Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
"Te kuvaatte häntä hyvin hauskaksi," sanoi Cecilia. "Tekisi mieleni saada häntä nähdä." "Ja kun te kerta hänen olette nähnyt, niin ette hevillä häntä unhottaisi mustat, kauniit kasvot, suuret, suruisen näköiset silmät ja vartalo niin solakka, että mies helposti voi todellista väkevyyttänsä salata, niinkuin petollinen biljardin pelaaja peliänsä salaa."
Näyttipä vähän siltä kuin olisi hän arvannut Mikon asian paremmin, vaan ei hän virkkanut mitään. Venhe pääsi rantaan. Solakka nuorukainen nousi siitä maalle, veti venheen laiturille ja alkoi rivakkaasti astua torppaan päin. Hyvää iltaa, vanhukset; kuinka teillä nyt Juhannusta vietetään, kysyi hän. Vanhaan tapaan vain, vastasi Kasper. Mitä Heikkilään kuuluu? Eipä sen kummempata; vanha rauha vain.
Hän oli niin ihmeellisen muuttumaton, juuri samanlainen, jommoisena Anna aina muisti nähneensä hänet. Kyyneleet alkoivat kertyä Annan silmiin ja hän tuskin saattoi nähdä, että tädin takana seisoi solakka, keltatukkainen tyttö. "Tervetuloa täti", sai Anna sanoneeksi, kun rouva Huovinen oli astunut veneeseen ja suudellut häntä ystävällisesti.
Hän vastasikin joka suhteessa Eevin toiveita, oli ystävällinen, pitkä, solakka ja miellyttävän näköinen. Ja Eevi päätti mielessään, että juuri semmoiseksi tahtoo hänkin tulla, jahka vain ehtii kasvaa »hienoksi neidiksi». Huolimatta siitä, että Eevi usein tuskitteli ajan hidasta kulkua, koitti se päivä äkkiä ja odottamatta, jolloin Eevi täytti viisitoista vuotta.
Siellä on miehen hauska temmeltää, kun kaatuneen näreen alta pöllähtää lumi, ja kontio pörröisenä käy painimaan miehen kanssa." Niin puhui Mikko. Uljaalta ja kauniilta näyttikin tämä nuori solakka Karjalan poika.
Eikö rouva Griebel ollut kertonut, että kotiopettaja oli yhtäläinen humalaseiväs kuin vieras piikakin? Hän se kai oli, korkeavartaloinen solakka nainen komeassa hyvin tehdyssä vienoin laskoksin riippuvassa tummassa puvussa harmaa olkiharso pienestä, valkoisesta olkihatusta ja oli ikäänkuin tomuinen hämmähäkin verkko hänen kasvoillansa.
Lyhyt syyspäivä alkoi jo hämärtää. Sormuisen talossa istui isohkossa pirtissä pankon luona, leimuavan valkean ääressä, Yrjön 20-vuotias sisar. Elsa Sormuinen oli epäilemättä kaunein neitonen, mitä näillä seuduin voi nähdä, ja etäämpääkin sai etsiä naisolentoa, joka siinä määrin läheni kauneuden aatteellista täydellisyyttä. Hänen vartalonsa oli solakka ja sorea kuin nuori korpikoivu.
"Tervetuloa nyt", lisäsi rouva ja kääntyi takaisin sinne, mistä tullutkin oli. Talossa tässä oli tapana pitää paljon palvelijattaria. Vielä yksi uusi poika oli tulematta. Samassa kun rouva pois meni, astuikin kyökin ovesta sisään solakka noin kaksikymmentä viisi vuotia nainen; tyttö ei ollut kaunis eikä ruma, olipahan vaan siltä väliltä.
"Tuo nyt ei tunnu vähän päästä miltään", sanoi Elsa yhtäkaikkisesti. Koko tuon rikkaan ja kunniastaan aran pojan tavattoman käytöksen ajan oli eräs solakka, sinisilmäinen, vaalea-tukkainen poika vuoroon vaalennut, vuoroon punastunut.
Pitkä, solakka vartalo, niin pitkä, ett'ei sille näytä loppua tulevankaan, musta ihonväri ja hoikat kasvot muistuttavat kovin elävästi jotain synkkämielistä itämaalaista ruhtinasta, jonka oikea puku olisi valkoinen viitta ja uljas turbaani.
Päivän Sana
Muut Etsivät