Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. lokakuuta 2025
Ei se saanut kuin sianlihaa, pannukakkua, korppumaitolämmitystä ja kolme kuppia kahvia päivälliseksi, sanoi toinen piioista. Minä ajattelinkin, virkkoi Antti, että joku siinä on, joko se on saanut liian rasvaista ruokaa tahi liian vähän. Nyt kuulenkin, että se haukkuu rasvan livulta eikä nälässä, niinkuin ensin luulin.
Sehän käypi herrasväeltä kuin vanhoilta mestareilta. Nyt ne on jokaisella niittytoverinsa, nauroi muuan piioista, rouva kun äsken valittikin, ettei hänellä ole edelläniittäjätä. Olavi innostui niittämään. Hän heitti pois takkinsa ja liehui paitahihasillaan koko rupeaman. Elli ehdotti, että he menisivät päivälliseksi pihaan, mutta Olavi tahtoi, että he jäisivät syömään niitylle muiden kanssa.
Eräs piioista oli kerran pilan päältä Heikin kuullen puhunut Liinan häistä. Tuo puhe oli vaan leikkipuhe, sillä Liinalla ei kosijaa ollut ainakaan tiettyä. Mutta kumminkin oli tämä puhe käynyt omituisella tavalla Heikkiin. Se ilmaisi hänelle, kuinka rakas Liina hänelle oli; se sai hänen tunteensa selviämään hänelle itsellensä.
Hän meni kyökkiin, kertoi siellä onnettomuutensa ja sanoi olevansa läpimärkänä sekä niin väsyksissä, että ei jaksanut mennä eteenpäin. Yksi piioista meni sisälle ja tuli samassa takaisin. Everstinna itse seurasi häntä ja sanoi, kääntyen Leenaan: »Ei ole meillä yösijaa teille. Menkää tuonne kylään, se ei ole kaukana.»
Meidän kauan aikaa joutilaana seisonut sali laitettiin sellaiseen kuntoon, että siinä voitiin oikeutta istua; tuomarit kirjurineen tulivat kaupungista jo ehtoolla ennen kuin käräjäin piti alkaman. Niinä päivinä ei minun tarvinnut olla paimenessa, vaan sai sen tehtävän yksi meidän piioista. Minäkin olin saanut haaston käräjiin.
Ei siltä, että häntä juuri halutti; sillä rouva Leistén oli niitä, jotka puhuivat vaan piioista, taikka oikeammin niiden mahdollisista ja mahdottomista vioista. Mikään muu aine maailmassa häntä ei huvittanut. Mutta yksitoikkoisuus oli niin painava, että täytyi jotain vaihtelua saada. Ja paremman puutteessa meni sitten kuulemaan, vaikkapa piikain panettelemista. Hän oli lähtemäisillään.
Liisa siitä yhä enemmän itkemään: Kun se on niin hyvä ja hellä ... eikä ole milloinkaan pahaa sanaa sanonut eikä kädellä kolhaissut ... ja hoitaahan tuo Omenatakin, kun minä olen kylällä kuppaamassa, ja tekee törkyäkin kesällä, vaikkei sitä ole akkain töille opetettu. Lieköpä liioin miestenkään töille? pisti joku piioista. Kukapa sitä olisi opettanut, kun kuoli isä, ennenkuin se syntyikään.
Ketkä onnelliset siellä mahtoivat olla niiden luona? Ja ketkä nykyisistä ihmisistä sinne pääsivät? Tokkohan piioista yksikään? Mutta herrasväki varmaan kaikki. Tiettyähän se, ne kun olivat niin verrattomasti paljon parempia jo täälläkin. Hän mietti vielä, kumpaisetko mahtoivat noita kynttilöitä aina iltaisin sytyttää, enkelitkö vai ihmiset? Taikka muuttuivatko ihmiset siellä enkeleiksi?
Viettävätkö he, niinkuin hindulainen dervishi, aikansa hiljaisuudessa jumalisuuden täydellisyyttä ja onnea tutkistellen? Minä en suinkaan tahdo tylysti puhua vanhoista piioista ja vanhoista nuorista miehistä.
Mutta kumminkin hän aina sunnuntai-iltoina asteli uljaasti pitkin katuja verkatakissa ja varsianturoissa, talutellen kynkästä milloin mitäkin tohtorin piioista, ja apteekin sivu marssiessaan hän hymyili veitikkamaisesti sille roviisoreista, jonka vuoro oli olla sisässä ja joka yksin ikävissään apteekin ikkunoista katuliikettä katseli.
Päivän Sana
Muut Etsivät