United States or Dominica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun lapsi on kyllästynyt viuluun, jota on soittanut, tahtoo se lyödä sitä rikki, nähdäksensä miltä se sisäpuolelta näyttää!... KUNINGATAR. Siis kun olen nähnyt miltä näytät sisäpuolelta?... RIZZIO. Teidän armonne, sallitteko minun nyt mennä? KUNINGATAR. Enkö enää voi saada tätä viulua eheäksi, kun kerran olen katsonut sen sisään? RIZZIO. Ette voi.
Sallitteko, sire, minun puhua muutamia sanoja teidän nimessänne, niinkuin te vielä kaksi vuotta sitten puhuitte minun nimessäni? Ellen erehdy, on teidän majesteetillanne ollut puheenvuoro kaiken aikaa. Voinko muuta kuin olla ääneti? Voitte, sire, te voitte antaa suostumuksenne. No niin! Ja kuningatar helisti kelloa.
Teidän kätenne on jääkylmä! huudahti hän, tavattomasti huolestuneena ja pelästyneenä; te olette sairas ... siinä nyt seuraus pitkäaikaisesta kylvystänne sopimattomalla säällä... Te ette saa enää viipyä ulkona näin myöhään... Sallitteko minun saattaa teidät torppaan? Luulen todellakin, etten voi oikein hyvin, vastasi tyttö; parasta on, että menen... Saanko nojata teidän käsivarteenne?
Herra de Busigny, sanoi Athos, suvaitsetteko asettaa kellonne minun kelloni mukaan, vai sallitteko minun asettaa omani teidän kellonne mukaan? Aivan mielelläni, sanoi ratsumies, vetäen taskustaan erittäin kauniin timanteilla koristetun kellon; kello on nyt puoli kahdeksan. Kolmekymmentä viisi minuuttia yli seitsemän, sanoi Athos; muistakaamme siis että minun kelloni käy viisi minuuttia edellä.
Mutta mistä syystähän te nyt jäätte seisomaan, herrani, ettekä istu? Herra Jumala, kun olette kursasteleva! Sallitteko että otan päältäni shaalin?"
Mutta vaikka tämä mieltymys olisi ollutkin käytännöllinen minä tarkoitan tuotteliaasti, niinkuin eläimet ja naurissadot ovat niin emme voi toivoa uusia Somers'eja ja Wiles'ejä. Historia ei milloinkaan toista itseänsä." "Sallitteko minun vastata teille, vaikka hyvin nöyrästi?"
Mutta minkä enemmän hän asiata aprikoi, sen rauhattomammaksi hän tuli. Sattuipa hänelle vastaan tulemaan harmaatukkainen, ketteräjalkainen herra, joka pyysi hänen sikaristaan tulta omaansa. »Jos kysyisi tuolta,» ajatteli konsuli. »Hän ei siitä loukkaannu, vaikka se hävytöntäkin olisi.» Ojentaessaan sikarinsa vanhalle herralle virkkoi hän siis: »Sallitteko, että teen Teille pienen kysymyksen?»
Hyvää päivää, hyvää päivää, sanoi hän, puristaen Antin kättä kaikella sillä sydämellisyydellä, johon hänen laihat sormensa suinkin kykenivät. Vaistoni ei sittenkään pettänyt minua. Arvasin teidät täällä tapaavani. Herra kamreeri on etsinyt minua? kysyi Antti, muistaen samalla heidän edellisen keskustelunsa Pörssin ruokasalissa. Kyllä, vastasi vanha kamreeri. Sallitteko?
Ja joka ihminen huusi: "Sen hän on saanut Mariettalta". Ja kaikki tytöt huusivat suutuksissaan: "Kelvoton!" ja kaikki nuorukaiset, jotka olivat Mariettaan mieltyneet, huusivat: "Kelvoton!" "Mitenkä, matami Manon!" huusi tuomari Hautmartin, tultuaan Manonin luo, ja hän huusi niin kovasti, että koko hänen nenällinen ihmeensä siitä kajahteli. "Mitenkä? Sallitteko te sellaista?
»Sallitteko te roistojenne pitää tuommoista puhetta näin korkean herran kuullen?» moitti Crawford, ankarasti katsahtaen Tristaniin. »Miks'ette te heitä kurita itse, uljas lordi?» kysäisi Tristan yrmeästi vastaan. »Senvuoksi että sinun kätesi on ainoa tässä seurassa, joka voi piestä tuota mokomaa sen tulematta siitä halvemmaksi.»