Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Lähellä puutarhan visusti lukittua porttia oli aita eräästä kohdin hajonnut, ja tästä oli Kerstin helppo päästä sisään. Julkisesti kadun puolelta ei hän olisikaan uskaltanut mennä pormestarin taloon, eikä hänellä pormestarin taloon asiata ollutkaan, hänen latoonsa hän ainoastaan pyrki. Tämäkään ei juuri näyttänyt semmoiselta kuin olisi hyvää vuodentuloa niihin toivottu.
Yksi niistä otti heti haltuunsa pormestarin miekan hivuttaaksensa kiiltäväksi.
Tuli kirkonkokous, kaikki kävi tavallista menoaan, ja vihdoin kapteeni avasi suunsa ja sanoi, ettei hän tahtonut olla kenenkään tiellä hänelle osoitetussa ensi penkissä kuorinsuussa, sitä vähemmän kun hän ei luottanut pormestarin ja kirkkoherran toimittamaan laittomaan penkinjakoon.
Pari kreivitärtä istui siellä jo kaikessa komeudessaan, mutta kun ovi huomattiin olevan lukitsematta, tarttui pormestarin rouva Sebaldt rivakasti ripaan, avasi oven ja astui arvelematta sisään. Muut seurasivat häntä itsekin hämmästyneinä rohkeudestaan, mutta järkähtämättömästi päättäneinä uskaltaa kaikki "vapauden puolesta".
Hänen ratsastaessaan torille, joka oli ihmisiä täynnä tungokseen asti, astui häntä vastaan maaneuvos juhlapuvussaan, pormestarin ja kaupungin viranomaisten saattamana. Hänen leijonanharjansa liehui aamutuulessa. Hän painoi valkoisen solmukätensä rinnalleen ja rykäisi valmistautuen puhumaan.
Pormestarin rouva otti nyt taskustansa kaksi paksua hopeaista rannerengasta, ojensi ne Kerstille ja sanoi: "Katsos, Kerstiseni! Morsianna ollessani sain nämät lahjaksi sulholtani, pormestarilta. Ilolla vastaan-otin ne mutta katkerilla kyyneleillä olen niitä sittemmin kostuttanut, säilyttäessäni niitä kuin pyhää aarretta koko surullisen avioliittoni ajan.
Vihdoin viimeinkin Peterkin ilmestyi pormestarin suureksi lohdutukseksi, sillä tähän mieheen oli Pavillon'illa tapana eninten luottaa kaikissa pulissa, niin hyvin valtiollisissa kuin sota-asioita ja kauppaa koskevissa.
Sentähden, kun tarkemmin punnitsin tätä järjestelmää, että molemmilla sukupuolilla oli sama tilaisuus tarttumaan julkiseen elämään, minkä ensin olin hyljännyt, ei se nyt näyttänyt minusta niinkään mielettömältä. Minä ajattelin itsekseni: Mitäpä siitä, jos Bergenin pormestarin rouva asettuisi miehensä sijalle tuomiopöydän ääressä?
"Heikki, otas tää!" huusi toinen pelastaja ja lennätti pormestarin toisen tohvelin akkunasta. Mutta tohvelin paraillaan lentäessä, sattui Matti lasipinoinensa väliin ja kilkis, sanoi toinen puoli laseja kadun kivillä. "Pentele!" suuttui Matti ja viskasi loputkin lasit samaan turmioon. Ja lasien kohtalo tuli monen muunkin kapineen osaksi. Mutta kaikki pelastettiin; tuskin jäi naulaakaan seinään.
Ne olennot, olin sanoa luontokappaleet, joita pormestarin rouva enimmiten rakasti, olivat hänen miehensä, kanansa ja valkonen kissansa, jota "Sokuriksi" sanottiin. Syystä että luonto oli rouvalta kieltänyt omia perillisiä, kohteli hän kissanpoikia kaikella äidillisellä helleydellä, jonka palkkioksi sai sulaa maksutonta iloa.
Päivän Sana
Muut Etsivät