Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Korkeampi minä ja personallisuus on jokaisessa ihmisessä, mutta silta korkeamman minän ja personallisuuden välillä kulkee aivankuin sumun läpi, niin että ihminen tavallisessa minässään ei tiedä korkeammasta minästään. Eikä hän voi tietää siitä eikä se voi hänessä herätä eikä hän voi alkaa elää siinä, ennenkuin Kristus syntyy hänen sisässään.
Voittaen sisäisen vastenmielisyytensä kirkon ahdasta kaavamaisuutta kohtaan hän oli päättänyt antautua papilliselle uralle saadakseen julistaa sitä uutta, joka vielä selittämättömänä väreili hänen sisässään.
Mutta kun hän on kadonnut selän siintävän perille, kun saattajat ovat rannalta poistuneet, seisoo siinä vielä kivellään tuo nuori poika, unelmiinsa vaipuneena, kuin kuuntelisi hän jotakin kaukaista ääntä, jotakin sisässään syntyvää säveltä... TYVEN MERI YNN
Sillä jos he kokevat rakkautta ja samalla katkeruutta, heräymyksiä ja pettymyksiä, he yhä vain kaipaavat ja etsivät, aivankuin aavistaen sisässään, että täytyy olla tunnetta, joka ei pettäisi, joka tyydyttäisi ja aina voisi tuottaa onnea. Siinä kohdassa on ihmiskunta.
Olemme näistä asioista monta kertaa puhuneet ja luulen kaikkien myöntävän, että se Jumala, jota kristikunnassa tavallisesti palvellaan, on tällainen ihmisen ulkopuolella oleva Jumala. Nyt on ensimäinen uusi totuus, mikä astuu ihmisen eteen, kun hän käytännössä omaksuu uuden elämänymmärryksen, se, että Jumala ei ole hänen ulkopuolellaan vaan hänen sisässään.
Mainitsen tämän esimerkkinä, mutta en tarkotuksessa ketään loukata. Kukin ihminen itse päättää sisässään kaikista kysymyksistä oman elämänsä suhteen, ja se on hänen yksityinen asiansa Jumalan kanssa. Emme voi tuomita ketään. Emme voi sanoa, kun näemme jonkun syövän lihaa: »Ah, hän on mahdoton, hän ei kykene elämään veljellisesti.» Meidän kädessämme ei ole veljeyden mittapuu.
Ja kokonaan itsensätuntemisen valloissa iskeytyy ihmiseen riemullisena ja ihastuksen täyteisenä: miten suuriarvoista onkaan olla ihminen. Hänen sisäisimmässään väräjöi aamun äänin: elämä on kaunis! Vain arkana ja kainona tohtii ihminen aukaista oman itsensä ovea. Mutta vaikkakin hän vielä varsin herkästi punastuu itseään, soi ja helisee hänen sisässään kuin salainen nauru.
Miesten kummaksi ojensi rampa heille kätensä ja sanoi: Ei se mitään. Minä menen. Kiitän... Ja sitten hän meni naureskellen ulos. Minne? Alas portaita... Sumu hälveni ulkona ... ja tähtiä kiilui taivaalla. Rampa ei huomannut, oliko yö vai päivä. Raivoisasti temmelsi hänen sisässään.
Ennen hän ei ole osannut rakastaa, ei ole tuntenut yleis-inhimillistä, kosmillista rakkautta, vaikka hän on ymmärtänyt ja älynnyt sitä yhtenäistä elämää, mikä hänen sisässään voisi tuntua ja siinä on de jure vaikkei vielä de facto. Mutta noina ekstasin hetkinä hän tuntee voivansa rakastaa kaikkia, voivansa syleillä koko maailmaa.
Dora ei vastannut, mutta ei myöskään seurannut hänen kehoitustaan. "Mutta Dora mitä tämä merkitsee? Etkö kuule, mitä pyydän sinun tekemään?" sanoi Eugen ja hänen äänensä oli matala ja kylmä, jollaiseksi se tuli, kun hän hillitsi sisässään kuohuvaa kiukkua. "Mutta, hyvä ystävä älä nyt pidä melua tyhjästä!..." "Ota esiin se, ennenkuin minä menen!" Jälleen hiljaisuus.
Päivän Sana
Muut Etsivät