Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. toukokuuta 2025
Menkää, lapseni, tuolla hän jo tuleekin. Ja siellä tosiaankin tuli vanha tuttavamme, Antti, viikate olalla. Hän astui rivakkaasti ja kasvojaan kaunisti lempeä iloinen hymy, sillä hän jo oli huomannut armaan vaimonsa ja rakkaat pienokaisensa. Vanhemmat lapset riemuten juoksivat isää vastaan ja pikku kaksivuotias koki tallustella jälessä.
Hän oli talollisen poika ja suuri hulivili nuorena, hänen isänsä oli köyhä, ja "köyhän miehen ruoka on pian syöty", kuten Arne sanoi. Sentähden sai Nils, kun oli kuusitoista vuotta vanha, lähteä ulos palvelemaan. Mutta kuinka lieneekään ollut, vaan Nils ei varsin rivakkaasti ryhtynyt toimiin ja hänestä tuli ojankaivaja. "Jotain on parempi, kuin ei mitään", sanoi Nils.
Sireenipensaasta hän taittoi kaksi valkoista, jo osaksi karissutta sireeniterttua, ja viuhtoen niillä hehkuvia kasvojaan, katsahdellen Nehljudofiin ja rivakkaasti heilutellen käsiään edessänsä, meni takasin leikkivien luo.
Menkää, lapseni, tuolla hän jo tuleekin. Ja siellä tosiaankin tuli vanha tuttavamme, Antti, viikate olalla. Hän astui rivakkaasti ja kasvojaan kaunisti lempeä, iloinen hymy, sillä hän jo oli huomannut armaan vaimonsa ja rakkaat pienokaisensa. Vanhemmat lapset riemuten juoksivat isää vastaan ja pikku kaksivuotias koki tallustella jälessä.
Hän kaasi kyllä, rivakkaasti iskien kirveellänsä, puun toisensa perästä; mutta kun puut alkoivat notkua ja horjua ja viimein omituisella huokaavalla äänellä ryskyen putosivat maahan, seisahtui hän ja kuunteli tuota outoa ääntä erämaassa, vieläpä kauan sen vaiettuakin.
Mutta Piata vastasi rohkeasti: Olen kristinuskoon kastettu niinkuin tekin, mutta kun kehotettiin kaikkia tekemään minkä voivat armeijan hyväksi, päätin minäkin tehdä mitä kykenin. Koetin siis viimeistä keinoa saadakseni elukat ja ukkoni takaisin. Sitten kertoi Piata rivakkaasti kuinka hän ollessaan muiden vankien kanssa Venäjällä oli oppinut hankkimaan takaisin kadonneita ihmisiä ja kaluja.
Tuskin kymmenen vuotiaana oli hän jo orpo; ja kun ei häntä sotatoimi miellyttänyt, pani muuan hänen enonsa, Pederi Lem, joka vanhempain kuoltua oli ottanut pojan huostaansa, hänen kouluun Bergeniin. Luku kävi rivakkaasti ja jo v. 1702 otti hän ylioppilastutkintonsa Kyöpenhaminassa. kuitenkaan hän ei rahojen puutteen tähden saattanut oitis ruveta yliopistossa opintoja harjoittamaan.
Tuohon ahdelmukseen oli kokoontunut talvisaikana tavallista enemmän lunta. Vaikka muualla jo oli aivan paljasta, oli tässä vielä paha kuoppainen, likainen lumikinos. Tuossa hakkasi paraillaan kaksi miestä viimeisiä talvenjäännöksiä, ja olivat sulkeneet kadun käsirattaillaan. Surusaatto seisattui. Sotamiehet astuivat rivakkaasti eteenpäin, minä seurasin, ja niin menimme surusaaton ohitse.
Hänen vaaleat huulensa jo aukenivat vastaukseen, mutta "Anna, Anna!" kuului voimakas ja raikas miehen ääni huutavan vähäisen loitompaa, ja nuori vaimo säikähti niin, että hänen polvensa vapisivat. Hätäisesti, tuskin tietäen, mitä hän teki, painoi hän jotain vanhemman vaimon käteen, viittasi häntä pakenemaan ja kääntyi itse rivakkaasti astumaan asumusta kohden.
Aslak seurasi; Thorbjörn katsahti taaksensa häneen. "Täten pääsen hyvässä seurassa takaisin häätaloon," sanoi Aslak pilkaten. Ei Thorbjörn siihen mitään vastannut, vaan astui rivakkaasti eteenpäin. Aslak joutui perässä, remputellen vanhaa hyvin tunnettua häälaulua. "Sinä astut kovin joutuisasti," lausui hän taas hetken päästä. Ei hän nytkään vastausta saanut.
Päivän Sana
Muut Etsivät