Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. toukokuuta 2025
Aliina tovereineen seisoi tunkeilevan joukon takapuolella. Antaa saada hätäisimpäin ensiksi. Kahden lipun ostajista kääntyi usea takaisin, antaakseen toisen lipun armaalleen. Aliinankin huomio kiintyi yhteen tuollaiseen pariin. Pojanpuoli oli kansakouluajoilta tuttu Markkalan Ristjaan, ja hän näkyi olevan vähän juovuksissa.
Koti sai jäädä ikipäiviksi. Sieltä ei kumminkaan tule enää pyytämään kuin jotkin rentut ja nekin ikäänkuin armoissaan. Muistui niin elävästi mieleen Ristjaan.
Sekö vai muu lienee ollut syynä, mutta tyttö, jolle Ristjaan lippua tarjosi, ei ottanut vaikka kuinka olisi tyrkyttänyt. Halveksien käänsi Aliina silmänsä pois mokomasta partista. Mutta tuskin oli monta silmänräpäystä kulunut, kun sama Ristjaan seisoi hänen edessään pääsylippu kädessä ja tavoitellen oppineiden kohteliaisuussanoja virkkoi: Saisinko luvan tarjota pääsylippua Aliina neitille?
Sattuuhan niitä kaikissa kouluissa häijyjä oppilaita, vaan ei niiden takia auta koulua hylkääminen. Aliina oli tottunut luottamaan Iidan antamiin neuvoihin, eikä nytkään voinut niitä hylätä. Oma uhkaus alkoi todellakin tuntua typerältä, vaikka kovin katkeraksi kuvastui koulussakin olo, jos siellä jokainen saa tietoonsa nuo ikävät asiat ja Ristjaan yhä edelleen herjailee syrjä-äideillä.
Iloisimpien rinnalla heilui siellä Aliinakin, vaikka hän opettajien varoituksia seuraten kulki tavallisesti hyvin vakavana. Joku vaimonpuoli tuli hitaasti vastasta päin, mutta sen he jo ulompaa näkivät niin vähäarvoiseksi, ettei kannattanut iloista kulkua muuttaa vakavammaksi. Elä nyt ole niin hyvilläsi, ettet malta äitiäsikään tervehtiä, huusi Markkalan Ristjaan jäleltäpäin tyttöjen joukkoon.
Taakseen katsomatta alkoi hän kiirehtiä kortteerilleen, mutta kuuli vielä mennessään, kun Ristjaan sanoi: Taisipa siivet palaa muutamalta, koska lähti jaloilleen. Toistenkin tyttöjen iloinen huiske taukosi, ja se lisäsi Aliinan häpeää. Nyt ne kaikki pääsevät tietämään... Hän olisi toivonut joutuvansa yhdellä harppauksella suojaan, jottei ennättäisi ketään tulla vastaan.
Aliinan kasvot tulistuivat, ja hän ihan sähähti vihasta kun sanoi: En tarvitse ... minulla on. Ristjaan alkoi poistua ja leventeli mennessään: Luulet olevasi hyvinkin korkeasta ko'ista, mutta kyllä minä semmoisia saan. Aliina oli hyvillään, kun ei tätä kohtausta ollut Augusti kuulemassa, hän oli juuri vähää ennen tunkeutunut lippuja ostamaan.
Vapunpäivän aattona meni opettaja kaapilleen ja kutsui Aliinaa ottamaan Välskärin kertomuksia. Ilmestyi siihen muitakin halukkaita ja varsinkin Markkalan Ristjaan katsoi olevansa kokonsa ja ikänsä puolesta oikeutettu. Annetaan Aliinalle, tämä on niin monesti kysynyt, sanoi opettaja ratkaisten asian.
Kaikki pysähtyivät kuulostamaan, ketä se huuto tarkoitti. Mitäs se niin »ristikkäinen» viisaus on, huusi joku rohkein tyttö vastaan. Ristjaan oli sanomastaan sanasta niin mielissään, ettei antanut tyttöjen paneman pilkkanimenkään itseänsä häiritä, näkyi vaan hyvin hartaasti selittävän jotain uteliaille tovereilleen. Aliinan oli huuto havauttanut pian.
Kyllä minun puolestani, sanoi emäntä, jos vain itse ilkeää noin isona mennä. On siellä niin isoja, puolusti Aliina. Onhan tuokin Markkalan lampuodin Ristjaan melkein aikamies ja vielä kuuluu menevän. Siitäpä kuuluvatkin tekevän herran, tiesi emäntä. Mikä herra siellä kansakoulussa valmistuu? sanoi Hälinen naurahtaen.
Päivän Sana
Muut Etsivät