United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuningas vei Signen ja prinsessa Valdemarin kirkkoon, jossa pispa seisoi alttarin edessä, odottaen morsiusparia. "Ja nyt elköön eroittako teitä muu kun kuolema!" sanoi prinsessa rakastuneille, joiden kädet pispa yhdisti. Vihkimyksen loputtua lankesivat he polvillensa prinsessan eteen, joka syleili Signeä ja vei sitte hänet onnellisen sulhasensa syliin.
Munkki heitti vihasen silmäyksen Signeen, mutta ikäänkun tenhomisella sulautui se salamieliseen hymyilyyn, ja hän ei voinut kääntää pois silmiänsä hänen lumoavasta katsannostansa. "Teidän tahtonne, suuri kuninkaani, on minun lakini; sen edessä syöksen minä itseni vaikka ijankaikkiseen liekkiin," huusi hän liehakojen. Erik viittasi Sigismundille ja hän meni pois, silmäten Signeä umpimielisesti.
Ja nyt oivalsi Bård, että hänkin rakastaa Gunhildaa ja oli ainakin lempinyt häntä. Mutta Signeä! toisella tavalla oli sen asian laita; eihän se ollutkaan rakkautta, se on ollut aivan toista, ainoastaan laimeaa, sammuvaa, innotonta unelmaa ilman tällaista tulta ja lämpöä; se oli vaan tavallista tuttavuutta. Mutta tämä, tämä on rakkautta!
Mutta ei enempää kuin moni muukaan nainen, joka oli sattunut hänen tielleen ja jonka ohi hän oli kulkenut hattuaan kohottaen. Hänen rakkautensa Signeen oli ollut toista. Se oli ainakin kummunnut suoraan sydämestä ja hallinnut kauan hänen hermojaan. Mutta sekin oli jäänyt vain nuoruushaaveeksi, vain mielikuvaksi. Eikä hän koskaan muistanut oikein todenteolla himoinneensa Signeä.
Kaunis hän oli, reipas ja komea; mutta silmissä oli jotain raivokasta, joka muistutti äitiä. Hän oli viisitoista vanha, kun rippikoulua kävi. Ei hänellä paljon yhteyttä muun nuorison kanssa ollut, sillä useammat häntä pelkäsivät; mutta sittenkin hän oli yhtä iloinen. Signe Lid oli ainoa tyttö, josta hän välitti, sillä Signeä hän vihasi.
"Ei," sanoi pikku Signe, "sitä et saa tehdä, Valdemar; sinun pitää oleman Signen luona; mutta paha kotka sinun pitää ajaa pois, kun se tulee takaisin, muutoin voipi se helposti ottaa minut kynsiinsä ja lentää metsään; ja sitte ei sinulla enää ole Signeä." Elisabet heräsi. "Onko Herra kuullut rukoukseni?" kysyi hän, "ja onko minun poikani pelastunut petolinnun kynsistä?
Hän meni nyt Signeä askeleen lähemmäksi ja tavoitti hänen kättänsä. Signe ei voinut olla ehdottomasti kauhistumatta abbotin kovaa huutoa; hän pakeni häntä sentähden niin kauas kun taisi, tavoitti veistä, jota hän kantoi sydämellänsä ja huusi: "Haa! tahdotteko tehdä väkivaltaa!" Sigismundin kotkansilmät seurasivat sitä liikettä, jonka Signe teki kädellänsä.
Kun hän kerran oli niin alas antanut itsensä, että semmoista rakasti, sai hän myös itse kestää seuraukset. Nyt hän ymmärsi kaikki. Bård ei koskaan ollut häntä rakastanut. Semmoiset ihmiset eivät voineetkaan rakastaa. Hän oli vaan huvitellut, tehnyt pilkkaa hänestä mutta oikeastaan ajatellut Signeä. Oi semmoista häpeätä, semmoista jumalatonta ivaa!
Vanhimpaan heistä, Signeen, hän oli vielä ylioppilaanakin ollut korviaan myöten rakastunut. Kömpelö, tuskin sanoiksi puhjennut kosinta, epämääräinen, ilakoiva vastaus, jonka Johannes oli pistäväksi pilkaksi käsittänyt, sisällinen loukkautuminen ja sitä seurannut päistikkainen Amerikanmatka olivat Johanneksen puolelta tuon haaveellisen suhteen lopettaneet. Senjälkeen hän ei ollut tavannut Signeä.
Kun Valdemar ei ollut opettajansa luona, oli hänen rakkain toimensa tuuditella Signeä, ja erittäinkin oli hänen ilonsa suuri, kun Elisabet antoi jonkun kerran hänen sulkea sen kauniin lapsen syliinsä. Talvi kului mitään erinäistä Akselinpojan perheessä tapahtumatta.