United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Päivälehti», n:o 267, 16 p:nä marraskuuta 1893. Saammehan me sanomalehtimiehet tehdä pientä pilaa toisistamme, mutta me sen kuitenkin kaikista parhaiten tiedämme, mitkä vastukset meillä on voitettavina ja kuinka työmme on vaivaloista ja kiittämätöntä. Sanomalehden päätoimittajan asema on melkein kuin teatterin johtajan.
Hyvin usein kuulee heistä sanottavan niinkuin jostain välttämättömästä pahasta: »Niin, no, ne sanomalehtimiehet...» Syyt siihen ovat moninaiset. Virkansa puolesta tulee sanomalehtimies monta kertaa kolahuttaneeksi kovastikin niiden aatteiden ja asiain puolesta, joiden hyväksi hän taistelee. Usein täytyy hänen olla säälimättömämpi kuin tuomarin, vaikka sydäntä kirveleekin.
Mutta turhaa on tarjota suurelle yleisölle aatteita ja ihanteita muuten kuin leipään tai lempeen sekoitettuina sen ovat sanomalehtimiehet oivaltaneet. Ennen kaikkea he, joko suoraan tai välillisesti, tarjoavat lukijoilleen tietoja elinkeinojen aloilta.
Minä otan vangiksi valtiomiehet, pankkiirit, kauppamiehet, sanomalehtimiehet. Minä vaadin sadanmiljoonan punnan sotakorvauksen. Minä autan köyhiä rikkaiden kustannuksella ja siten hankin itselleni puolueen. Minä erotan Skotlannin ja Irlannin antamalla niille perustuslaillisen valtiomuodon, jonka kautta niistä tulee Englantia mahtavammat. Sillä tavalla kylvän eripuraisuutta kaikkialle.
Airueet tulevat. Päätöstä pohditaan. Taas Elmaa ahdistaa. Sanomalehtimiehet juttelevat kylmästi keskenään, onnistuuko kapina – vai eikö. Se ei heitä peloita. Heidän nahkansa ei ole vaarassa – mutta niitten, joiden henki on viskattu vaakaan, niitten on toisin laita. Elma menee kotia. Hän istuu pimeässä huoneessa. Nuori suomalainen on seurannut häntä toverillisesti läpi kaupungin.
Roskajoukko sitoi hänet puuhun; nahka nyljettiin ruumiista, ja se nainen, joka oli häntä syyttänyt, sytytti itse rovion. Tuskin sitä päivää enää menee, jona ei sanomalehdet tietäisi kertoa jostakin lynchauksesta etelävaltioissa. Ne sanomalehtimiehet, jotka niitä kertovat, ovat usein itse ottaneet niihin osaa. He ovat roskaväen omia lapsia ja pitävät sen puolta.
Hän oli niin liikutettu, että hän tuskin taisi puhua... Tuo mies kiitti vielä häntä, tuo, joka oli aina ollut häntä kohtaan kuin toveruus itse ja joutunut hänen tähtensä niin suuriin vahinkoihin!... He kilistivät ja rupesivat hiljakseen juttelemaan päivän suuresta tapauksesta, josta Soisalo luonnollisesti oli tiennyt jo ennen kuin mitkään sanomalehtimiehet.
Raittius-asia ei vielä nostanut päätäänkään ja naiskysymys oli tuntematon suuruus. Puuttui siis melkein kaikki päivän polttavat kysymykset eivätkä sanomalehtimiehet vielä olleet keksineet ruveta niitä itse laatimaan. Kirjalliset kysymykset puuttuivat nekin, enkä muista, olisiko koko sinä vuonna, kun minä olin »Suuren Suomalaisen» toimituksessa osallisena, siinä ollut ainoatakaan kirja-arvostelua.
Ja niiden elinvoima on kasvava, välitön vuorovaikutus yhä uudistuva yleisön kanssa. Ne elävät, koska niitä tarvitaan niinkauan kuin sivistyneitä yhteiskuntia, jotka yhteistoimintaa harrastavat. Ne elävät, että tulevaisuuden ylevimmät voitot saavutettaisiin. Ja sanomalehtimiehet niissähän voisi olla hirviöitäkin ne ovat sivistyksen sotajoukon säännöllistä rintamaväkeä.