Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
En tiedä mistä syystä, mutta Randulfin palaaminen oli kun olikin pettynyt toivo. Aina hän laski pistosanoja tuosta naimisesta; itse hän oli leski, lapset täysikasvuiset, vanhin poika oli kipparina ja asui kaupungissa. Toinen seikka harmitti myöskin Worsea, se nimittäin että Randulf puhui ehtimiseen, kuinka heidän tulisi käymään tänvuotisessa kalastuksessa.
"Tuo perhanan Rostockilainen!" oli hänen tapana sanoa lopuksi. Sillä hän tarkoitti sitä Rostockin laivaa, joka oli purjehtinut hänen päällensä Volderaassa; sillä se oli hänen järkähtämätön uskonsa että jos hän, Randulf, olisi ollut kotona, Jaakko Worsea ei koskaan olisi saatu pauloihin. Kello seitsemän aikana he palasivat Randulfin pieneen taloon oivallisella tuulella ja nälkäisinä kuin sudet.
Vaan yht'äkkiä Randulfin emännöitsijä ryntäsi heidän kimppuunsa luudallaan ja pojat läksivät yhtenä sekamelskana päistikkaa alas mäkeä, huutaen ja nauraen, niin että Worsen silmät avautuivat rakoselleen ja hän kallisti päätänsä toiselle puolelle.
Vaan pahemmaksi asia vielä kääntyi, kun vaimo, sanaakaan sanomatta, otti viinakarahvin pöydältä. Worse oli tottunut päivällis-ryyppyynsä. Vaan hän ei tehnyt mitään vastaväitöksiä. Randulfin väkevä Marsala vaikutti vähitellen, eikä hän ollut niin varma kielestänsä, että olisi uskaltanut ryhtyä pitempiin puheisin.
Sentähden oli Worse jo aikoja sitten pannut "Perheen Toivon" puoleksi valmistuneen mallin ylisille, ja kun hän nyt huomasi että perkele häntä houkutteli Tuomas Randulfin muodossa, kääntyi hän yhtäkkiä ja riensi kotia Saaran luo. Mutta Randulf suri ystäväänsä, ja illalla hän lausui klubissa: "nyt on Jaakko Worse pian mennyt; muistakaa sanani: hän ei elä enää kauan, sen näin hänestä tänään".
Noin alkoivat nuo suuret rangaistustoimet Gnadanissa, ja matami Torvestad muisti vieläkin kuinka ne vaikuttivat ja taivuttivat vastahakoisintakin. Kun Jaakko Worse heräsi aamulla Randulfin muistorikkaan syntymäpäivän jälkeen, jaksoi hän hyvin huonosti, pää oli raskas ja siinä kolkutti kuin vasara pajassa; vatsassa tunsi hän vanhat vaivat.
Nyt oli aivan hiljaista kunnes kuorsaus taas pääsi alkuun; airojen loiskina kuului veneestä, jota soudettiin ulos lahdelle, ja majavan huutoa kaukaa vuonoita. Randulfin emännöitsijä seisoi vartioimassa luudallaan, ja nuo kunnon kaptenit nukkuivat vielä puolen tunnin ajan. Vihdoin Randulf nousi, otti siteen silmiltään ja haukotteli.
Lopuksi nyykäytti hän päätänsä monta kertaa: "Niin, niin, koska te niin arvelette, rakkaat ystävät, niin täytynee mun kaiketi koettaa sanoa se hänelle". Se helpoitti nähtävästi suuresti muitten mieltä, ja nyt vasta rupesivat hyvin hartaasti keskustelemaan suolan hinnoista. Kippari Randulfin pieni talo oli korkealla ja näköalana oli sekä kaupungin lahti että vuono.
Ei, tiedätkös, Saara se on toista"; ja hän rupesi pitämään sangen harrasta ylistyspuhetta kaikista Saaran oivallisuuksista, välistä kuiskaten, vaikka he istuivat yksinänsä kippari Randulfin salissa.
Vaan joskus hänenkin onnistui pettää tuota viekasta saatanaa, kun hän hyvään aikaan huomasi hänen kirotut juonensa. Niinpä eräänä päivänä Randulfin seurassa. Randulf oli saanut Worsen mukaansa kävelymatkalle kaupungille, käveli jutellen hänen kanssansa ja houkutteli häntä yhä kauemmaksi laivaveistämöön päin; mutta yht'äkkiä Worse sen huomasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät