Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. toukokuuta 2025
Postimies, joka harvoin astui ovestamme paitsi jouluna, jolloin hän tuli joululahjoja anomaan, toi mukanaan nämät kalliit kirjeet; ja kun vastuun olin kirjoittanut, seisoin puutarhan veräjän luona, tirkistäen tielle Kondoveriin päin ja näin kuinka hän pisti kirjeen laukkuunsa ja vei pois sen. En tietänyt millä tavoin ja millä neuvoin se Stefanille tuli. Kerran oli vuoden-sato huono.
Kaikki näytti kerrassaan turmeltuneelta: valo, joka himmeni kukkulan takana, valkeain liljain hohde hämärässä ja uneliaisten lintuin piipatus pesissänsä. Olin murheellinen ja levoton; vaan minulla oli Stefanille sanottavaa, eikä siihen kenties enää olisi tilaisuutta. "Stefan", sanoin vihdoin ja sivelin hänen kiharoitansa, "älä siitä huoli ett'en ole sivistynyt nainen, vaan kuuntele nyt minua.
Huonekalut, jotka eno Simisteriltä sain, olivat riittävät minulle. Pieni vuode, jonka eno monta, monta vuotta sitten oli ostanut Stefanille, pieni tamminen pöytä, samanlainen kuin äitini omistama, kolmikulmainen nojatuoli kuin myös monta muuta esinettä, joita joko tarvitsin tai muistoina säilytin, antoivat huoneelleni siistin ja mukavan näön.
En kaikesta maailman hyvästä olisi sallinut, että hän siinä olisi lukenut isänsä nimen, vaikka minä katselin sitä sekä rakkauden että murheen tunteilla. Se oli viimmeinen nimi kirjassa, sillä isäni kuolinpäivää en ollut siihen kirjoittanut; ensin jätin sen Stefanille kirjoitettavaksi, eikä oikea käteni nyt voinut kynää pitää. Kenties Kor sen joskus kirjoittaisi.
Näin hänen niin selvään puettuna sarkatakkiin, lyhyihin nankin-housuihin ja harmaihin sukkiin, jotka itse olin neulonut; kelpo, rehellinen mies, hellä Stefanille ja minulle, vaan ei mikään gentleman, maailman katsantotavan mukaan, enemmän kuin minäkään olin lady. Aloin yhä selvemmin käsittää mikä suuri ylipääsemätön juopa Stefanin ja minun välillä oli.
Samana iltana kirjoitin Stefanille ja kerroin eno Simisterin tarjonneen minulle kodin, ja eitä pysähtyisin hänen luonansa, ell'ei Stefan Australiassa tarvitsisi minua. Sitten tunsin itseni levolliseksi. Kohta totuin eno Simisterin tapoihin ja pidin hänen pienen kotinsa yhtä puhtaana, kuin se konsanaan oli ollut, ja hoidin häntä kaikin voimin.
Sitten menin takaisin pimeään kartanoon. Nyt en enää tuntenut sitä samaksi paikaksi. Aamuaurinko ei paistanut niin kirkkaasti kuin ennen ja illatkin olivat pitkät ja kolkot. Minulla oli yhtä paljon askaroimista kuin ennen, ehkäpä enemmänkin, sillä karjakon poislähdettyä toimitin kaikki hänen työnsä. Tätä ennen en tarvinnut tehdä, vaan nyt tein sen vapaasta tahdosta, hankkiakseni Stefanille tilaisuutta noudattaa mielihaluaan. Isä oli vahva, taitava työmies, mutta hellä naisväelle, eikä kärsinyt nähdä heitä vaivattavan ja rasitettavan liialla työllä.
Sitten istuin yksin perähuoneessa, päivä oli näet minusta pyhäpäivää juhlallisempi, ja kirjoitin Stefanille, kertoen mitä isä ennen kuolemaansa oli puhunut, ja ilmoitin muutamilla sanoilla löytäneeni isäni testamentin, jossa hän määräsi minulle kaikki. En pitänyt tarpeellisena huolettaa Stefania kertomuksella huonosta vuodentulosta ja arennista, joka oli maksamatta.
Kotimme on kuin pieni maailma, jossa meidän tulee vaikuttaa, niinkuin Jumalakin vaikutti siksikuin Hän katsoi kaikki, mitä Hän tehnyt oli, ja katso ne olivat sangen hyvät. Työni päätettyä näytti minusta pieni huoneeni sangen hyvältä Stefanille sisään astuttavaksi.
Sydämmeni oli nyt hellätuntoisempi Stefanille kuin toukokuussa, jolloin hän minut pois ajoi. "Ei, hyvä herra", sanoin, "en voi itseäni puolustamaan hankkia ketään, ken teille kelpaisi; eikä kukaan voisi teille sanoa erehdyksestä sen enempää kuin minäkään. Minä puhun totta, niin todellakin teen. En tietänyt tohtori Klarken sisäänkirjoittaneen minua leskenä ja eno Simisterin tyttärenä.
Päivän Sana
Muut Etsivät