Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Ah, mitä kaikki tämä merkitsee, miksi kun kaikki ympäri käy, hän tuli niin liikutetuksi sielunsa pohjukkaan asti.
Tiesin kyllä ammoin, että silmät ovat sielun peili, tiesin, että niissä juuri hengen syvyys kuvastuupi vaan en tiennyt ennen, että silmät on kuin viepä rimpi: niihin jos sä vaivut kerran, ijäks päiviks uppoot sinne. Jos tahtonet tyyntä ja rauhaa vaan ja mökkiä lahden pohjukkaan, kussa myrsky ei konsaan raivoo,
Mutta hänellä oli uljautta kylliksi tunkeaksensa tuon luonnon herättämän halun sydämmensä syvimpään pohjukkaan; ja sulkien silmänsä, purren hampaat yhteen, marttiiran ylevä kalpeus kasvoillansa, hän mumisi vaipuen alas istumaan: "Se ei vielä ole kylliksi! ei, ei vielä!" Tähän tuskan huutoon vastattiin kumealla murinalla. Koiran pää pisti esiin. Se oli Frey, St. Bernhard vuoren uskollinen vartija.
Niin pian kuin se on lentänyt alas rusopilvistään, liihotellut maahan ja alkanut siellä valmistaa itselleen asuinsijaa, muuttuu se siksi muinaisajan likaiseksi linnuksi, joka turmeli kaiken, mihin kosketti. Pitkän Soiselän pohjukkaan oli vuosikymmenien, kenties satojenkin kuluessa tuonut sydänmaalaisten kirkkotie.
"Jaa minäkö", vastasi Hovilainen vitkallisesti. Jaa, minä tarkoitin, että yhdentoista aikana tulin rantaan, lahden pohjukkaan, ja tapasin Taavin". "No milloin te kallion edustalla olitte?" "Vähän jälkeenpäin kuin tuo vaimo". "Siis vähän jälkeen kymmenen, siis meni melkein tunti ennenkuin kallion edustalta elikkä niemen nenältä pääsitte siihen paikkaan missä Taavin tapasitte".
Muita kun maisteri avasi oven, liikahti mielessä lyhyeksi hetkeksi ajatus kalasta, jonka ympärille nuotta on niin kireälle kiertynyt, ettei juuri muuta ole jälellä kuin heittäytyä pohjukkaan ja antautua. Se ajatus katosi kuitenkin samassa kuin tulikin. Mutta kun tuo asia oli tapahtunut, ilmaantui sama ajatus uudelleen siinä muodossa, että nyt oli antautuminen tapahtunut.
Kaksilla kärryillä ajaa romuutettiin pitkin maantietä seurakunnasta seurakuntaan. Vihdoin saavuttiin erääsen erittäin viehättävään lahden pohjukkaan. Lahden rannalla oli punainen talo valkoiseksi maalatuilla ikkunapuitteilla. Talo oli joka puolelta siistin näköinen, astuipa silmiin kaikkialla että talossa oli varallisuuttakin.
Nuo kyyneleet näyttivät Julienistä naurettavilta, ja, ajatellen kokonaan vain huonoa tietä, sanoi hän: Teet viisaammin, kun pidät silmällä hevostasi. Tietä myöten, jota oli melkein mahdoton kulkea, laskeutuivat he tuon lahden pohjukkaan ja kääntyivät sitten oikealle noustakseen Ota'n synkkään laaksoon. Polku osoittautui kuitenkin kauheaksi.
Niin luuli, tai oikeastaan oli varma siitä, äitikin. Hän odotti sitä kuin joka hetki nytkin, kun yksinään istui sairaan luona. Vähän väliä kävi hän silmäämässä ja istahti sitten syrjään, pään pohjukkaan, ettei alituisella katselemisella häiritsisi kuolevaa sairasta. Keväisen päivän kirkas ja lämmin paiste kuulti lasketun uutimen läpi ja pilkisti sisään pienimmästäkin raosta.
Silleen ne kiertelivät siinä ajatukset ympäriinsä asiasta toiseen, ja moneen kertaan kiertelivät, ja kirkkaita salakoita nousi sillä välin tiheään ruohikon rinnasta. Koukut oli pantu ja Tauno souti rannalle päin. Ihan lahden pohjukkaan asti hän ei viitsinyt kiertää nientä, vaan laski siihen, missä maantie kulkee aivan rantaa, josta oikotietäkin pääsi Könösen mökille.
Päivän Sana
Muut Etsivät