Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Ne tulivat kuin elukat metsäniittyyn, jonka aita oli lahonnut ja luhistunut, tulivat ja menivät, lahmasivat ja tallasivat valtoineen, eikä hän jaksanut heitä torjua, ja häntä tympäisi ja raukaisi yhä sataa, lieneekö Anja jo lähtenyt lapsen kanssa, jos on ollenkaan lähtenyt minne joutunevat eivät ne mahda tulla, kun eivät jo ole tulleet. Voi, Herra Jeesus, mitä tästä tulee, jos ei Anja tuo lasta!
Sillehän se oli saunan lämmittänyt, sille oljet lauteille laittoi, ei minulle, ja omaan aittaansa tilan teki. Ei se äitiä pakoon lähtenyt valehteli. Olisi sanonut suoraan, olisi sanonut: nyt lähden, nyt on minulla toinen parempi. En minä olisi kieltänyt. Enkö? En varmaan, en olisi, mutta kun salaa varkain. Yhtäkkiä häntä raukaisi, hengästytti niin, että vaivoin sai viimeisen verkon puikkarille.
Kedolta tuulahti häntä vastaan omituinen makea tuoksu, joka raukaisi häntä, vaivutti hänet äärettömän mielihyvän tilaan. Ja hän alkoi haaveksia poikansa tulevaisuudesta. Mikä oli hänestä tuleva? Milloin toivoi hän hänestä suurta, kuuluisaa, mahtavaa miestä, milloin taas halusi saada pitää hänet vain vaatimattomana, rakastavana, aina uskollisena, äitiään kohti käsiään hellästi ojentavana lapsenaan.
He kulkivat tavallista tietään taikamajalle, eikä Jouko älynnyt muuta, kuin että nyt he sinne menevät ja nyt saa isä tietää, että hän on käärmeen tappanut. Oli yö, iltayö, ja rusko näkyi vielä taivaalla, punaten synkkien pilvien reunaa. Ilma oli lämmin ja hikevä, ja ukkosta oli ilmassa. Joukoa hiotti ja raukaisi niin, että vaivoin pysyi isän jäljessä.
Eikä herättämättä herännyt silloinkaan. »Jo taitaa, Elsa, Heluna sinut jättää», herätteli äiti. »Emäntä kävi jo kysymässä sinua.» Raukaisi Elsaa vielä ja mieli oli ihan unnuksissa. Ei tahtonut selvitä mitenkään. »Heluna jättää sinut», muistutti yhä äiti. »Ja käämitkin loppuvat minulta aivan kohta. Nouse, nouse lapsi.»
Minua raukaisi niin, jotta tunsin, että, jos hetkeksi vaan herkeisin katselemasta jotakin, minä olisin hukassa. "Peggotty", sanon minä yhtäkkiä, "oletko sinä koskaan ollut naimisissa?" "Hyvä Jumala, Master Davy", vastasi Peggotty. "Mistä naiminen on joukahtanut teidän päähänne?" Hän vastasi semmoisella hykähdyksellä, että se herätti minut kokonaan.
Hän käänsi venheen koskea kohti, josta ajautui vaahtopalloja virran mukana. Hän souti, täytyen pian ponnistaa yhä kovemmin yhä kovenevassa vastavirrassa. Jos minä kuitenkin soudan. Anna olla. Mutta häntä raukaisi yhä enemmän, ja hän huohotti kuin umpea vetävä hevonen... Enkö minä enää jaksakaan? Mikä minulta näin voimat vei?... Mitenkä minä nyt saan heidät ylös kaikista koskista ja vastavirroista?
Ja verkalleen, hajoittaen hehkuvat pilvet, sirotellen tulta puihin, tasangoille, valtamerelle, yli kaiken ilmojen lakeuden, ilmestyi taivaalle ääretön, liekehtivä päivän kehrä. Jeanne tunsi aivan hullaantuvansa onnesta. Hurmaava ilon tunne, tuon luonnon loiston herättämä ääretön ihastus valtasi hänen sydämensä, raukaisi sen.
Mutta viina ja päivä raukaisi niin, ettei hän jaksanut mitään ajatella. Aivan umpimähkään sanoa tokaisi hän: »Antaa se Hyvärinen tytölleen kelvollisen akan osuuden...» Jussille se oli ilosanoma. Nyt ei hän enää udellut, luuli näet Antin sanoneen sen Hyvärisen pyynnöstä.
Tuli syksypuoli ja sateiset säät, eikä voinut ulkona elää. Taivas ruuhotti melkein maata myöten, raukaisi mielen ja masensi kaiken halun olla ketään vastaan ja sitä kenellekään näyttää. Isä ja äiti olivat lisäksi vielä erittäin ystävällisiä maisterille, isä varsinkin. Kiitteli häntä Ellille melkein joka kerta, kun olivat yhdessä istuneet ja maisteri oli jonnekin poistunut.
Päivän Sana
Muut Etsivät