Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Hän tahtoi näet tarkastella, oliko kukaan häntä seurannut. Emäntä oli saatettuaan häntä rantaan purren luo katsellut hänen jälkeensä niin tiedonhaluisesti; ja voisihan sattua, että Neero tai rouva Appel...? Tätä henkilöä ajatellessa tuntui hänen sieraimiinsa tuoksahtavan äitelää lemua. Hän silmäili pitkin kevyesti väreilevää vedenkalvoa.
Minä vain tahdoin sanoa, jatkoi hän vähän vielä sieraimiinsa tuhkien, että tunsin ennen muinoin erään turkulaisen akan; hän oli noita ja ennusti kahviin katsoen v:n 1809 vallankumouksen ja v:n 1812 sodan ja Napoleonin kukistumisen ja Kaarle XIII:n kuoleman.
Hän teki työnsä päivänpaisteessa, pellolla eli kryytimassa; kävi navetassa, syötti ja korjasi karjansa; vei kaupunkiin myytäväksi munia ja muita kaluja ja aina hän oli yhtä puhdas ja siviä, ei yhtään likapilkkaa näkynyt hänen vaatteissaan. »Kohtama uskon tuonki taitavan velhoa!» sanoi Karhulan emäntä pistäin nuuskua sieraimiinsa ja hialla pyhkien nenäänsä.
Katsahdettuansa, melkein ajattelematta, erääsen yläkerran ikkunaan, hän meni tien poikki pölkkykasalle ja nojautui aitaukseen, joka kulki pitkin rautatien reunaa. Näin tehtyänsä hän taas astui takaisin tien toiselle puolelle, kääntyi kynnyksellä vetääksensä vielä kerran ilmaa sieraimiinsa, ja katosi taloon sisään.
Mikäs meidän maisterilla on, kun on niin onnettoman näköinen? kysyi muuan tuttavista, tuli luo ja löi häntä kädellään olkapäälle. Onko maansa myönyt ja rahansa juonut? Mikä on? mikä on? Aijai, ehkäpä on rakastunut? Ei mikään, vastasi maisteri kuivasti. Tuo nyt on sukkela mielestään, ajatteli hän, kun tuttava oli mennyt, ja tuhkaisi pilkallisesti sieraimiinsa.
Mikä se on Hopitenka? kysyi ruustinna. Tuo kailoposki tuolla kyytön takana, jonka selkä on korttelin verran ylempänä kyyttöä. Se kun punaltaa päätään ja tuhahtaa sieraimiinsa, niin hengestä älyää sonnikin eikä kysele kyytiä. Se on sen näköinenkin. Mutta onhan siellä muitakin yhtä suuria ja vankkoja. On siellä kyllä.
Liisa veti henkeä sieraimiinsa. Hänen silmänsä hymyilivät edelleen, mutta hänen huulensa olivat omituisesti värähtäneet. Hän ei sanonut mitään. Johannes sensijaan toisti uudestaan: Palveluksen, sanon, suuren palveluksen! Sillä minun hermoni eivät ole pitkään aikaan näin miellyttävästi levähtäneet. Minähän olenkin palvelijatar. Liisa ei tiennyt itsekään, kuinka se pääsi häneltä.
Päivän Sana
Muut Etsivät