United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän oli polttanut vain oman silloisen maailmankatsomuksensa. Muuten hän oli jäänyt entiselleen. Hänen tapansa tuntea ja ajatella oli sama kuin ennenkin, samoin hänen yksilöllinen pohjapiirroksensa. Hänen mielipiteensä vain olivat ajan varrella muuttuneet.
Yksilöitä jotka todella kykenivät henkiseen toimintaan ja hienostuneeseen seuraelämään, oli niin vähän aikalaistensa kokonaissummaan verraten, että heitä tuskin kannattaa mainita, kun on yleensä puhetta silloisen ihmiskunnan sivistyksestä. Yksi ainoa nykyisen maailman sukupolvi edustaa enemmän henkistä elämää, kuin ennen viisi vuosisataa».
Kirjevaihdossaan Snellmanin kanssa v. 1844, tuossa merkillisessä kirjevaihdossa, jossa nämä kaksi hengen jättiläistä mittelevät miekkojaan ja joka heittää niin pitkät näköalat koko silloisen suomalaisuuden ydinkysymyksiin, kiinnittää Castrén ystävänsä huomiota m.m. siihen, että »liian äkillisesti ajamalla pois ruotsin annetaan tilaa kolmannen kielen maahan tuomiselle». On tehtävä työtä vain hiljaisuudessa vastaisia parempia päiviä varten.
Puhein ja kirjoituksin hän herätti sekä silloisen perintöruhtinaan Oskarin että yleisön harrastuksen suomalaisten asian puolelle ja seurauksena oli, että v. 1830 nimitettiin kunnollinen mies, pastori Emanuel Bransell, saarnamieheksi suomalaisten salomaille ja valtio määräsi varoja kolmen kirkon rakentamiseen pääasiallisesti suomalaista väestöä varten.
Hän nauroi kuin koukussa polvin ja vatsa sylissä: Vot, selitti hän miehille: Vot, Ropotti tää tshuhna... Eh mikä luotsi, Ropotti sinä siinä! riemuitsi hän Ropotille välillä ja jatkoi kertoen miehille sen silloisen juttunsa lääkäristä, porsaan leikkaajasta, sairaasta ja porsaasta ja kerrottuaan riemuissaan lopetti: A vot, Ropotti... Toit porsaanleikkaajan lesken luo ja... Vot sinulle Durnjakinin leski... Eh!
Hänessä yhtyivät kuin polttopisteessä kaikki silloisen Suomen luonteenomaisimmat ominaisuudet. Ei niin, että Suomen kansa silloin, yhtä vähän kuin nytkään, todella olisi »kuin Elias Lönnrot». Olisipa se siinä tapauksessa oikea ihannekansa, ainoa laatuaan maailmanhistoriassa! Mutta niin, että Elias Lönnrot oli kuin hänen aikaisensa Suomen kansa korkeimmassa mahdollisessa ilmestysmuodossaan.
Oikein perikuvallinen esimerkki tällaisen suomikiihkoisuuden tartuttamasta oppilaasta oli juuri Jaakko Juteini, joka ei tullut ajatelleeksi, että siinä olisi kenenkään mielestä mitään pahaa, ja joka epäilemättä ei myöskään aavistanut, että maassamme »fennomaniaa» vastaan oli nähtävästi jo syntymässä »ruotsikiihkoisuutta». Tämänhenkisille oli tietysti kuin punainen vaate härjälle Aleksanteri I:sen ylistely ja sen silloisen tosiasian riemullinen julistaminen, että Suomi oli yhdistämisen kautta Venäjän mahtavaan valtakuntaan päässyt sodan jaloista ja saavuttanut mahdollisuuden voida rauhassa kehittyä ja saada omakielisen sivistyksen.
Tappelussa kenties ensimmäinen, oli hän näissä urostöissä kuitenkin kaikkina aikoina viimeinen kumppaniensa joukossa, ja vaikka hän, silloisen tavan mukaan, usein myi nahkansa toiselle sotaherralle, ei hän kuitenkaan koskaan joutunut varsinaiseen tappeluun. Kerran oli kuitenkin Amos tulemaisillaan tilaisuuteen tekemään loistavan urostyön. Oli vuonna 1632.
Hänen sanotaan silloin voittaneen myöskin erään vendiläisheimon ja valloittaneen kuuluisan Jomsborgin. Silloisen käsityksen mukaan oli Knut kaikessa käytöksessään hurskas, kristillinen kuningas. Hän osoitti papeille suurta kunnioitusta, katsoi, että kymmenykset heille säännöllisesti maksettiin ja korjautti kaikki ne kirkot, jotka olivat edellisten sotain aikana kärsineet vahinkoa.
Myöskin paikkakunnan uskonnollisiin ja yhteiskunnallisiin taisteluihin hän näinä vuosina otti osaa, vastustaen silloisen presbyterisen papiston uskonkiihkoa, jyrkkyyttä ja suvaitsemattomuutta. Pian hän tuli julkisesti tunnetuksi eräistä ivalauluistaan, mutta saavutti samalla papiston vihan ja kerettiläisen maineen.