Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025


"Niin", virkkoi Radilov, "sen minä tiedän omasta kokemuksestani. Minä, niinkuin tiedätte, olin nainut mies. Sitä ei kestänyt kauaa... kolme vuotta; vaimoni kuoli lapsen vuoteesen. En luullut voivani elää enää hänen jälkeensä; kauheasti minä surin ja olin runneltu, mutta itkeä en voinut kävelinhän niinkuin mielipuoli. Hänet puettiin, niinkuin tapa on ja pantiin pöydälle, tuohon huoneesen tuossa. Pappi tuli, lukkarit tulivat, alkoivat laulaa, rukoilla, suitsuttaa; minä ristin silmiäni ja painoin otsaani lattiaan, mutta kyyneliä ei tullut silmiin, ei karpaloakaan. Sydän se ikäänkuin oli kivettynyt, pääni samoin, raskaaksi kävin koko mies. Niin meni ensimmäinen päivä. päivä uskottekos? minä oikein nukuin! Aamulla menin vaimoani katsomaan, silloin oli kesäinen aika, aurinko valaisi vainajata päästä jalkoihin asti niin kirkkaasti.

Minusta tuntui kuin hän olisi tarkastanut jok'ainoata Radilovin sanaa; osanottoa ei asunut hänen kasvoillaan vaan kiihkeä tarkkuus. Ikäänsä nähden olisi Radilov saattanut olla hänen isänsä; hän sinutteli Olgaa, vaan paikallapa arvasin, ettei hän ollut Radilov'in tytär. Puhellessaan tuli hän maininneeksi vaimo-vainajastansa, "hänen sisarensa", liitti hän, viitaten Olgaan.

Ukko parka ei ollut aivan nuhteeton puhtaudelleen ja sen vuoksi pidettiin häntä aina jonkun matkan päässä muusta seurasta. Hän risti silmänsä, huokasi ja rupesi syömään kuni ahma. Radilov, joka oli kymmenkunnan vuotta palvellut jalkaväessä ja käynyt Turkin maalla, rupesi pöydässä kertoilemaan. Minä kuuntelin häntä tarkasti, salavihkaa tarkastellen Olgaa.

"Luultavasti talveen saakka". Eukko vaikeni. "Kas tämä tässä", puuttui Radilov puheesen, osoittaen minulle isoa, laihaa miestä, jota en ollut huomannutkaan huoneesen tullessani; "tämä on Feodor Miheitsh... No, näytäpäs nyt, Fedja, taitoasi vieraalle. Mitäs sinä nurkassa nuhiset?"

Viikon perästä kävin jälleen Radilov'in luona, vaan en tavannut häntä enkä Olgaakaan kotona ja kahden viikon perästä sain kuulla, että Radilov oli äkkiä kadonnut, jättänyt äitinsä ja lähtenyt jonnekin kälynsä kanssa. Tämä tapaus nosti melun koko läänissä ja siitä tuli yleinen puheen aine. Nyt minä vasta ymmärsin Olgan kasvot silloin, Radilov'in kertomuksen aikana.

Aterian lopulla yritti Feodor Miheitsh laulaa ylistysvirttä isäntäväelle ja vieraalle, mutta Radilov katsahti minuun ja pyysi häntä vaikenemaan. Ukko pyyhkäsi kädellään suutansa, alkoi räpytellä silmiänsä, kumarsi ja istahti tällä kertaa aivan tuolin laidalle. Päivällisen jälkeen läksimme me Radilov'in kanssa tämän kirjoitushuoneesen.

Tämä lensi samassa punaiseksi ja laski silmänsä maahan. Radilov vaikeni ja käänsi puheen toisaalle. Vanha rouva ei puhunut koko aterian aikana sanaakaan; itse hän ei syönyt paljoa eikä tarjoillut minullekaan. Hänen kasvoissaan asui jonkimoinen arkamainen ja toivoton odotus, tuo vanhuksille omituinen murhe, josta niin tuskallisesti ahdistuu katsojan sydän.

Hän tanssi, milloin uljaasti pyöräytellen, milloin, kuni kuolehtuvana, puistellen pientä paljasta päätänsä, milloin taas kurottaen suonikasta kaulaansa, piesten jalkojaan yhdellä kohdalla ja väliin ilmeisellä vaivalla koukistaen polviaan. Vaiveroisena tuli ääni hänen hampaattomasta suustansa. Kasvoistani lienee Radilov huomannut, ett'ei Fedjan taito tuottanut minulle suurtakaan huvia.

"Annas kuulua, Fedja!" huusi Radilov. Fedja kavahti ylös, rupesi astumaan tuommoista uljasta omituista käyntiä, jota käy tanssittaja kesyn karhun edessä, ja rupesi laulamaan: "Meidän kujalla tyttöset"...

"Ja sitä paitsi, ei niin suurta onnettomuutta, ett'ei sitä kestäisi; eikä niin tukalaa tilaa, ett'ei siitä pääsisi". "Luuletteko niin?" virkkoi Radilov. "No niin, saatattepa olla oikeassakin. Turkinmaalla, muistaakseni, olin minä sairashuoneessa, puolikuolleena; minä pojin mätäkuumetta. Mukavuus ei kehumista kestänyt, tietty se, sota aika, kiitti Jumalaa, kun senkin verran sai tilaa.

Päivän Sana

arvellaan

Muut Etsivät