Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Voipi melkein kuulla, kuinka hän sanoo rouvalleen ovella: "il faut faire bonne mine". Eikä rouva itkekkään. Hänen silmänsä ovat kuivat, mutta hyvin punaset. Ei pidä olla millänsäkään. Mutta kertokaahan sitten, kuinka se tapahtui, pyytää isäntä levollisesti. Pitihän niin käydä, armollinen herra, sanoo vanha Maciej kuin Pognembinin talonpojatkin äänestivät Schulbergia. Ketkä tässä kylässä?
Hajamielisen haaveksivana kulki Virginian katse pitkin taivaan hämäräistä äärtä, josta kalastaja-alusten punaset tulet välkkynällään merkitsivät saaren rannikon. Sataman suussa hän älysi erään valon ja tumman varjon; se oli sen laivan lyhty ja haamu, jonka oli määrä viedä hänet Europaan ja joka nyt ankkuroituna ja valmiina lähtöön odotteli tyvenen loppumista.
Hän peitteli minut huolellisesti ja sanoi: »Siunaa itsesi kauniisti ja nuku Jumalan nimeen!» Puristin äitiä kädestä. Hänen silmänsä olivat punaset ja ajettuneet. Näin että hän oli itkenyt. Koetin vielä kuunnella, kuulisinko pirtissä äidin huokausta. Mutta äiti painautui hiljaa vuoteellensa ja yön rauha levisi koko nukkuvan perheemme yli. Minäkin uuvuin uneen.
Peitto oli punakukkaista karttuunia, kätkyt oli punaseksi maalattu. Pirtin pöytä ja penkit olivat myöskin punaset. Puhelua kuului pihalta ja hevonen hirnui. Teki mieleni menemään lasista katsomaan. Kaikki oli niin uutta. Joku ovi viskattiin kiinni, niin että koko pirtti tärisi. Heikki alkoi itkeä ja kun hän minun näki, alkoi hän huutaa kohtikurkkua.
Sitä ei hän ymmärtänyt, mutta hän taputti tyttöä poskelle ja katseli hänen sinisilmiinsä, jotka nyt olivat punaset itkusta. Hän laski käsivartensa Dorotean kaulalle ja nosti hänet istunnan polvilleen. "Rakas, oma Doroteani", sanoi hän. "Sinä et saa itkeä. Olethan sinä sanonut pitäväsi minusta, eikä tule kauvan viipymään, ennenkuin minä tulen takaisin.
No sinä olet aina samanlainen! Et edes kiittääkään osaa! Aina sama vihanen naama, punaset itkeneet silmät! Ihan on inhotttava tähän kotiin tulla. Sapperment, siellä oli niin hemmetin hauska, siellä ravintolassa, iloisten kumppanein seurassa! Oikein sydän riemusta sykkii, kun sitä elämätä muistelee! ELVIRA.
Minä taisin olla tulen arka vielä siihen aikaan, koska jo alussa lukukautta pahanlaisesti pikeysin tuohon nuorempaan. No, hän oli sen arvoinenkin, oli viehkeä, ilonen impi, punaset posket, nauravat silmät ja sellainen valkonen, rakastettava letintynkä niskassa.
Neiti Martta näytti ihastuvan ruusuista niin, että silmät säteilivät ja punaset täplät sulivat kohta yhteen ja levisivät hehkuvaksi punaksi yli koko kasvojen. Kiitoksia, Edvard! kuinka kauniita! tuhansia kiitoksia! hän sai sanotuksi ja silmät yhtäkkiä vettyivät ja hänen täytyi lähteä huoneesta. Kaikki ajattelivat, että se oli ilon itkua.
Kaupungin muurin takana oli pieni puutarha katettuine keilaratoineen ja pöytineen oluenjuojia varten. Minä lähdin sinne. Joitakuita jo vanhanpuolisia Saksalaisia heitti keilaa; jyrinänä vierivät puiset pallot ja silloin tällöin kuului mieltymyksen huudahtuksia. Sievä palvelustyttö toi minulle olutkannusen; hänen silmänsä olivat punaset itkusta. Minä katsoin häntä kasvoihin.
Oli kerran ollut aika, jolloin Helena, peläten isän suuttumista, luopui aikeistaan, juoksi hänen luokseen, pani kätensä hänen kaulaansa ja rakkaudellaan sulatti punaset täplät hänen poskiltansa. Mutta nyt ei hän sitä saanut tehdä, sillä hänellä oli vieras asia, suuri asia, jonka rinnalla ei mikään, ei edes isän sairastuminen voinut mitään painaa. Helena vastasi: Tiesin. Hän sanoi sen minulle.
Päivän Sana
Muut Etsivät