Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
"Tietysti he olisivat olleet", vastasi Sulpicia semmoisella äänellä, jota vastaan ei käynyt inttäminen. "Tietysti he olisivat olleet. Kapinoitseminen on barbarilaisten luonto. Ja tämä todistaa, että ankaruutta tarvitaan. Sinun on mahdoton olla turvassa tuommoisten hylkyjen joukossa, jollet lujasti heitä sorra ja alinomaa valvo.
Sulpicia vastaan-otti heidän huvilassa innokkaalla tervehdyksellä ja kaikki olivat iloissaan, kun pääsivät kaupungin tuskallisista tapauksista. Cineas lähti takaisin muutaman päivän perästä ja rupesi entisiin toimiinsa. Cubuloa ja Lydiaa toivotettiin tervetulleeksi ja Helenan kristillinen samantunteisuus vaikutti, että he mielellään jäivät ajaksi sinne.
Cineas syöksähti hänen ohitsensa ja riensi ulos, mutta kohtasi Roman upseerin pukuisen miehen, joka juoksi sisään ja sanaakaan sanomatta syleili Helenaa. Hän likisti tätä sydäntänsä vastaan, niinkuin hän ei koskaan tahtoisi laskea häntä käsistään. Ei sanaakaan lausuttu. Kaikki seisoivat äänettöminä. Sulpicia katseli kiinteästi vasta-tullutta ja koko hänen kehuttu mielenlujuutensa heti katosi.
Nerosta oli aivan yhdentekevä, lähtikö hän vai ei; ja niin he ennen pitkää olivat hankkineet kaikki lähteäkseen semmoiseen paikkaan, jossa ei ollut mitään synkkiä, yhä vireillä pysyviä muistoja eikä mitään alinomaista pelkoa uusista vaaroista. Sulpicia jätettiin jälelle ynnä Isaak kartanoa hoitamaan. Lydia jäi myöskin ja Cineas, joka oli päättänyt viipyä vielä jonkun ajan Romassa.
Kun hän astui sisään, koetti Sulpicia paraikaa omalla tavallansa Helenaa lohduttaa. Hän oli vanhanpuolinen nainen, niin sanoaksemme oikeata romalaista lajia: yksivakaiset ja jalot kasvot, mukava käytös ja katsanto, joka osotti jommoistakin ylpeyttä. Hän oli niitä, jotka eivät koskaan voineet unohtaa että he kuuluivat gens Sulpicia'an.
Mutta hänen iso ikänsä ei sallinut pitkää viipymistä maan päällä; ja se kirje, jonka Labeo sai, kutsui hänet hänen äitinsä luo. Kaikki ne lapsen tunteet, joita hän ikinä oli tuntenut, virisivät jälleen, kun hän seisoi äidin vuoteen vieressä; mutta suru, jota hän tunsi, lauhkeni kun hän kuuli ne rakkauden ja lujan luottamuksen sanat, joita Sulpicia viimeisessä hengähdyksessään lausui.
Vaan, jos sinä tahdot yhä edelleen pahimpia luulla, mitä voin minä tehdä taikka sanoa sinun lohdutukseksesi?" "Ei mitään ei mitään. Sinä olet hyvä ja ystävällinen ja minä olen heikko ja toivoton. Jos minulla olisi sinun lujuutesi, ajattelisin aivan kuin sinä." "Minä olen romalainen vallasnainen", sanoi Sulpicia ylpeästi. "Ja minä olen kreikkalainen", vastasi Helena.
"Eivätpä kuitenkaan meidän parhaat kenraalimme", lausui Helena, katsoen kaikkia pahimmalta kannalta, "ole suuria toimittaneet. Eikä Juliuskaan, kun hän Britanniaan lähti, kyennyt sitä valloittamaan. Hänen kauttansa saari tuli Romalaisten tietoihin, hän ei saattanut sitä heidän valtansa alle." "Oih, kuinka järjetön sinä olet", sanoi Sulpicia suuttuen. "Vähät siitä, valloittiko hän sen vai ei.
"Eivätkö he jo ole liian paljon aikaan saaneet?" lausui Helena; ja hän painoi poikaansa yhä lujemmin rintaansa vastaan, niin ilmoittaen salaisen ajatuksensa, että tämä yksin on nyt hänelle jäänyt. "Minun poikani puoliso", lausui Sulpicia aivan nuhtelevalla äänellä, "saisi oppia luottamaan enemmän Roman sotureihin.
"Jos olisit Romalainen, tyttäreni", lausui hän niin lempeästi, kuin hän voi, "näyttäisit suurempaa vakavuutta." "Mutta minä en ole Romalainen", sanoi Helena jotenkin surullisesti, "enkä minä voi unhottaa, että Lucius vaarassa." "Vaarassako?" vastasi Sulpicia halveksien. "Missä vaarassa? noitten Britannian raakalaistenko puolelta? Ja mitä, kultaseni, voivat he romalaisen armeijan?"
Päivän Sana
Muut Etsivät