United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Varma kuitenkin on, etten ole onnellinen. Aina kun ajattelen tuota vähäistä kotia, joka äskettäin mielessäni kuvasteli ylen herttaisena, muuttuu sydämmeni synkäksi minä ajattelen, että Liisu tupaani halveksii, hän kun rusthollin emännäksi olisi päässyt. Täällä kuusen alla seisoessani tuli mieleeni, että paras ehkä olisi, jos ottaisin kartanon Miinan vaimokseni.
Niin tulin eräälle korkea-ahteiselle, syvälle ja vikevälle virralle ja tunsin mieleni tekevän heittäytä siihen: mitäpä varten mokoma vanha, epäkelpo raukka, kuin minä olin, tarvitsikaan elää? Mutta seisoessani joen partaalla muistin Pyhän Neitsyen ja menin tieheni. Minä pyrin eteenpäin, kunnes näin erään maantalon, vähän matkaa tieltä, ja menin ulkopuolisesta kartanonportista sisään.
Tämä teos on epäilemättä ollut minulle vaikein sommitella ja tätä olen hautonut mielessäni enimmän aikaa sen nimisenä ja sen suunnitelman mukaisena kuin aihe syntyi päässäni, eräänä lokakuun iltana seisoessani Carrousel-torilla katselemassa Tuileries'in palatsin surullista kukistumista ja hävitystä.
Ja hän leikkasi heti ne pois, että kihisi ja oli iloista kuulla. Kähärät heitettiin valkeaan, nuttu koristi kaappia ja siitä hetkestä kävin minä samalla tavalla puettuna kuin Ilsekin. Kaikkea tätä muistelin minä seisoessani hongan alla, lakkaamatta katsellessani kolmea menevää miestä. Jo oli hämärä ja minä voin töintuskin eroittaa heitä tummista pensaista.
Kun Kainulais-Annaa ei enää laskettu siniseen saliin äidin luokse, hän salaa harjoitti kaikenlaisia noitatemppuja oven ulkopuolella. Muistan miten minä kerran portaissa seisoessani näin hänen kumartelevan ja notkistelevan polvia ja sillä välin vetäsevän sylkeä oveen sekä mutisevan jotakin, kunnes minä vihdoin kauhuissani juoksin tieheni.
Ehdottomasti johtui minulle seisoessani Efesoksen raunioilla mieleen nämä läpi kaikkein aikojen kuuluvat varoitussanat: "Joka luulee seisovansa, katsokoon, ett'ei hän lankee." Ja samalla ajatellessani Dianan komeaa temppeliä, muinaisten Efesolaisten kerskaamisen aihetta, elpyi sydämmessäni ajatus: "Mitä on kaikki maailman suuruus ja ihanuus? Ainoastaan tomu ja tuhka."
Silloin hän astui askeleen taaksepäin ja nosti kättänsä, irroittamatta silmiään minusta. Tämä on yksinäinen vahtipaikka, sanoin minä, ja se veti huomioni puoleensa seisoessani tuolla ylhäällä. Täällä ei suinkaan, arvelen ma, käyne ihmisiä tiheään teitä katsomassa. Eikä kävijä suinkaan, toivoakseni liene teille vastenmielinen?
Kuinka minä kadehdin seisoessani Kouvolan asemasillalla niitä onnen suosimia, jotka olin juurikään jättänyt junaan ja jotka saivat jatkaa matkaansa Pietariin saakka ja vasta aamulla tarvitsisivat lähteä ulos vaunujen runollisuudesta.
Me olisimme myöhemmin voineet monesti paeta, mutta olimme kuin jonkun taikavoiman hurmaamina ja jäimme Tatjanan läheisyyteen. Minä häpesin itseänikin, kun en voinut tytöstä luopua, ja luulin veljeni vaan rakkaudesta minuun pysyvän häpeällisessä vankeudessa. Viimein tuli isäni lunastamaan meitä. Sydämeni oli pakahtua häpeästä seisoessani isäni edessä.
»Voi miten lyhyt ihmiselämä sentään on» oli ajatus, joka ihan väkisin tuli mieleeni seisoessani Minette Donnerin paarien ääressä viime keväänä Diakonissalaitoksen kirkossa, jonka sairaalassa hän huhtik. 10 p. ainiaaksi oli sulkenut silmänsä.