Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
KAIKKIVALTA: Kyllä, isä, silloin kun teidän sielunne kulkee kukkuloilla... Silloin kun te näette entisen elämän allanne kuin sumuisen, myrkyllisen alhon, josta te olette päässyt päivänrinteitä vaeltamaan. KAIKKIVALTA: Mistä? TUOMAS: Sieltä, missä itku ja hammasten kiristys on. Sillä tiedä, poikani: minä olen alkanut alhaalta... KAIKKIVALTA: Ja sentään te olette kohonnut niin korkealle.
Taivas on pimeä ja tyhjä ei yhtäkään silmää eikä yhtäkään sydäntä enään olemassa ole. Kaikki on kuollutta eli oikeammin: kaikki katoaa paitsi murhe musta. Kenties olette joskus huomannut, millä merkillisellä tavalla kaikki syvämielisemmät jumalais-tarustot alkavat. Alussa nähdään valoisan ja lämpimän, jumalallisen peri-ajatuksen taipuvaa alas pimeän, sumuisen alku-ainehen puoleen.
»koetellen konstiansa waati sota suuttuneena wiimein wanhan Ilmarisen pilwein luona puolellensa, joka julmasti jyristä, räjähteli rumemmasti, koska liekki leimahteli ilman sumuisen seassa. Ilmarinen iski tulda, ukko uhkaili kowasti; tulen nuolet tulisemmat maahan, mereen singoiliwat; tuli tuulessa wirinnyt poltti kirkot korkeammat, poltti majatkin monesti.»
Ei ole ihmiselämässä valonsäteiden puutetta. Monenmoisiin suuntiin ne tunkeutuvat sen sumuisen ilmapiirin lävitse taittuen siinä. Mutta ihminen ei joka hetkenä ole niiden vaikutukselle yhtä altis. Assessorin sanat vaikuttivat sinä hetkenä selittämättömästi Petrean sydämmeen. Hänet valtasi sanomattoman suloinen tunne ja hän vuodatti kyyneleitä kuullessansa kerrottavan semmoisesta elämästä ja pyhyyden ja eheyden pyrkimisestä. Hän luuli siinä tuntevansa oman kutsumuksensa, oman elämänsä uran, sen tien, jolla kaikki maailman pikkumaisuudet, kaikki turhamaisuus ja epäselvyys haihtuisi hänen sielustansa, sen tien, jota vaeltaessansa hän saavuttaisi rauhan ja valon. Sitä ajatellessansa, tahi oikeammin niiden tunteiden vallitessa hänen sydämmessänsä, hän kyynelissään katseli Jeremiasta, joka istui siinä kasvoilla tunteellinen ilme, ja tähysteli kauniilla, suurilla silmillään miettiväisesti metsäistä luontoa.
Aamulla ennen konttoriaikaa, keskipäivällä, juuri kun tehtävistä oli vähimmän puutetta, yöllä kalpean, sumuisen kuun katsellessa, kaikessa valossa ja kaikkina aikoina, kun katu oli täynnä väkeä ja kun se oli autio ja tyhjä aina oli juristi vartiopaikallaan. »Minä löydän hänet, vaikkapa minun olisi etsittävä häntä iäisyyteen saakka», päätteli hän.
Aurinko oli sillä välin kohonnut ihanana ja majesteetillisena kuin satujen kuningatar metsän yli. Järvi välkkyi, metsä hohti, ihmisten kasvot loistivat ilosta. Tuli ihana aamu sumuisen yön jälkeen. Vähitellen heräsivät muutkin Falkbyn asukkaat, ja varhaisimpia oli itse kreivitär. Hän oli kuin hyvä haltiatar läsnä kaikkialla; hän muisti kaikkea ja kaikkia, paitsi itseään.
Hän vavahti äkkiä unestansa: nyytti oli pudonnut permannolle hänen eteensä, outo jyrinä läheni lähenemistään. Ja samassa räikeä vihellys viillähti läpi sumuisen aamuilman. Anna hyppäsi ylös ja riensi rakennuksen toiselle puolelle, mistä vihellys kuului. Hän näki höyryveturin puuskuen ja tupruellen töytäävän sivutse.
"Minä en teitä vastusta miksi puhuisinkin kuuroille korville. Te katselitte oloja sumuisen lasin läpi enkä minä voi liikuttaa sormianikaan antaakseni totuuden tulla näkyviin... Sen pahempi olette yhdessä suhteessa aivan oikeassa vastakin väittääksenne, että olen petollinen ".
Jos Fede minua olisi totellut ja ottanut herra Russellin, eikä tuota köyhää laivatohtoria, joka on lähtenyt ainoastaan katujen hylkyläisistä, olisimme jouluna viettäneet häitä sen sijaan kuin nyt saamme nälkää nähdä, samoin kuin muutkin köyhät, joilla ei työtä ole." Fede parka istui uutterasti ommellen pienen ikkunan luona, jonka läpi sumuisen päivän viimmeiset säteet lankesivat sisään.
Päivän Sana
Muut Etsivät