Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Hän taipui patrunessan tahtoon; ja kun luutnantti saapui taas kotiin ja kyseli Riikaa, sanoi patrunessa: »Riika on naimisiin joutunut.
»Sanokaa Löfvingille terveiseni ja että kuolen häntä muistellen ja hänen puolestaan rukoillen», oli Riika pois vietäessä huutanut itkien emännälle, joka omalta itkultaan ei ollut kyennyt mitään jäähyväisiksi sanomaan. Saatuani nämä lamauttavat tiedot vaikertelevalta emännältä hyppäsin uudelleen ratsulleni ja lähdin ajamaan itärannalle.
Siihen vaikutti yhtä paljon huoli isänmaani kuin Riikankin kohtalosta, sillä itsepintaisena eli minussa tunto siitä, että Riika on elävien ilmoilla ja että minun on suotu hänet vielä kohdata. Ja niinpä minä eräänä kirkkaana helmikuun aamuna nousin vuoteeltani lujin päätöksin lähteä jälleen kurkistamaan, kuinka asiat olivat Suomen puolella kehittyneet.
Nyt he makaavat, äiti ja poika, rauhassa, ja Teränenkin on kuollut, mutta Riika asuu tyttärensä kanssa tuolla pienessä mökissä, hän, joka kentiesi oli luotu Tuomelan kartanon emännäksi. Nyt oli syyskuun alku. Ilta oli pimeä, eikä yhtään kynttilää ollut Riikan huoneessa; ainoastaan takassa paloi vielä vähäinen valkea, jolla Riika oli keittänyt kehnonpuolisen illallisensa.
Kenties saa Riika tälläkin hetkellä taistella kunniansa puolesta ja mitä voi hän, siteissä oleva nainen, raakoja miehiä vastaan. Kuin painajainen ahdistivat minua hänen terveisensä, että hän kuollessaan muistelee minua. Miksi hän ajatteli kuolemaa? Aikoiko hän omin käsin riistää elämän itseltään, jollei muutoin voisi kunniaansa säilyttää, vai tiesikö hän karanneena sotilaana tulevansa ammutuksi?
»Kuulit kai Kiteellä, että isäni kuoli Käkisalmessa neljä vuotta sitten», kertoi Riika. »Heti sen jälkeen lähdin enoni luo, joka asui Näykin kylässä Viipurista etelään. Olin muutamia kuukausia ollut siellä ja me olimme jo aikeissa venäläisten pelosta muuttaa Turun puolelle, kun vihollinen äkkiarvaamatta ilmestyi Viipurin tienoille.
Sitten oli päällikkö huonolla ruotsin kielellä kysynyt emännältä, oliko Riika hänen tyttärensä, johon emäntä oli myöntäen vastannut. Vai teidän tyttärenne, kyllä varmaankin, oli päällikkö vastannut ilkeästi nauraen ja käskenyt sitoa Riikan kädet. Ryöstettyään sitten mitä käsiinsä saivat ja murrettuaan kirstut ja kaapit auki olivat he lähteneet tiehensä, kuljettaen keskellään Riikaa.
Häneltä kuulin, että Riikan isä oli vähän ennen piiritystä kuollut kulkutautiin ja että Riika kohta sen jälkeen, yksin jääneenä, oli lähtenyt jonkin sukulaisensa luo Viipurin tienoille. Sen enempää ei isäni hänestä tiennyt. Hänen oli siis täytynyt joko perillä tai jo matkallaan joutua jonkin vihollisjoukon valtaan.
Tosin meillä on pari kertaa pistäytynyt venäläisiä, mutta he ovat käyttäytyneet siivosti ja kummallakin kertaa minä ehdin piiloutua tuvan ylisille.» Kun olin lyhyesti kertonut omat, viime näkemämme jälkeiset vaiheeni, tarttui Riika käteeni ja huudahti: »Voi rakkaani, mitä sinä oletkaan saanut kestää! Mutta nyt sinun täytyykin jäädä minun hoidettavakseni.»
Yhtä tuloksetonta oli etsintäni tälläkin kertaa. Mutta sen sijaan huomasin nyt, että tämä kovanonnen paikka ei ollutkaan varsinainen kari, vaan kapean kannaksen kautta yhteydessä pääsaaren kanssa. Keksintöni johdosta tunsin mielessäni jonkinlaisen ilon välähdyksen. Entäpä jos Riika onkin sitä tietä pelastunut Kumlingeen? Heikkoa toivoani hämmensi kuitenkin tieto vihollisten oleskelusta saarella.
Päivän Sana
Muut Etsivät