Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Niin pian kuin sotamiehet huomasivat, että heitä ulkoapäin ahdistettiin, koettivat he peittää hämmästyksensä huutoihin ja uhkauksiin.
Silloin korottivat he kätensä heitä kohti, rukoilivat heiltä armoa tai kiroilivat heitä. Sillaikaa hajoittivat sotamiehet kaupunkilaisten avulla taloja Esquilinuksella, Caeliuksella ja Tiberin takana, ja tämän toimenpiteen kautta pelastui todella joku osa kaupunkia.
Tämän jälkeen hän vaelsi keisarin kanssa ympäri koko maata, ja keisari oli hyvin mieltynyt häneen. Sotamiehet olivat, niin tappelussa kuin viinan ääressä, viheliäisiä, saamattomia raukkoja Offeruksen rinnalla.
Pihalle oli jäänyt vaan kapteeni kumarruksiin matalan muurin taakse, hurjan kivääritulen yhä kestäessä. Hänen ulkopuolelle vahdiksi asettamansa sotamiehet peräytyivät ainoastaan askel askeleelta. He vetäytyivät kuitenkin yksitellen sisälle, ryömien käsin ja jaloin; vihollinen oli ajanut heidät pois piilopaikoistaan.
Sotamiehet katselevat heitä uteliaasti; he ovat puetut yksinkertaisiin talonpojan vaatteihin, mutta kaikesta päättäen ovat he ulkomaalaisia. Etumaisena kulkee vanhan puoleinen mies, hänen silmänsä ovat mustat ja älykkäät, hipiä kellertävä ja hänen kasvonsa ovat melkein kokonaan tuuhean koirannahkalakin peitossa.
Kenraal Haynau verihurtta Antoi käskyn ampua. "Sinut kiroon!" viime sanat Pääsi naisen huulilta. "Sinut kiroon, joka minut, Oman vaimos" enempää Ei hän saanut sanotuksi. Ferencz Renyi säpsähtää. Vaiti seisoo mielipuoli Huulin liikkumattomin, Vaiti ovat sotamiehet, Vaiti kenraal Haynaukin. Wäinö. Munkazcy. Hän istui istuimella, Oli taitehen kuningas.
Sitä paitsi ei uskalleta häneltä suoraan kysyä, sillä nyt on sota, ja sotaa seuraa sotaoikeus ja muuta sen kaltaista. Kukaan ei tiedä mikä on luvallista, mikä ei. Eivät ainakaan sotamiehet sitä tiedä, vaan pelästyvät kuullessaankin vaan sanan sellaisen kuin "Kriegsgericht" jotakin, jota he eivät oikein ymmärrä, vaan jota he sitä enemmän pelkäävät. Sotaoikeus.
Haa! muisto leimahtaa kuin tulipalo Yöss' synkässä, joss' ennen hapuilin. Apua saivat sotamiehet, pakoon Väkemme läksi, isäs haavoiss' oli, Ja nuo, jotk' alkoi ryöstöll', ylläköllä, Ne murhapolttoon päätti voittotyönsä. Nyt muistan metsätien, yön myrskyisen. Ma hiljaa vaimon olkaan nojasin Ja mustain kiharoiden kanssa leikin. Ol' äitis tuo.
Sotamiehet ihmettelivät kansanjoukkoa, joka oli kerääntynyt vankilan edustalle. Heidän käsityksensä mukaan ei yksinkertaisen miehen kuoleman varsinkin koska mies oli muukalainen olisi pitänyt herättää sellaista huomiota. He luulivat saattajia uteliaiksi katselijoiksi eivätkä tietäneet, että he olivat uskonheimolaisia, jotka tahtoivat saattaa suuren apostolin rangaistuspaikalle.
Sanatonna seisoi siinä Tschernikov, vaaleana ja tunnottomana vaipui hänen vaimonsa alas sohvalle, itkien syleili Nahyda äitiänsä. Sotamiehet tulivat liikutetuiksi tästä murheellisesta näytelmästä, vaan heidän velvollisuutensa pakoitti heitä vangitsemaan onnettoman isän. "Ole levollinen, rakas vaimoni", sanoi viimein Tschernikov, "ole levollinen; se on varmaan erehdys.
Päivän Sana
Muut Etsivät