United States or Poland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kymmenen pataljoonia! FUCHS. Koko komppani tanssivia Preussiläisiä. MAX. Missä, mun rakas veljeni, missä? FUCHS. Tuolla olvituopissa. Kas kas! Hii! Taivas varjelkoon! MAX. Pane kansi kiin. Pian pian! Pitää aina kohta lyömän kannen kiin niin pian kuin jotain senlaista huomaa. Tässä on suuri valtakunnan petos tekeillä. TOMMI. Missä? ANTON. Olkaat meitä peläättämättä turhaan.
Tämä kielto oli tietysti edeltäpäin aavistettu, sillä preussiläisiä ja itävaltalaisia sotajoukkoja oli edeltäpäin asetettu rajan luo, ja Helmikuun 1 päivänä menivät ne Eiderin ylitse. Verinen arpa oli siis heitetty ja sota alkanut. Tämän johdosta sai isämme syytä lähettää meille onnittelukirjeen.
Maura juoksee muutaman askeleen heidän perässänsä huutaen kovin, mutta samassa amputaan muutama kiväärinampaus oikealta vasemmalle, ja Maura kaatuu kiljahtaen; Kasper, Gilbert ja preussiläisiä sotamiehiä tulee. KASPER. Pojat, nyt ottaa teidät peijakas, jos olette ampuneet tämän vanhan vaimon. GILBERT. En usko sitä, vaan luulen, että kaatoi hänen pelko vaan ei luoti.
Minä seuraan Kaarlo Suuren lippua, virkoin minä luutnantille, naurahdellen, ja pyydän hänen jalomielistä suojaansa Berliinin asti. Tulimmaista! Ettepä hullummin siinä teekään. Minulla on vielä puoli komppaniaa väkeä, kaikki urhoollisia Preussilaisia, jotka eivät piruakaan pelkää. Olisi minulla edes yksikin tykki, niin en väistyisi, vaikka olisi kaksi rykmenttiä Franskalaisia edessäni. Tulimmaista!
Tuohon tapaanhan puhui Henrik IV:kin kerran, pulaan jouduttuaan. Ellemme me voi ylivoimaa voittaa, jatkoi Kaarlo Suuri, niin ei meitäkään, Preussilaisia, kukaan koskaan voita. Pahin mitä meille saattaa tapahtua, on se, ett'emme tänä iltana enää aterioitse jossain viheliäisessä kylässä, vaan Ziethenin, Schwerinin, Winterfeldin ja Fredrik Suuren seurassa.
Vangeilta saimme tietää, että yksi komppania franskalaista keveätä jalkaväkeä oli saanut käskyn majoittautua tähän kylään. Ensimmäisten laukausten perästä oli se kumminkin heti vetäytynyt takaisin, kun ei osannut arvatakaan kohtaavansa täällä Preussilaisia, vieläpä niin suurissa laumoissa.
Palatessaan eräänä tammikuun iltana kymnaasista ja kulkiessaan poikki linnakentän, jossa vilisi sekaisin venäläisiä ja preussilaisia sotilaita, näki hän yhtäkkiä kaksi suurta sinistä silmää, jotka kysyvinä ja ystävällisinä tähystivät häntä. Hän tunsi punastuvansa, ja kun hän rohkeni katsella ympärilleen, olivat silmät kadonneet.
Preussiläisiä sotamiehiä kulki nauraen ohitse. Muutamat niistä laskettelivat hänestä pilkka- ja ivasanoja, joita hän ei ymmärtänyt. Hän katseli ovea, jonka taakse isänsä oli äsken kadonnut. Hitaasti vei hän käden otsalleen, ikäänkuin estääkseen sen pakahtumista. Upseeri pyörähti ympäri kantapäillään ja sanoi: "Teillä on kaksi tuntia aikaa. Koettakaa käyttää niitä hyväksenne."
Minne nuo ihmisraukat joutuisivat? Sitä he tuskin itsekään tiesivät, ainoastaan pois, pois, »preussiläisiä» pakoon. Tällä tavoin paetaan raivoavaa tulta tahi paisuvaa jokea. Usein kiiti juna ohitsemme haavoitettuja, vaan haavoitettuja. Tuhkanharmaita kasvoja, sidotuita päitä ja käsivarsia. Pysäkeillä oli hyvä tilaisuus nähdä kaikkea tuota kurjuutta monissa eri muodoissa.
Pyhän maan menetettyä siirtyivät he Venetiaan, josta heitä puolalaiset kutsuivat avukseen pakanallisia preussilaisia vastaan. Pitkällisen ja urhollisen taistelun jälkeen valloittivat he preussilaisten maan ja pakottivat asujamet ottamaan vastaan kristinuskon.