassa! LETHINGTON. Näettekö kuinka olette huikentelevainen. DARNLEY. En ole! Mutta Lethington ... jos hän vaaran hetkenä kääntyy minun puoleeni, niinkuin luonnollisen suojelijansa puoleen? LETHINGTON. Niin kysykää häneltä, miks'ei hän tullut ennen. DARNLEY. Olet oikeassa ... nyt hän minua pakenee ja pilkkaa.
Kenties Loviisa arvasi suojelijansa huolen, sillä hän virkkoi ujosti ja joskus katkeavalla puheella: "Arvoisa mestari, eikös olisi parempi, että minä hetkeksi aikaa poikkeisin tuohon noin kappeliin ja panisin päällysviitan päälleni?" "Hum, tyttönen, se ei ollut hullu tuuma", vastasi seppä. Mutta munkki sen esti, kohottaen sormensa kiellon merkiksi.
Vaikka Ione tunsikin olevansa täydellisesti tuon omituisen ja hirveän miehen vallassa, ei hän kuitenkaan pelännyt. Toisen kunnioittava äänensävy, hänen äänensä lempeys rauhottivat hänet; ja omassa puhtaudessaan hän tunsi parhaimman suojelijansa. Mutta hän oli hämmentynyt kummastunut. Kului joku hetki, ennenkuin hän kykeni puhumaan.
Milloin tunsi Eerikki kuningattaren komean hahmon siitä kunnioituksesta, jolla kaikki siirtyivät hänen tieltään; milloin näki hän kuninkaan leppeät kasvot, jotka kaiken yötä olivat pelkkää päivänpaistetta; milloin näki hän ikkunassa suojelijansa, kreivi Bertelsköldin pitkän vartalon; milloin tepasteli siinä taas hänen kaunis vihollisensa, signora Morelli.
»Sinulla on kauniit kiharat», Glaukus virkkoi. »Ne lienevät kerran olleet äitisi ihastus.» Nydia huokasi. Hän ei ollut varmaankaan orjana syntynyt, mutta hän vältti koskaan puhumasta vanhemmistaan, ja olkoon alhainen tai ylhäinen, varmaa vain on, että hänen syntyperästään eivät tienneet mitään hänen suojelijansa eikä kukaan muukaan tuossa kaukaisessa maassa.
Ja tämä ainoakin oli pelkurina hiipinyt pakoon niin kohta kuin hänen suojelijansa pyysi häneltä ensimmäistä pientä uhrausta, ja jättänyt hänelle linnunpelotuksen, auttavaisen ystävän sijaan! Silloin näki pormestari ensi kertaa oman sydämmensä kovuuden ikäänkuin peilistä. Hänen jääkylmä itsekkäisyytensä sehän se oli ollut alkujuurena hänen pahempiin synteihinsä.
Hänen suojelijansa hyppäsi väliin, armottomasti heitti hän minut sopelle, ja Johanna juoksi itkien ulos enkä minä häntä sitten enää ole milloinkaan nähnyt... Sitten temmattiin minut sopelta takaisin lattialle, ihmisiä kokoontui huutaen ja toruen ympärilleni, mutta kohta minä taas sain uuden survauksen ja lensin ovesta porstuaan ja siitä samaa tietä ulos kartanolle.
Sitten oli hänellä paikka erään leipurin luona, sitten muurarin, sitten hallissa, mutta missään ei hän pysynyt; hän väsytti suojelijansa ja jätti aina jälkeensä ikäviä asioita tämän selviteltäväksi. Hänen pelastamisestaan täytyi luopua.