Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Kuin tullakseen vakuutetuiksi, että tämä ei ollut unta, vaan totta, että he elivät todellakin, että he kaksi tässä kävelivät todellakin! Pysähtyivät, vaihtoivat syvän silmäyksen ja puristivat lujasti kädestä toisiaan. Eikö totta? kuiskasi mies. Olemmehan me kaksi onnelliset? Nainen ei vastannut mitään.
Niilo jo tuli levottomaksi. Hän alkoi tyttöä lepytellä, laskeutui alas hänen jalkainsa juureen ja koki väkisen irroittaa hänen pieniä käsiään, jotka säälimättä puristivat noita armaita sinisilmiä. Katri kulta puhui hän miksi sinä noin vähästä suutut?
He puristivat toistensa käsiä, Signe lämpimästi ja sydämellisesti, Johannes kohteliaasti ja kunnioittavasti. Häntä ilahdutti oma tyyneytensä. Hyvä, että hän kerrankin näin itsensä herrana ja näin puolueettomalla alueella tuli tekemisiin tuon naisen kanssa. Te kaiketi hämmästyitte suuresti saadessanne minun kirjeeni? Eikö totta? Teillä ei ollut mitään aavistusta, että olisin Berlinissä?
Mutta kankeat rautalangat eivät kylliksi taipuneet; ne vaan puristivat pientä, kiihkeästi tykyttävää rintaa. Monesti se ei päässyt raosta omin avuin ulos eikä sisään ennenkuin autoin. Minä painoin sen nokan veteen. Se alkoi vähin juoda. Lopulta noppi se arastellen jonkun siemenenkin.
"Tuossa on myös sovinnon käsi ja siinä samassa sovinnon sydän", sanoi Kolkki, ja he puristivat toisiansa kädestä, vahvistukseksi sovinnolleen. "Mene heti panemaan hevonen aisoihin, aja Kolkkilaan ja pyydä, että Martti ja Aina olisivat hyvät ja tulisivat sinun mukanasi täällä käymään", sanoi Kirri Eskolle. Esko lähti. "Rupeaapa minunkin sydämeni sulaamaan", mutisi Katru puoliääneen.
Virtanaan tulvasi miehiä joka taholta. Oltuani Hämeessä 4 päivää toin sieltä mukanani 20 vahvaa miestä. Samalla sanoin jäähyväiset vanhalle äidilleni ja tuttavilleni, jotka kyynelsilmin puristivat kättäni, ajatellen että ehkä viimeisen kerran näkisimme toisiamme. Sydämellisesti liikutettuna lupasin palata jälleen, jos Jumala niin sallisi, käytyäni ensin Konstantinopolissa.
Kun äiti otti Saaraa kädestä viedäksensä hänet nukkumaan, oli Petrea sanomattomasti iloissaan nähdessään Saaran kaikista lahjoistansa ottavan mukaansa ainoastaan ruusupensaan luona olevan naisen, jota hän näkyi mielihyvällä katselevan. Hauskassa makuuhuoneessa valtasi Saaran kova suru. Harvinaisen runsaat kyyneleet valuivat hänen silmistänsä ja hän huusi ääneen isäänsä. Elise piti häntä hiljaa sylissänsä ja antoi hänen itkeä loppuun. Hiljaa hän riisui hänet sitten ja kantaessansa uupuneen lapsen vuoteelle oli hänellä ilo tuntea miten Saara hellästi kiersi kätensä hänen kaulaansa. Petrean antama taulu ripustettiin Saaran vuoteen ylle. Lumivalkealla tilalla vaan «pikku Afrikka» ei voinut saada lepoa eikä rauhaa. Hänen tummat silmänsä katselivat urkkivina ympäri huonetta ja kädet puristivat suonenvedontapaisesti Elisen valkeata leninkiä: «
Mutta kun hän nyt kuuli tämän tuhatäänisen riemuhuudon nimeään julistavan, tuli hänen rintaansa ennen kaikkea tunne: "Ei, se ei voi, se ei saa tapahtua." Hän riuhtautui irti Tejasta ja Hildebadista, jotka riemuissaan puristivat hänen käsiään, syöksyi muutamia askelia eteenpäin, pudisti päätään ja heilautti käsiään estääkseen huutoja.
Päivän Sana
Muut Etsivät