United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sunnuntaisin, kun makaili pitempään aamusella, hereillään sängyssä mietiskellen, antautui hän kuvailemaan, miten hän on sitten aikuisena tyttönä, miten puettu ja miten toimii. Ostavat kaikkia ja laittavat kodin hyvin sieväksi. Keväällä pääsi hän varsinaiseksi ompelijaksi ja sai hyvän palkan. Tätä hän ei ollut osannut vielä lukuun ottaa. Ja hänen kuvailunsa saivat nyt uutta vauhtia.
»Hyvä on», vastasin minä, »mutta antaisitteko minulle oman rahani edestä vähän ruokaa?» Tämän sanoin vain saadakseni syytä viipyä hiukan pitempään talossa, jossa noiden puolijuopuneiden miesten suusta saatoin siepata yhden tai toisen pikkutärkeän tiedon. »Kyllähän sitä aina ruokaa on, mutta siitä saat maksaa kestikievaritaksan mukaan kymmenen äyriä hopeassa», vastasi isäntä.
"Niin, kyllä minä sen arvaankin, että siinä virassa kuin sinä olet ollut, on täytynyt aikaisin nousta ja luvan saanut lähteä. Meillä et tarvitse niin aikaisin nousta, sillä minä mielelläni aamusella makaan vähän pitempään." Elsa sai luvan poistua. Hän meni emännän luo puutarhaan. Hauskaa se oli siellä katsella, kun tuo hyvänlaatuinen talon-emäntä kaikkia näytteli.
Ja kun mieli meni hyvin pahaksi, niin sanoi hän sen aatteensa Jukellekin, vaan Jukke ylpeästi vastasi että »lähtisihän se kärpänenkin tervasta, mutta siinä on mutta.» Sen pitempään ei Jukke siinä suhteessa ilmaissut mieltään, eikä sitä mitä se »mutta» merkitsi. Hanna uudisti tuon uhkauksensa, vaan siihen sai Jukelta vaan sen lisäyksen että: »Tästä kammarista saat perheinesi kyllä siirtyä pois.
Juken mieli tuli kuitenkin levottomaksi, kun ei päässyt pitempään puheen alkuun ja koetti mielessään etsiä, mitä hän alottaisi, johon Antti tarttuisi ja joka olisi asiallista, sillä isäntämiehelle ei sovi aivan lapselliset eikä poikamaiset tuumat. Mutta siinä sitä kului aikaa.
Luonnollisesti heillä oli tieto siitä, että Ruotsin laivasto ei enää pitempään aikaan ollut näillä vesillä liikkunut, joten meitä ei tarvinnut pelätä niinkään kaapparilaivueen vakoilijoiksi. Meillä oli siis täysi syy odottaa heidän turvallisena jatkavan matkaansa Neitsytsalmea kohti.
Tämä läksy oli Maijalla aina suussa, niin pian kun hän vaan taloon tultuaan oli ruvennut isännän tai emännän kaulasuonia hieromaan. Oli hän tämän läksynsä kertonut jo vuosia sitten ison Hannulan isännällekin, vaan ei hän silti ollut päässyt pitempään työhön Hannulan isännän kanssa, kuin ainoastaan sen pikku hetken, minkä hän omin lupinsa hieroi.
Tuo varmaan saattoi toisellekin vaivaa; sillä hän lausui: "Tilasi kyllä on surkea ... mutta ... paitsi tätä sattumaa me tuskin koskaan olisimme asiasta haastelleet. Vasta Knuutia lyödessäsi, sinun käsitin..." "En sitä pitempään kärsiä jaksanut," virkkoi toinen, ja lisäsi vielä: "Knuuti on häijy veitikka," "Ei hän hyväkään ole," vastasi sisar.
Kuun joutuisa kulku taivalla varoitti heitä menettämästä aikaa tyhjiin lörpötyksiin, ja koska koiratkin näyttivät levottomilta, tulivat molemmat miehet pian päätökseen. Köysi, johon olivat sitoutuneet kiinni, vaihetettiin pitempään; molemmat vieraat sidottiin siihen, Marguerite etunenään ja sitten kyypäri toiseksi, ja näin lähdettiin matkaan suojamia tutkimaan.
Nyt taas! Nyt kuuli hän aivan selvään sen. Se kuului paljon pitempään ja lähempää... Ja nyt! Se kuului ulkoa, joku oli liikkeellä tässä jumalan-ilmassa, kenties vaarassa ja kuolemaisillaan... Hän syöksähti äkkiä ikkunaan ja avasi sen. Tuuli tahtoi kiskaista sen hänen käsistään. Hän pisti päänsä ulos ja koetteli tirkistää yön pimeyteen. Aluksi ei näkynyt mitään.